Granaattiomenamojito

Uusi Vuosi – Uudet Drinkit. Me Naiset -lehden drinkkijutun otsikko oli koukuttava. Drinkkivinkit Uudelle Vuodelle oli tsekattava ja no, kukapa ei mojitosta tykkäisi. Granaattiomenamojito kuulosti erittäin houkuttelevalle ja suorastaan trendikkäälle, koska granaattiomena 🙂 Tämä sai siis kunnian olla meidänkin Uuden Vuoden drinkki kun vuosi jo taannoin vaihtui ja valinta oli oikein onnistunut! Koen että granaattiomenamojito maistuisi hyvin myös kesällä laiturinnokalla merimaisemaa ihastellessa.

Granaattiomenamojitot kahdelle
1/4 granaattiomenaa
2 limeä
1/2 ruukku minttua
2 rkl ruokosokeria
3/4 dl vaaleaa rommia
1 1/2 dl granaattiomenamehua
hiilihapollista kivennäisvettäjääpaloja

Irroita granaattiomenan siemenet ja laita ne odottamaan drinkkien koristelua. Tämä kannattaa tehdä esim. isossa kulhossa veden alla, niin sotku on huomattavasti pienempi! Leikkaa limet kahdeksaan osaan ja irroita mintusta pari kourallista lehtiä. Laita puolet limelohkoista ja mintuista toiseen lasiin ja loput toiseen. Mittaa molempiin laseihin ruokalusikallinen ruokosokeria. Murskaa limet ja mintut coctailmurskaimella tai puukauhan tylpällä päällä. Lisää rommi, jääpalat, granaattiomenamehu ja sekoita. Viimeistele drinkit kivennäisvedellä ja granaattiomenan siemenillä. Kippis!

IMG_2646

thumb_PC316327_1024

Vuoden 2015 parhaat

Näin on taas yksi vuosi vierähtänyt ja vikkelään se vierähtikin. Miten tuntuukin että aika menee vuosi vuodelta nopeammin? Jotkut kai kutsuvat sitä ikääntymiseksi, mutta luulen että se johtuu jostain muusta 🙂

Vuosi on toinen kokonainen vuosi Parempaa kuin ihan huonoo -blogille. Aika ajoin tuntui, että blogin suhteen oli vähän turnausväsymystä havaittavissa. Tuntui, että ei keksitä mitään uutta kokeiltevaa tai ei riitä aikaa uusien juttujen etsimiselle. Joka tapauksessa jonkinlainen tahti on täällä pysynyt yllä ja olemme edelleen saaneet positiivista palautetta käytännöläheisestä ja jokaiselle kotikokille sopivasta blogista. Kiitos jokaisesta kommentista, ne lämmittävät kovasti mieltä ja bloginkin tekeminen saa taas uutta puhtia ♥ Reippaasti siis kohti Uutta Vuotta!

Tässä tulevat vuoden 2015 top 5 reseptit, eli eniten luetut reseptit tämän vuoden kokkauksien joukosta:
1. Kinuskikakku vadelma-mascarpone täytteellä
2. Haudutettua kanaa kerma-pippurikastikkeessa
3. Valkosukaa-mustaherukkajuustokakku
4. Chilillä, sitruunalla ja avocadolla höystettyä parsakaalia
5. Sitruunapasta

Processed with MOLDIV

Näiden teidän suosikkienne lisäksi omiin kohokohtiin kuuluivat ainkin nämä herkut:
Gazpacho – miten voikaan näin ihastua itselle aika epätyypilliseen ruokaan? Kannattaa siis kokeilla uusia juttuja 🙂
Helpot pinaattiletut – näihin jää koukkuun, ihanaa arkiruokaa!
Dippijuusto – ah mitä herkkua ja kiva, sekä näyttäväkin alkupala illanistujaisiin.
Minipalvovat – voi mitä kaunokaisia ♥ Ja hyviä!
Ankanrintaa punaviinissä – tästä annoksesta olen jotenkin erityisen ylpeä. Ankan valmistaminen jännitti ja olin niin iloinen kun siitä tuli taivaallisen hyvää.

Processed with MOLDIV

Kiitos teille vuodesta 2015 ja herkullista Uutta Vuotta 2016!

Joulu kuvina 2015

Näin se Joulu oli ja meni. Miksi se aina meneekin niin nopeasti? No, onneksi kaapista löytyy vielä Jouluruokaa, sillä kyllästymisestä ei ole merkkejäkään. Joulu on ihanaa yhdessä olemisen ja rauhoittumisen aikaa. Jouluna syödään joka päivä pitkän kaavan mukaan ja niin kattaukseen kuin ruokiinkin panostetaan. Tältä näytti meidän Joulu vuosimallia 2015 ♥

thumb_IMG_2442_1024

thumb_IMG_2420_1024

thumb_IMG_2359_1024

thumb_IMG_2355_1024

thumb_P1016215_1024

thumb_P1016224_1024

thumb_P1016227_1024

thumb_P1016277_1024

thumb_P1016221_1024

thumb_IMG_2532_1024

thumb_P1016229_1024

thumb_P1016230_1024

thumb_P1016231_1024

thumb_IMG_2546_1024

thumb_P1016236_1024

thumb_P1016205_1024

thumb_IMG_2517_1024

thumb_IMG_2507_1024

thumb_IMG_2480_1024

 

Hauduteut karitsanpotkat

Hyvää syntymäpäivää Parempaa kuin ihan huonoo! Tämä blogi on jo kaksi kokonaista vuotta vanha, wau! Juhlan kunniaksi postaus kielen mennessään vievistä karitsanpotkista.

Hyvää Joulua -kirja on näin Joulun alla ollut aika ahkerassa käytössä. Uunissa haudutetut karitsanpotkat ovat juhlava ja ai että, niin helppo ruoka valmistaa! Ainekset ladotaan pataan ja sitten vaan odotellaan kun herkullinen tuoksu valtaa kodin ja päästään pöydän ääreen. Jos Joulun pyhinä kaipaa vaihtelua Joulupöytään, tämä on loistava valinta. Potkat toimisivat hyvin myös esimerkiski Uuden Vuoden juhlaillallisella. Meitä oli vain kolme syöjää, joten kasasin padan samoilla aineksilla, mutta vain kolmella potkalla.

Haudutetut karitsanpotkat neljälle
4 karitsan potkaa
1 rkl kokonaisia maustepippureita
pari oksaa salviaa
pari oksaa rosmariinia
4 valkosipulinkynttä halkaistuna
5 salottisipulia lohkoina
1 palsternakka paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 rkl karkeaa merisuolaa
4 dl punaviiniä
vettä

Laita karitsanpotkat isoon uunipataan. Kuori porkkanat, sipulit ja palsternakka ja paloittele ne. Lisää kaikki ainekset pataan ja kaada lopuksi pataan vettä niin että potkat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta potkia kannen alla 150 asteessa 3-4 tuntia. Liha ottaa punaviinistä kauniin värin ja kypsyy tuossa ajassa täydellisen lohkeilevaksi. Tarjoile esim. valkosipuliperunoiden tai perunamuusin kera ja nauti ihanasta talviruuasta.

thumb_P1016110_1024

thumb_P1016111_1024

thumb_P1016114_1024

thumb_P1016115_1024

thumb_P1016118_1024