Tästä salaatista ei makua puutu! Kesän ihanat kypsät tomaatit maistuvat juustoleipäkuutioden, kapristen ja rucolan kanssa taivaalliselta. Meillä salaatin kaverina toimi perus grillimakkara, mutta salaatti sopii erinomaisesti lisukkeeksi grillatulle lihalle tai kanalle tai nautiskele salaatista ihan vaan sellaisenaan. Ohje on peräisin Glorian Ruoka & Viini lehden kesänumerosta, joka muuten pursuaa toinen toisaan ihanampia herkkuohjeita!
Panzanella americana 4lle
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
8 ohutta viipaletta maalaisleipää
8 viipaletta kovaa cheddarjuustoa
6 tomaattia (voi ja kannattaa käyttää erilaisia tomaatteja: pihvitomaattia, tavallista, kirsikkatomaattia, keltaista tomaattia jne)
1/2 kurkku
1 punasipuli
10 isoa kaprista
1 dl rucolaa
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
Kastike
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl sormisuolaa
1 tl sokeria
mustapippuria myllystä
HIenonna valkosipuli ja sekoita se oliiviöljyn joukkoon. Sivele leipäsiivut oliiviöljyllä. Aseta juustosiivut leiville ja paina kaksi leipää tiivisti yhteen juustopuolet vastakkain. Leikkaa tomaatit ja kurkku paloiksi ja hienonna punasipuli sekä ruohosipuli. Laita tomaatit, kurkut, sipulit ja rucola salaattikulhoon. Valmista salaatinkastike sekoittamalla ainekset yhteen ja lisää se salaattiin. Grillaa seuraavaksi juustoleipiä kuumassa grillissä noin minuutti per puoli tai kunnes juusto on sulanut ja leivät ovat kauniin ruskeita. Anna leipien jäähtyä hetki ja kuutioi niistä pieniä paloja. Lisää leipäkuutiot salaattiin, viimeistele salaatti kapriksilla ja tarjoile heti.