Erilaiset pataruuat ovat varsinkin talvisesongin suosikkeja. Pataruuat vaativat aikaa, mutta muuten ne ovat ihanan helppoja ja maukkaita ruokia valmistaa. Pienen esikäsittelyn jälkeen ainekset vaan pataan ja pata uuniin hautumaan. Valmis ruoka odottaa uunissa vaikka päivän ulkoilureissun päätteeksi. Eikä pata hermostu, jos se joutuukin odottamaan vaikka tunnin pidempään, kunhan lientä vaan riittää! Tämä riistapata on täyteläinen lihapata, josta riittää isommallekin joukolle. Toki pataan voi käyttää muutakin patoihin sopivia lihoja riistan sijaan. Ohje on alunperin Kotilieden verkkosivustolta.
Riistapata
noin 2 kg kauriin- tai peuranpaistia
2 punasipulia
140 g pekonia
2 porkkanaa
pala selleriä ja palsternakkaa
rosmariinia tai timjamia
rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
4-6 valkosipulinkynttä
öljyä ja voita
(muutama katajanmarja)
1 kuutio riistafondia
2 dl punaviiniä
n. 2 dl vettä
Kuutioi liha ronskeiksi kuutioiksi ja suikaloi pekoni. Lohko sipuli ja kuori valkosipulinkynnet. Kuori ja lohko juurekset. Ruskista lihapalat ja sipulilohkot voin ja öljyn seoksessa. Siirrä lihapalat, sipulit ja juurekset pataan. Lisää mausteet, fondi ja neste. Lisää enemmän nestettä, jos haluat kunnon liemen. Kasviksistakin irtoaa nestettä, samoin lihasta. Me laitoimme tosiaan tuon pari desiä punaviiniä ja vettä niin että kaikki ainekset peittyvät.
Hauduta pataa uunissa 175 asteessa vähintään kolme tuntia. Ennen tarjoilua maista kastiketta. Lisää tarvittaessa suolaa ja lorauta joukkoon vielä hiukan punaviiniä, jos kastike kaipaa lisää makua. Tarjoa pata perunamuusin tai uunijuuresten kanssa.