
Huh sentään, minnehän tämä tammikuu on taas karannut? Ollaan jo kuun loppupuolella ja vuoden ensimmäinen postaus tulee vasta nyt! Vuosi avataan ihanalla marenkikranssin ohjeella. Tämä on siis toisin sanoen pavlova uudessa muodossa! Marenkikranssi on herkullinen ja ennenkaikkea todella kaunis tarjottava ja koristelun myötä kranssi on helposti muunneltavissa eri tilanteisiin ja vuodenaikoihin. Ohjeen lopussa onkin jo vinkki kesäversioon, jota me aiotaan kyllä itsekin testata 🙂 Idea kranssiin syntyi Instagramin tarjoamasta inspiraatiosta.
Marenki kranssiin:
4 kananmunanvalkuaista
1/4 tl suolaa
3 dl sokeria
2/3 rkl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa
Mascarponevaahto:
1 prk (250 g) mascarponea
2 dl vispikermaa
2 tl sokeria
(n. 1 tl kanelia)
Koristeluun:
karhunvatukoita
tuoreita viikunoita (2 kpl)
granaattiomenan siemeniä
viikunahilloa (n. 2 rkl) (valitse mahdollisimman punasävyinen viikunahillo, niin saat kranssiin vähän lisää väriä)
tuoretta minttua
Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri edelleen vatkaten. Vatkaa marenkivaahto kovaksi ja kiiltäväksi. Vatkaa lopuksi marenkimassaan maissitärkkelys ja viinietikka. Nosta marenkimassasta kahdella ruokalusikalla reiluja, noin kananmunan kokoisia nokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tee nokareista halkasijaltaan noin 30 cm kranssi. Itse piirsin tarjoiluastian reunat lyijykynällä leivinpaperin toiselle puolelle ja mukailin kranssin ääriviivojen sisäpuolelle. Tasoita lopuksi lusikalla hieman marengin pintaa. Kuivata marenkia 120-asteisen uunin keskitasolla 1–1 1/2 tuntia. Sammuta virta ja anna marengin kuivahtaa vielä puolisen tuntia uunin jälkilämmössä.
Nosta valmis marenkikranssi varovasti tarjoiluastialle. Vatkaa vispikerma ja lisää joukkoon mascarpone, sokeri ja kaneli. Vatkaa tasaiseksi. Levitä mascarponevaahto kranssin päälle. Levitä haarukalla nokareita viikunahilloa mascarponevaahdon päälle sinne tänne rennosti. Leikkaa viikunat lohkoikai ja koristele kranssi viikunalohkoilla, granaattiomenan siemenillä, karhunvatukoilla sekä tuoreella minttusilpulla. Tarjoile tämä kaunis jälkiruoka heti.
Huom! Ja vinkkikin! Kaneli on ohjeessa siksi suluissa, että se tuo vaahtoon ihanasti talvista makua ja sopii ohjeessa olevien koristeiden kanssa täydellisesti. Mutta marenkikranssi on oiva jälkiruoka vuodenajasta riippumatta! Esim. kesäversiossa jättäisin kanelin pois ja tilalle voisi laittaa vaikkapa vähän sitruunankuorta tuomaan täytteeseen ihanaa raikkautta. Sitruuna sopii täydellisesti kesäkauden marjoihin, joten kesällä koristelisin kranssin tuoreilla mansikoilla, vadelmilla sekä mintulla ja sitruunankuorella. Marenkikranssin voit tehdä valmiiksi myös vaikkapa paria päivää ennen tarjoilua. Säilytä marenki silloin kuivassa, ilmavassa paikassa. Meillä kranssi odotteli tarjoilua uunipellillä kaapin päällä.




