Minipavlovat

Näin hiljattain Instagramissa kuvan minipavlovista joka taas muistutti tästä loistavasta jälkiruuasta. Pavlova on suurta herkkua! Sunnuntaivieraiden kunniaksi oli hyvä tekosyy tekaista omat minipavlovat.

Marenkipohjat (n. 12 kpl)
3 kananmunanvalkuaista
9 rkl sokeria

Täytteet
2 dl kuohukermaa
pensasmustikoita
vadelmia

Valmista ensin marenkipohjat. Laita valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan kulhoon, jotta vaahto onnistuu täydellisesti. Muista, että valkuaisen joukkoon ei saa eksyä yhtään keltuaista, muuten marenki menee pilalle. Lisää joukkoon ensin puolet sokerista ja vatkaa vaahdoksi. Lisää loppu sokeri ja vatkaa, kunnes vaahto on niin kovaa että se pysyy kulhossa, vaikka käännät sen ylösalaisin. Pursota tai levitä lusikalla vaahdosta pieniä pyöreitä ja mahdollisimman tasaisia marenkipohjia. Paista marenkeja uunissa 125 asteessa 1-2 tuntia. Paistoaika riippuu kovasti marenkien koosta ja uunin tehoista, joten kannattaa aloittaa tunnilla ja tarkistaa sitten tilanne. Meillä marengit olivat tällä kertaa tunnin uunissa, jonka jälkeen laskin lämpöä 100 asteeseen ja vielä 10 minuuttia lisäaikaa. Marenkien pitää olla kevyitä ja kuivuneita. Valmis marenki irtoaa pellitä vähän tökkimällä. Anna marenkien jäähtyä ja pakkaa ne tiiviiseen rasiaan odottamaan tarjoilua.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Pursota marenkien päälle kaunis keko kermavaahtoa ja koristele pikkupavlova tuoreilla marjoilla. Kaunis ja herkullinen ♥

thumb_P4265170_1024

thumb_P4265171_1024

thumb_P4265174_1024

thumb_P4265176_1024

thumb_P4265179_1024

thumb_P4265183_1024

thumb_P4265184_1024

thumb_P4265185_1024

One thought on “Minipavlovat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.