Manchego-perunapaistos

Alkosta saa nykyään kaikkea kivaa ihanien viinien lisäksi 🙂 Hiljattain mukaan tarttui uusin Etiketti -lehti, joka tarjosi inspiroivia ja houkuttelivia ohjeita syksyiseen kettiöön. Koska me molemmat rakastamme juustoja, ensimmäisenä testattiin manchego-perunapaistosta. Päätös oli yksimielinen: jatkoon!

Manchego-perunapaistos 4lle
1 kg kiinteitä perunoita
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl raastettua manchegojuustoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
3 dl kuohukermaa
2 rkl sinappia
vuuan voiteluun 1 rkl voita

Kuori perunat ja sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Voitele uunivuoka. Lado perunat, sipuli ja juustoraaste kerroksittain vuokaan. Ripottele väliin suolaa ja mustapippuria. Sekoita sinappi kermaan ja kaada seos perunoiden päälle. Paistaa 200 asteisessa uunissa noin 55 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Me nautiskelimme perunat grillatun lampaanfileen ja raikkaan salaatin kanssa. Ai että ♥

Sinappiset lohivartaat

Nämä lohivartaat oli kesän kokeilujen parhaimmistoa.  Ystäväpariskuntamme oli bongannut ohjeen ja niinpä valmistimme kesällä näitä yhdessä. Erittäin onnistunut setti ja taisin jäädä vähän koukkuun. Dijonsinappi tuo lohelle kivan pienen twistin ja marinadissa on juuri täydellinen määrä suolaa maukaan kalan takaamiseksi.
Alkuperäinen ohje on peräisin Yhteishyvästä ja se on hiukan muokkaanunut meidän makunystyröiden mukaan. Parmesanleipäset syntyivät vartaille kaveriksi olosuhteiden pakosta, kun tarkoitetut lisukkeet olikin kotijääkaapissa mökkijääkaapin sijaan. Ei pöllöpi plan b 🙂

Sinappiset lohivartaat
800 g lohta
0,5 dl öljyä
2 tl dijonsinappia
1 tl suolaa
2 tl sokeria
0,5 tl sitruunapippuria

Poista lohifileestä ensin nahka ja leikkaa rudoton lohi kuutioiksi. Valmista marinadi sekoittaen öljy, dijonsinappi, suola, sokeri ja sitruunapippuri huolellisesti keskenän. Sekoita lohikuutiot marinadin joukkoon ja anna maustua muutama tunti. Pujoita lohikuutiot vartaisiin ja grillaa kohtalaisella lämmöllä noin 5 minuuttia per puoli. Lohivartaat ovat parhaimmillaan kun kala jää hiukan mediumiksi.

Parmesanleipäset
ruisleipää
oivariinia
pari kynttä valkosipulia
1/2 dl raastettua parmesania

Sipaise kunnon nokare Oivariinia pikkukulhoon. Raasta joukkoon pari valkosipulin kynttä. Raasa myös parmesanjuusto. Voitele ruisleipäpalat valkosipulivoilla ja ripottele päälle hiukan parmesania. Leikkaa leivät kolmioiksi ja grillaa niitä miedolla lämmöllä kunnes juusto sulaa.

Vinkki! Molemmat näistä voi valmistaa vaikka uunissa, jos grillikausi on jo ohi tai ei ole grillausmahdollisuutta.

Mustikkaglögi

Glögi on ihanaa! Meillä glögikausi avataan mahdollisimman aikasin syksyllä ja lopetetaan myöhään kevättalvella. Se ei siis kuulu ainoastaan Jouluun. Itse en en niin välitä kuumasta kaakaosta tai teestä, joten glögi on minulle korvaava lämmin juoma talven keskellä. Mikä onkaan ihanampaa talvisen ulkoilupäivän päätteeksi kuin mukillinen hyöryävän kuumaa glögiä. Glorian ruoka & viini -lehden Joulunumerossa oli kolme glögiohjetta, jotka valmistuvat jo 20 minuutissa. Testiin pääsi mustikkaglögi. Vai pitäisiköhän sanoa kuningatarglögi, sillä mustikkamehu oli kaupasta loppu ja se korvattiin vadelma-mustikkamehulla. Hyvin toimi sekin vaihtis!

Mustikkaglögi
1 litra mustikkamehua (tai mustikka-vadelmamehua)
4 tähtianista
1/2 dl muscovadosiirappia (tai saman verran muscovadosokeria)
1 vaniljatanko
(2 dl marjaisaa punaviiniä)

Kaada mustikkamehu kattilaan ja lisää joukkoon tähtianikset sekä muscovadosiirappi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi tangon sisältä siemenet mehuun. Laita myös vaniljatanko kattilaan mehun joukkoon. Kuumenna glögi lähes kiehuvaksi ja anna sen hautua pienellä lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia. Siivilöi juoma ja kuumenna se uudestaan lähes kiehuvaksi. Tarjoa sellaisenaan tai lisää joukkoon vielä punaviini. Ihanaa!

thumb_P1026351_1024

thumb_P1026358_1024

thumb_P1026365_1024

Pizzahyrrät

Kun teimme pizzahyrriä oli ihana talvinen päivä, niinkuin tänäänkin. Pakkasta ja lunta satoi hiljalleen. Saaristossa oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Päivän ulkoiluretken jälkeen oli mukava tulla sisään lämpimpään mökkiin nauttimaan lounasta. Pizzahyrrät valmistuvat nopeasti ja ovat juurikin ihana ja helppo lounas ulkoilun lomassa. Nämä sopivat myös jos jonkinlaisiin tilanteisiin, lastenkutsuista illanistujaisiin ja täytteiksi voi valita mitä tahansa suosikkejaan. Ohje tuli vastaan Maku -lehden numerosta 7 ja sitä on pikkusen tuunattu meidän keittiön näköiseksi.

Pizzahyrrät (n. 25 kpl)
1 iso (500g) voitaikinalevy
1 prk Mutti tomaattikastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta oreganoa silputtuna
suolaa, sokeria,  mustapippuria
100g mausteista salamia
150g fetajuustoa
100g emmentaljuustoa
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukana. Sulatuksen aikana mausta tomaattikastike hienoksi raastetulla valkosipulilla, oreganolla sekä ripauksella suolaa, sokeria ja mustapippuria. Kauli sulanut taikina uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä päälle tomaattikastike. Jätä yläreunasta parin sentin kaistale ilman täytettä. Pilko salami pieneksi ja levitä taikinalevylle. Murusta perään fetajuusto. Ripottele lopuksi tuore timjamisilppu ja juustoraaste päälle. Kääri taikina tiukalle rullakke kuin kääretorttu alareunasta alkaen. Käännä rulla saumakohta alaspäin ja leikkaa siitä noin puolentoista – kahden sentin viipaleita. Nosta viipaleet leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoa pizzahyrrät lämpimänä salaatin kera.

thumb_P1026367_1024

thumb_P1026370_1024

thumb_P1026373_1024

 

thumb_P1026379_1024

thumb_P1026385_1024

thumb_P1026381_1024