Pizzahyrrät

Kun teimme pizzahyrriä oli ihana talvinen päivä, niinkuin tänäänkin. Pakkasta ja lunta satoi hiljalleen. Saaristossa oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Päivän ulkoiluretken jälkeen oli mukava tulla sisään lämpimpään mökkiin nauttimaan lounasta. Pizzahyrrät valmistuvat nopeasti ja ovat juurikin ihana ja helppo lounas ulkoilun lomassa. Nämä sopivat myös jos jonkinlaisiin tilanteisiin, lastenkutsuista illanistujaisiin ja täytteiksi voi valita mitä tahansa suosikkejaan. Ohje tuli vastaan Maku -lehden numerosta 7 ja sitä on pikkusen tuunattu meidän keittiön näköiseksi.

Pizzahyrrät (n. 25 kpl)
1 iso (500g) voitaikinalevy
1 prk Mutti tomaattikastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta oreganoa silputtuna
suolaa, sokeria,  mustapippuria
100g mausteista salamia
150g fetajuustoa
100g emmentaljuustoa
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukana. Sulatuksen aikana mausta tomaattikastike hienoksi raastetulla valkosipulilla, oreganolla sekä ripauksella suolaa, sokeria ja mustapippuria. Kauli sulanut taikina uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä päälle tomaattikastike. Jätä yläreunasta parin sentin kaistale ilman täytettä. Pilko salami pieneksi ja levitä taikinalevylle. Murusta perään fetajuusto. Ripottele lopuksi tuore timjamisilppu ja juustoraaste päälle. Kääri taikina tiukalle rullakke kuin kääretorttu alareunasta alkaen. Käännä rulla saumakohta alaspäin ja leikkaa siitä noin puolentoista – kahden sentin viipaleita. Nosta viipaleet leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoa pizzahyrrät lämpimänä salaatin kera.

thumb_P1026367_1024

thumb_P1026370_1024

thumb_P1026373_1024

 

thumb_P1026379_1024

thumb_P1026385_1024

thumb_P1026381_1024

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.