Rapukakku

Tätä ihanuutta tarjoiltiin meille viime Joluna Micken siskon luona. Itse en ole rapujen suurin ystävä, mutta tämä rapukakku on kertakaikkiaan mielettömän hyvää. Rapukakku sopii makujensa puolesta erinomaisesti Joulun kalapöydän valikoimiin, mutta yhtälailla myös vaikkapa Juhannuksen herkulliseen saaristolaispöytään tai illalliselle alkupalaksi. Muutamille ollaan tätä kakkua jo ehditty tarjoilla ja kaikkien mielestä tämä on todella hyvää. Kannattaa siis testata ja hurmata illallisvieraat 🙂

Pohja
200 g Maalahden limppua
75g voita

Täyte
4 liivatelehteä
400 g rapuja
400 g Philadelpia maustamatonta tuorejuustoa
2 dl creme fraichea
1 dl Hellmann’s majoneesia
1 punasipuli pieneksi silputtuna
n. 1 dl hienonnettua tilliä
1 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Koristeeksi
rapuja, tilliä ja sitruunanviipaleita

Murenna leivät tehosekoittimella hienoksi muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita takinaksi. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, creme fraiche ja majoneesi keskeneään. Lisää joukkoon hienonnettu punasipuli ja tilli. Säästä muutama ravunpyrstö kakun koristeeksi ja pilko loput ravut pieniksi kuutioiksi. Lisää ne täytteen joukkoon. Purista sitruunan mehu ja kuumenna se kattilassa lähes kiehuvaksi. Puristele liivatelehdet ylimääräisestä vedestä ja liota kiehuvaan sitruunanmehuun. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja sekoita hiljalleen kaataen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan ja laita vuuan päälle folio. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kakku juuri ennen tarjoilua ravunpyrstöillä, sitruunanviipaleilla ja tillillä.

Vinkki! Tee rapukakku puolikkaana pieneen irtopohjavuokaan. Tästä tulee juuri sopiva alkupala noin 4-6lle hengelle. Tämän postauksen kuvat ovatkin itseasiassa juurikin puolikkaasta ohjeesta.

thumb_P2126524_1024

thumb_P2126525_1024

thumb_P2126526_1024

thumb_P2126527_1024

thumb_P2126528_1024

thumb_P2126529_1024

thumb_P2126532_1024

thumb_P2136539_1024

Rapujuhlat saaressa

Mikä onkaan mukavampi tapa ottaa syksy vastaan kuin rapujuhlat hyvässä seurassa? Saaristo tarjoaa täydelliset puitteet juhlille ja matkassa oli vielä tuuria, sillä koko viikonlopun ajan oli aivan täydellinen sää. Viikonlopun kohokohta oli se hetki, kun sai nostaa rapuvadin pöytään!

Rapujuhlien menu:
Rapuja, paahtoleipää kaikilla höysteillä
Savustettua lohta, pinaatti-perunapyree, vihresalaattia ja sitruunavinegretteä
Rosmariinibrûlée

Täytyy tunnustaa että ravut ostettiin valmiiksi keitettyinä à la Wotkins. Hintaero ei ollut kovinkaan merkittävä, joten tässä(kin) oikaistiin. Eikä ollenkaan huono valinta, sillä Wotkinsin ravut olivat erittäin hyviä ja maukkaita ja ennenkaikkea ne oli helppo kuljettaa saareen. Rapujen kanssa syötiin perinteisesti paahtoleipää voin, tillin ja sitruunan kanssa. Yksi hyvä lisä (ystävältä opittu) rapuleipään on valkosipulituorejuusto. Sitä kun sipaisee vielä vähän voin päälle, niin avot. Rapuleivät vievät kyllä kielen mennessään, jopa tällaiselta ”äyriäisvihaajalta” 🙂

Kala on hyvä valinta ravuille jatkeeksi. Lisäksi sen voi savustaa jo aamupäivällä valmiiksi, joka minimoi keittiöhääräysaikaa vieraiden läsnäollessa. Pääruuaksi nautitun lohen savustusohjeet löytyvät täältä ja pinaattiperunamuusiin ohje taas täältä. Lisukkeeksi salaattimix ja ihanan raikas sitruunavinegrette. Vinegreten voi myös tehdä valmiiksi jo päivällä. Purista lasiin yhden sitruunan mehu ja lisää joukoon saman verran oliiviöljyä. Sekoita joukkoon n. 1/2 tl sokeria ja hiukan vajaa 1/2 suolaa, tarkista maku. Lisää suolaa tarvittaessa.

Illan päätti rosmariinilla maustettu creme brûlée, joka tarjoiltiin mansikkakastikkeen kera. Tämä ohje luvassa myöhemmin omana postauksenaan.

Kiitos ihanille vieraille aivan mahtavista rapujulista! Viikonloppu oli täydellinen ♥

lohi, savulohi, savusuola, rosmariini

sitruunavinegrette, sitruuna, vinegrette, oliiviöljy

rapujuhlat, kattaus, rapu

rapujuhlat, kattaus, rapu, tuikku, kynttilä, iittala

rapujuhlat, rapu, kattaus

rapujuhlat, rapu, kattaus

rapujuhlat, rapu, rapuveitsi, hackmann

rapujuhlat, rapu, kattaus

rapujuhlat, rapu, kattaus, rapuleipä

savulohi, pinaattiperunapyre, pinaatti, peruna, salaatti, sitruuna, vinegrette, sitruunavinegrette

creme brulee, rosmariini