Kirkas perunasalaatti

Voi sentään, edellisestä blogipostauksesta on vierähtänyt ihan liian kauan aikaa, melkeinpä kuukausi! Kevät on ollut kiireisen intensiivinen ja työpäivien jälkeen oma läppäri on pysynyt visusti kiinni. Reseptejä on kertynyt pankkiin ja ne odottavat kirjoittajaansa…

Mutta nyt aionkin tehdä jotain tavallisesta poikkeavaa ja julkaista tämän ohjeen ilman varsinaisia kuvia, sillä haluan jakaa tämän ihanan perunasalaatin ohjeen näin Vapun kynnyksellä! Tätä perunasalaattia ollaan tehty monen monta kertaa, mutta jostain syystä tätä ei vaan ole ikinä muistettu kuvata. Perunasalaattihan on vappubrunssin peruspilari ja tässä yksi loistava versio tarjolle vappupöytään ja kesälle noin muutenkin. Päivittelen kuvat sitten jälkikäteen, nykyinen kuva on meidän viime vuoden vappubrunssilta 🙂 Inspiraatiota tähän salaattiin on tullut eri kokeilujen kautta ja sisareni on varsinainen perunasalaattivelho, joten häneltä olen saanut parhaat vinkit tätä lopullista versiota varten. Ystäväni innoittamana salaattiin on lisätty myös feta ja ai että, se toimii!

Kirkas perunasalaatti kuudelle

Kuusi kiinteää perunaa (myöhemmin kesällä vaja kilo uusia perunoita)
1 punasipuli tai 1-2 kesäsipulia
n. 2-3 rkl pieniä kapriksia
n. puolikas parsakaali
1 Apetina feta snack paketti, vihreitä oliiveja & valkosipulia
tilliä

Kastike:
n. 1/2 dl oliiviöljyä
reilu 1 tl dijon sinappia
1 – 1,5 rkl valkoviinietikkaa (riippuen kuinka hapokkaasta kastikkeesta pidät)
suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria

Kuori perunat ja keitä ne lähes kypsiksi. Kun tarjolla on kotimaisia uusia perunoita, harjaa ne puhtaaksi ja keitä lähes kypsiksi. Anna jäähtyä. Silppua sipuli pieneksi ja leikkaa parsakaalin nuput pienemmiksi suupaloiksi. Kuutioi perunat pieniksi kuutoiksi ja lisää perunakuutioiden joukkoon sipulisilppu, parsakaali sekä kaprikset. Silppua joukkoon tilli ja sekoita varoen, ettei perunakuutiot mene muusiksi.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Me pidämme hapokkaasta kastikkeesta ja laitamme valkoviinietikkaa reilumman mitan mukaan. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mausteita. Kastikkeen pitää olla kirpeän suolainen, niin että sokeri taittaa ärhäkimmän hapon pois. Kastike on se joka tuo makua perunasalaatiin, joten pelkästään maistettuna se saa olla vähän ylimaustettu. Sekoita lopuksi kastike perunasalaatin joukkoon ja anna salaatin maustua kylmässä vähintään tunti. Ennen tarjoilua maista vielä perunasalaattia ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria tai vaikkapa loraus sitruunanmehua, jos kaipaat salaattiin lisää happoa. Sitten ei muuta kuin raikkaasta perunasalaatista nauttimaan!

Vinkki! Peunasalaattiin sopii ihanasti myös retiisi, rucola ja oliivit, joten näitäkin voit halutessasi lisätä salaattiin. Jos laitat salaattiin enemmänkin oliiveja, kannattaa muistaa niiden mukanaan tuoma suola, ettei salaatista vahingossa tule liian suolaista.

Peruna-broccolinisalaatti

Itsetehty perunasalaatti on ihanaa! Tämän salaatin raikastaa broccolini ja retiisi, jotka antavat salaatille myös ihanasti väriä. Salaatin tekeminen vaatii vähän vaivaa, mutta salaattiin on oiva käyttää myös edellisen päivän ylijäämäpotut, jolloin salaatti syntyykin suit sait sukkelaan. Tämä ohje on peräisin Glorian ruoka & viini -lehdestä keväältä 2017 ja on ihan meidän kestosuosikki! Tämä salaatti on vakkarisalaatti meidän Vappubrunssilla ja se sopii ihanasti kaikelle grilliruualle kaveriksi.

Peruna-broccolinisalaatti 4lle

1 l varhaisperunoita
150 g broccolinia (tai parsakaalia)
1 l pinaattia
2 kevätsipulia
1 nippu retiisiä
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Kastike:
2 rkl dijonsinappia
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl valkoviinietikkaa

Keitä perunat tai käytä edelliseltä päivältä ylijääneet kypsät perunat. Lohko jäähtyneet perunat. Salaatin voi tehdä myös esim. talvisiiklistä, kuten me tällä kertaa, kun varhaisperunoita ei vielä ollut tarjolla. Leikkaa broccolineista kuivat kannat pois. (Jos käytät parsakaalia, irrota siitä salaattiin nuput). Kiehauta paistinpannussa pari senttiä vettä ja keitä broccolineja (tai parsakaalia) noin 4 minuuttia, kunnes ne ovat napakan kypsiä. Jäähdyä kylmän veden alla ja pilko broccolinit pienemmiksi paloiksi.

Huuhtele ja kuivaa pinaatti. hienonna kevätsipulit. Poista retiiseistä kannat ja lohko retiisit. Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Yhdistä kaikki salaattiaineet tarjoilukulhoon. Viimeistele salaatti kastikkeella, sormisuolalla ja mustapippurilla ja tarjoa grilliruuan lisukkeena.

Papu-peruna-parsasalaatti

Uuden sadon perunoita saadaan vielä tovi odotella… toki kaupoissa on jo jotain saatavilla, mutta usein niiden maku on aika vaatimaton vielä tähän aikaan vuodesta. Perunalajikkeista siikli on ehdoton suosikkimme ja se toimii oikein hyvin kevään ensimmäisiin perunasalaatteihin, vaikka ei vielä uutta satoa olekaan tarjolla. Tämän perunasalaatin viimeistelevät maukkaat, paahdetut kirsikkatomaatit. Tomaattien paahtaminen vaatii aikaa, joten se kannattaa ottaa huomioon salaatin teossa. Tämän perunasalaatin maukkauden salaisuus on se, että kastike kaadetaan vielä lämpimien perunoiden joukkoon, jolloin peruna oikein imaisee kastikkeen itseensä.

Papu-peruna-parsasalaatti

1 kg kiinteitä perunoita
400 g vihreää parsaa
2 rkl voita
2 rkl öljyä
1 pss vihreitä papuja
1 dl basilikaa hienonnettuna

Kastike:
1 -2 salottisipulia
2 rkl sitruunanmehua
1 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 dl oliiviöljyä

Puolikuivatut kirsikkatomaatit:
500 g kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 tl sokeria
3 timjaminoksaa

Valmista ensin tomaatit. Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Laita tomaatit uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja mausta tomaatit suolalla, pippurilla ja sokerilla. Lisää joukkoon vielä timjaminoksat. Kypsennä uunin keskitasolla 4 tuntia.

Tee seuraavaksi kastike. Kuori salottisipuli ja hienonna se. Laita sipuli kulhoon ja mittaa sipulin joukkoon sitruunanmehu, suola ja pippuri. Anna sipulien maustua 5 min ja lisää tämän jälkeen vielä oliiviöljy. Pese ja kuori perunat. Keitä ne juuri kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Napsauta parsoista puiseva tyvi pois ja kuori parsat kevyesti. Sulata voi pannussa, lisää joukkoon oliiviöljy ja kypsennä parsoja pannussa noin 5 min, kunnes ne pehmenevät hiukan. Keitä vihreitä papuja suolalla maustetussa vedessä 6 min, valuta ne ja anna jäähtyä. Mausta pavut ripauksella suolaa.

Lohko perunat lämpiminä pieniksi kuutioiksi ja lisää ne kastikekulhoon. Leikkaa parsat ja pavut suupaloiksi ja lisää ne sekä hienonnettu basilika perunoiden joukkoon. Sekoita hyviä ja anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Anna tomaattien jäähtyä hieman ja lisää ne salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Vinkki! Jos tomaattien valmistaminen tuntuu liian pitkältä, voit jättää ne hyvin salaatista pois. Ne tuovat salaattiin ihanan lisän, mutta salaatti maistuu varmasti myös ilman niitäkin. Kokeile molempia versioita 🙂

 

Pari pientä lisukesalaattia: mango-mozzarellasalaatti & rucolasalaatti

Kaikenlaisia ihania lisukkeita on maailma täynnä, mutta kun tulee se hetki että pitää vaikkapa kaupassa ideoida ”jotain muuta”, ajatukset katoavat ja sitä sortuu aina toimivaan fetasalaattiin. Eikä fetasalaatissa mitään vikaa ole, päin vastoin, mutta vaihtelu virkistää. Viime viikolla käytin vallan aikaa ja mietin mitä lisukkeita tekisimme grillatulle chorizolle, kun sisareni miehensä kanssa tulee makkaroiden kanssa meille visiitille. Rucola on yksi suosikkisalaattejamme, joten sen ympärille oli helppo rakentaa jotain pientä kivaa. Samoin mieleeni palautui jostain vuosien takaisesta tapasillasta mango-mozzarellasalaatti, joka sopii erinomaisesti tuliselle makkaralle kaveriksi.

Mango-mozzarellasalaatti 4lle:
1 kokonainen kypsä mango
2 pakettia laadukasta mozzarellaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori mango ja leikkaa se pieniksi viipaleiksi. Mangon keskeltä löytyy lätyskä ”kivi”, joten leikkaa varovasti. Siivuta myös mozzarellat. Kasaa perinteisen tomaatti-mozzarellasalaatin tapaan. Lorauta salaatin päälle tasaisena norona oliiviöljyä sekä mausta suolalla ja pippurilla.

Vinkki! Mango kannattaa ostaa muutamaa päivää ennen salaatin tarjoilua. Niitä ei tahdo usein löytää kaupasta sopivan kypsinä heti nautittavaksi. Salaatin voi tehdä tarvittaessa muutamaa tuntia ennen ruokailua valmiiksi, mutta lisää oliiviöljy ja mausteet juuri ennen tarjoilua.

Rucolasalaatti:
2 pakettia rucolaa
parmesanjuustoa
1 dl pinjansiemeniä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Asettele rucolat tarjoilukulhoon. Lorauta joukkoon oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda pinjansiemenet pannulla. Muista olla tarkkana, sillä siemenet palavat herkästi. Lisää siemenet salaattiin ja viimeistele se parmesanista höylätyillä juustolastuilla.

Lautaselta löytyy myös espanjalainen lämmin perunasalaatti, joka on yksi suosikestamme. Perunasalaatti on ihanan hapokas ja tietenkin valkosipulinen. Sen ohje löytyy täältä. Teimme perunasalaatin puolitoistakertaisena 4 hengelle ja se menikin lähes kokonaan.

mango, mozzarella

mango

mango, mozzarella

mango-mozzarellasalaatti, mango, mozzarella, oliiviöljy, pippuri

rucola, paremsan, pinjansiemen

chorizo, rucolasalaatti, rucola, paremsan, pinjansiemen, mango, mozzarella, mango-mozzarellasalaatti, lämmin perunasalaatti, perunasalaatti

chorizo, rucolasalaatti, rucola, paremsan, pinjansiemen, mango, mozzarella, mango-mozzarellasalaatti, lämmin perunasalaatti, perunasalaatti