Poropizza

Pizza on yksi lempiruuistani, sen olen varmaan aikaisemminkin tuonnut esille. On ihanaa kun pizzasta voi niin helposti tehdä kaikenlaisia eri variaatioita. Me ollaankin kehitytty jo aika hyviksi pizzakokeiksi, vaikka itse sanonkin 🙂 Pizza on myös erinomainen hävikkiruoka, sillä sinne voi helposti piilottaa jääkaapista leikkeleiden jämiä, kasviksia ja juustonkänttyjä.

Poropizza on ollut ensimmäisen kerran lautasella joskus vuosia sitten Levillä ja sieltä se tietenkin kulkeutui mukana kotikeittiöönkin. Pizza on ihanan tuhti syys / talvipizza, tähän sesonkiin sopiva ja kylmien ulkoilupäivien jälkeen se maistuu erinomaiselle. Tätä kun valmistimme, kävimme päivällä juurikin metsässä kävelemässä ja mukaan tarttui puolukoita ja kanttarelleja, jotka päätyivätkin tähän pizzaan! Kanttarellit paistettiin pannulla sipulin ja voin kera, puolukat pääsivät koristamaan pizzaa sellaisenaan. Jos näitä antimia ei kaapista tai kaupasta löydy, ei haittaa, pizza on vallan ihanaa ilman näitä extratäytteitäkin!

Poropizza

Pohja:

2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (11g)
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
5-6 dl erikoishienoja 00-vehnäjauhoja tai durumvehnäjauhoja

Tomaattikastike:

1 prk Mutti tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaalea balsamietikkaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Täytteet:
Kotasavun kylmäsavupororouhetta
Aurajuustoa
punasipulia
juustoraastetta
rucolaa
(puolukoita)
(paistettuja kanttarelleja)

Valmista ensin pohja. Liuota hiiva 42 asteiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää taikinaan ensin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot vähitellen niin että taikinasta tulee kimmoisa. Anna nousta liinan alla noin 20-30 min.

Tee noin tuntia ennen pizzojen tekoa tomaattikastike. Kaada tomaattimurska pieneen kattilaan. Kuori ja raasta joukkkoon valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon myös oliiviöljy, balsamietikka, sokeri, suola ja mustapippuri. Sekoita ja keitä 10 minuuttia hiljaa poreillen. Anna kastikkeen hieman jäähtyä ennen pizzan täyttämistä.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai tee pyöreitä annospizzoja. Kun lisäät leivinpaperille tilkkasen ruokaöljyä, taikina on helpompi painella ohueksi pohjaksi. Me pidämme ohuesta pohjasta, joten tästä taikinamäärästä tulee n. kaksi pellillistä kun tekee oikein ohuita pohjia.

Levitä pizzalle tomaattikastiketta. Levitä pohjalle pororouketta, ohueksi viipaloitua punasipulia ja aurajuustoa. (Lisää tässä vaiheessa pizzaan myös paistetut kanttarellit, jos sellaisia pizzaan laitat.) Ripottele päälle juustoraaste. Paista pizzaa kuumassa uunissa (260 astetta) n. 15 minuuttia tai kunnes pohja alkaa ottamaan reunoilta jo kunnolla väriä. Viimeistele pizza tuoreilla puolukoilla ja rucolalla.

Grillattu poro ja puolukka-piparjuurimajoneesi

Aina silloin tällöin herkuttelemme poronlihalla. Se on niitä harvoja lihoja, joka on peräisin luonnossa vapaana kasvaneesta eläimestä. Poronliha on rakenteeltaan hienosyistä, minkä vuoksi se on mureaa, nopeasti kypsyvää ja helposti sulavaa. Poronlihan maku on aika hentoinen, joten se ei kaipaa vahvaa maustamista, monesti pelkkä suola riittää. Hiukan hapokas puolukka-piparjuurimajoneesi tarjoaa porolle kivan makuparin.

Grillattu poro ja puolukka-piparjuurimajoneesi

Poron filettä, n. 150 g per syöjä
suolaa

Puolukka-piparjuurimajoneesi
3/4 dl majoneesia
1 tl raastettua piparjuurta tai valmista piparjuuritahnaa
3 rkl soseutettua puolukkaa
1/2 tl sokeria
ripaus suolaa

Ota poronfile noin tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Valmista ensin majoneesi. Mittaa puolukan reunalliseen astiaan ja muussaa ne soseeksi. Sekoita puolukkasose majoneesin joukkoon, mausta se piparjuurella, sokerilla ja suolalla. Laita majoneesi kylmään tekeytymään.

Kypsennä poronfile kuumassa grillissä 50 asteiseksi. Kannattaa käyttää paistomittaria, sillä liha on ehdottomasti parhaimmillaan mediumina. Kääri file folioon ja anna vetäytyä hetki. Tarjoa puolukka-piparjuurimajoneesin, lohkoperunoiden ja leipäjuustosalaatin kanssa. Myös perunamuusi ja poro ovat lyömätön yhdistelmä!

Jos sinulle ei ole grillausmahdollisuutta, poron voi yhtä hyvin paistaa pannulla. Paistomittari avuksi tähänkin projektiin 🙂

Helppo ja nopea porotartar

Pidän porosta kovasti. Aikoinaan yksi kolleegani seurusteli K-kauppiaan kanssa ja sain tältä työkaveriltani Jouluksi rasiallisen porotartaria, jota hänen poikaystävänsä myi K-kauppansa lihatiskillä. Voi apua miten HYVÄÄ se olikaan! Kolleegani ja K-kauppiaan tiet johtivat eri suuntaan, mutta porotartar pysyi. Oma tekele ei vastaa heidän herkkuaan, mutta tämä on lähellä alkuperäistä, resepti kun jäi salaisuudeksi. Meillä porotartaria tehdään aina Joulupöytään, mutta se on myös loistava coctailpala, kun tahnaa laittaa ruisnappien tai saaristolaisleivän päälle.

Porotartar
1 pss Kotasavun kylmäsavupororouhetta
hiukan vajaa 1 purkki ranskankermaa
n. puolikas punasipuli pieneksi silputtuna
loraus maitoa / kermaa

Sekoita poro ja ranskankerma. Pilko punasipulinpuolikas pieneksi silpuksi ja lisää se seoksen joukkoon. Jos sipuli on kovin ärhäkkää, lisää sitä pikkuhiljaa ettei se dominoi porotartarin makua liikaa. Notkista seosta tarvittaessa lorauksella maitoa tai kermaa. Porotartar on valmis heti nautittavaksi, mutta sen maku paranee kun se muhii yön yli jääkaapissa. Aamulla seos saattaa tarvita vielä uuden notkistuksen maidolla tai kermalla. Tarjoa ruisleivän, saaristolaisleivän tai hapankorppujen kanssa.

porotartar

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA