Hauduteut karitsanpotkat

Hyvää syntymäpäivää Parempaa kuin ihan huonoo! Tämä blogi on jo kaksi kokonaista vuotta vanha, wau! Juhlan kunniaksi postaus kielen mennessään vievistä karitsanpotkista.

Hyvää Joulua -kirja on näin Joulun alla ollut aika ahkerassa käytössä. Uunissa haudutetut karitsanpotkat ovat juhlava ja ai että, niin helppo ruoka valmistaa! Ainekset ladotaan pataan ja sitten vaan odotellaan kun herkullinen tuoksu valtaa kodin ja päästään pöydän ääreen. Jos Joulun pyhinä kaipaa vaihtelua Joulupöytään, tämä on loistava valinta. Potkat toimisivat hyvin myös esimerkiski Uuden Vuoden juhlaillallisella. Meitä oli vain kolme syöjää, joten kasasin padan samoilla aineksilla, mutta vain kolmella potkalla.

Haudutetut karitsanpotkat neljälle
4 karitsan potkaa
1 rkl kokonaisia maustepippureita
pari oksaa salviaa
pari oksaa rosmariinia
4 valkosipulinkynttä halkaistuna
5 salottisipulia lohkoina
1 palsternakka paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 rkl karkeaa merisuolaa
4 dl punaviiniä
vettä

Laita karitsanpotkat isoon uunipataan. Kuori porkkanat, sipulit ja palsternakka ja paloittele ne. Lisää kaikki ainekset pataan ja kaada lopuksi pataan vettä niin että potkat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta potkia kannen alla 150 asteessa 3-4 tuntia. Liha ottaa punaviinistä kauniin värin ja kypsyy tuossa ajassa täydellisen lohkeilevaksi. Tarjoile esim. valkosipuliperunoiden tai perunamuusin kera ja nauti ihanasta talviruuasta.

thumb_P1016110_1024

thumb_P1016111_1024

thumb_P1016114_1024

thumb_P1016115_1024

thumb_P1016118_1024

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.