Granaattiomenamojito

Uusi Vuosi – Uudet Drinkit. Me Naiset -lehden drinkkijutun otsikko oli koukuttava. Drinkkivinkit Uudelle Vuodelle oli tsekattava ja no, kukapa ei mojitosta tykkäisi. Granaattiomenamojito kuulosti erittäin houkuttelevalle ja suorastaan trendikkäälle, koska granaattiomena 🙂 Tämä sai siis kunnian olla meidänkin Uuden Vuoden drinkki kun vuosi jo taannoin vaihtui ja valinta oli oikein onnistunut! Koen että granaattiomenamojito maistuisi hyvin myös kesällä laiturinnokalla merimaisemaa ihastellessa.

Granaattiomenamojitot kahdelle
1/4 granaattiomenaa
2 limeä
1/2 ruukku minttua
2 rkl ruokosokeria
3/4 dl vaaleaa rommia
1 1/2 dl granaattiomenamehua
hiilihapollista kivennäisvettäjääpaloja

Irroita granaattiomenan siemenet ja laita ne odottamaan drinkkien koristelua. Tämä kannattaa tehdä esim. isossa kulhossa veden alla, niin sotku on huomattavasti pienempi! Leikkaa limet kahdeksaan osaan ja irroita mintusta pari kourallista lehtiä. Laita puolet limelohkoista ja mintuista toiseen lasiin ja loput toiseen. Mittaa molempiin laseihin ruokalusikallinen ruokosokeria. Murskaa limet ja mintut coctailmurskaimella tai puukauhan tylpällä päällä. Lisää rommi, jääpalat, granaattiomenamehu ja sekoita. Viimeistele drinkit kivennäisvedellä ja granaattiomenan siemenillä. Kippis!

IMG_2646

thumb_PC316327_1024

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.