Kylmäsavulohipizza

Joulupukki toi tullessaan mm. Hyvää Joulua -keittokirjan, jossa on Jouluisten ohjeiden lisäksi monta ihanaa talviruokareseptiä. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi kylmäsavulohipizza, sillä tässä ohjeessa sai hyvin hyötykäytettyä herkulliset kylmäsavulohisiivut, joita jäi vielä Joulupöydän antimista jäljelle.

Kylmäsavulohipizza 4lle

Pohja:
2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (11g)
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
5-6 dl durumvehnäjauhoja

Täytteet:
1- 1,5 dl yrttiöljyä tai vihreää tai punaista pestoa
2 palloa mozzarellaa viipaleina
300 – 400 g kylmäsavulohta viipaleina
200 g kirsikkatomaatteja viipaloituna
basilikaa tai rucolaa
mustapippuria

Liuota hiiva 42 asteiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Lisää taikinaan ensin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot vähitellen niin että taikinasta tulee kimmoisa. Anna nousta liinan alla noin 20 min. Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai tee pyöreitä annospizzoja. Kun lisäät leivinpaperille tilkkasen ruokaöljyä, taikina on helpompi painella ohueksi pohjaksi. Levitä pohjille yrttiöljyä tai pestoa. Me valitsimme yrttiöljyn, jossa oli basilikaa ja timjamia sekä valkosipulia ja ripaus suolaa. Oregano unohtui valitettavasti kauppaan, se olisi ollut hyvä lisä öljyyn. LIsää pohjille mozzarellaviipaleet, me lisäsimme myös hiukan tavallista juustoraastetta. Paista pizzat uunissa 224 asteessa noin 15-20 min. Asettele kylmäsavulohisiivut vielä kuuman pizzan päälle, lisää kirsikkatomaatit ja basilika ja/tai rucola. Mausta pizza mustapippurilla ja tarjoile heti. Nam!

Kylmäsavulohipizza

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pizzaa grillistä!

Grillipizza on hypähtänyt silmilleni useampaan kertaan kesän aikana. Kiinnostaa! Kun Instagramista bongasin ONKO NÄLKÄ bloggarin grillipizzakuvat, oli viimein aika testata tätä itsekin! (Alkuperäinen ohje siis löytyy linkin takaa, mistä lähdettiin liikkeelle.)

Grillipizzan pohjaksi valmistetaan ihan peruspizzataikina:
2,5dl kädenlämpöistä vettä
20g tuorehiivaa/1pussi kuivahiivaa
5-6dl jauhoja
1½tl suolaa
1tl sokeria
2-3rkl öljyä.

Onko nälkä -blogissa kehotettiin valmistamaan taikina jo edellisenä iltana ja antaa sen kohoa jääkaapissa yön yli. Me tietenkään ei tätä lomamoodissa muistettu, joten tehtiin muukin osio ihan perinteisen taikinakaavan mukaan. Lisää siis ensin kädenlämpöiseen (kuivahiivaan vähän kuumempaa vettä kun kädenlämpöistä) veteen hiiva, suola ja sokeri. Vaivaa joukkoon osa jauhoista ja lisää sekaan sitten öljy. Lisää loputkin jauhot ja vaivaa taikina valmiiksi. Anna kohtoa puolisen tuntia lämpimässä paikassa.

Valmista tässä välin tomaattikastike. Tähän ohje löytyi taas Katukeittiö – parempaa roskaruokaa kirjasta. Tämä oli loistava ohje, toiseksi paras mitä olen syönyt – paras tomaattikastike pizzaan syntyy ystäväni Marian valmistamana.

Tomaattikastike:
1 tlk (400g) Mutti tomaattimurksaa
2 valkosipulinkynttä
2 tl hunajaa
korkillinen punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
nippu tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, oreganoa ja timjamia
(chiliä)

Kirjan ohjeessa valkosipulit kuullotetaan öljyssä ja siihen lisätään tomaattimurska ja mausteet. Kastiketta keitellään pannulla puolisen tuntia ilman kantta. Hassua, luin valistusohjeen vasta nyt kun tätä kirjoitan, itsehän tein tämän ”raakana” 🙂 Lisäsin vaan kaikki aineet tomaattimurskaan ja annoin maustua tovin. Hyvä tuli, mutta täytyy varmasti kokeilla tätä oikeaakin versiota!

Kun taikina on noussut, tee tästä määrästä kolme vähän paksumpaa lättyä. Liian ohut pohja kärähtänee grillissä. Laita grilli kuumenemaan. Tuo kaikki täytteet grillin luo, sillä pizza täytetään grillissä. Voitele pohjat huolellisesti runsaalla öljyllä ja paista kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli niin että pinta on rapea. Laita grilli ihan pienimmälle teholle tai pohjien täytön ajaksi vaikka hetkeksi pois päältä. Lisää tomaattikastike, haluamasi täytteet ja juustot pizzapohjien päälle. Meillä pizza täyttyi suosikkiaineista: italialaisesta salamista, aurajuustosta ja parmankinkusta. Ripaus vielä juustoraastetta päälle. Napsauta grilli takaisin pienimmälle lämmölle ja paista kansi kiinni noin 10 minuuttia niin että juustot sulavat. Tämän jälkeen lisäämme pizzan päälle tietysti rucolaa ja yrttiöljyä (ohje TÄÄLTÄ) ja pizza on valmis nautittavaksi. Pohjasta tuli ihanan rapea ja grillin maku antaa täydellisen lisäsilauksen tällekin ruualle. Kannattaa kokeilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Pizzaperjantai

Tarpeeksi ohut pohja. Yrteillä ja valkosipulilla maustettu tomaattikastike. Suosikkitäytteet jokaiselle. Näistä syntyy se paras kotitekoinen pizza. Vietimme oikein kunnon pizzaperjantain ystäväpariskuntamme kanssa ja kasasimme ne parhaat pizzat jokaisen makuun.

Pohja tehtiin Valion reseptillä. Yhteen pellilliseen tarvitset
25 g hiivaa (vastaava määrä kuivahiivaa yhteen pellilliseen on 2 tl)
2 dl vettä
1/2 dl juoksevaa Oivariinia
5 dl vehnäjauhoja.

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Jos käytät kuivahiivaa, huomioi että veden tulee olla 42 asteista, eli reilusti lämmintä. Kannattaa huomoida myös, että kylmä Oivariini viilentää nestettä jonkin verran. Sekoita joukkoon muut ainekeset ja vaivaa taikinaksi. Anna taikinan kohota liinan alla vähintään puolisen tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tomaattikastike tehtiin tomaattipyreestä ja murskasta. Siihen lisättiin tuoretta basilikaa, timjamia ja valkosipulia.Täytteinä meillä oli herkullista italialaista salamia, tuoreita herkkusieniä, aurajuustoa, parmankinkkua ja rucolaa. Lapselle perinteinen kinkku-ananaspizza. Parmankinkku ja rucola lisättiin vasta paiston jälkeen, eli ensin muut täytteet, päälle mozzarellaa ja juustoraastetta ja uuniin. Paista pizzaa 250 asteessa n. 15 min. Meillä oli kolme peltiä ja kiertoilmauuni, joten nämä olivat n. 220 asteessa n. 20 min.  Paiston jälkeen asetellaan parmankinkut ja rucolat päälle, sekä valkosipuli-yrttiöljyä täydentämään maku. Pizzan kaverina pöydässä oli raikas tomaatti-mozzarella-salaatti sekä mustia ja vihreitä oliiveja. Täytyy sanoa että tämä pizza oli jokaisen ruokailijan mielestä aika lailla täydellistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Synttärit parhaille kavereille

Koko viikonlopun kestäneet synttärijuhlat huipentuivat kun parhaat kaverit saapuivat kaverisynttäreille. Iltapäivä tuntui sankarin mielestä kuluvan aika hitaasti, ennen kuin saatiin juhlat käyntiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarjoilun pääpaino oli Angry Birds pizzoissa ja jätskibuffassa. Idea Angry Birds pizzoista on kopioitu siskoni ystävältä, jonka upeita tuotoksia käytimme malleina. Iso kiitos siihen suuntaan loistavasta ideasta. Pizzat onnistuivat hyvin ja ne maistuivat vieraille, täydellistä!

Pizzoihin tuli täytteiksi lasten suosikkeja, kinkkua ja ananasta, sekä pepperonimakkaraa. Silmät tehtiin mozzarellajuustosta sekä mustista oliiveista, kulmakarvat chilipalosta ja oliiveista, nokat cheddar -juustosta. Enjoy!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pizzan paiston kanssa sai olla tarkkana, ettei mozzarellasilmät ja cheddarnokka sula liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkiruokana oli aina toimiva jätskibuffa. Jokainen saa koota haluamansa kokoisen annoksen mieluisilla lisukkeilla. Hyvä jälkkäri raskaiden pizzojen jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on juhlat juhlittu ja koko viikonloppu meni herkutellessa! Tervetuloa vaan terveellisempi elämä 😉