Sinappinen possuvarras

Tähän sinappiseen possuruokaan vinkit ja ideat on saatu sisareltani. Jaamme usein mielenkiintoisia ruokaohjeita keskenämme ja kerromme onnistuneista kokkailukokeiluista. Ja miksei niistä epäonnistuneistakin 😉 Sisareni omaa selkeästi hyvän maun, sillä meidän koko porukka oli heti myyty tästä possusta, kun tätä ensimmäistä kertaa testasimme. Ihana ruoka, joka toimii hyvin erilaisten kauden lisukkeiden kanssa ympäri vuoden.

Sinappinen possuvarras 4lle

n. 600 g porsaan ulko- tai sisäfilettä

Marinadi:
1 rkl Dijon sinappia
2 rkl oliiviöljyä
3-4 rkl soijaa
1 yksikyntinen valkosipuli hienonnettuna
mustapippuria
2 rkl sitruunan mehua

Sekoita marinadin aineet keskenään kannellisessa marinadiastiassa. Leikkaa porsaanfile ronskeiksi palkoiksi n. 3 cm x 3 cm.   Laita palat marinadin joukkoon ja sekoita huolellisesti. Anna maustua muutama tunti tai yön yli.

Ota lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistusta. Pujota possunpalat varrastikkuihin ja grillaa niitä n. 10 minuuttia välillä käännellen. Tarjoa possu raikkaan salaatin ja vihreiden papujen kanssa.

Vinkki! Jos sinulla ei ole grillausmahdollisutta, ei hätää! Possu valmistuu hyvin ilmankin. Paista lihoihin kaunis väri kuumalla pannulla ja laita lihat uunivuokaan. Porsaanliha kannattaa kypsentää paistomittarin kanssa, jotta lihasta ei tule kuivaa. Kypsennä possuja uunissa 125 asteessa kunnes paistomittari näyttää 65 astetta. Ota lihat uunista, kääri ne folioon ja anna vetäytyä 10-15 minuttia. Ja sitten nauttimaan!

 

 

 

 

Seesami-inkiväärimarinoidut kanansiivet

Rakastan siipiä! Ne ovat ihanaa grillattavaa ja kivaa pikaruokaa varsinkin silloin kun kaupassa on ideat vähissä. K-ruoka -sovelluksesta löytyi nämä seesami-inkiväärimarinoidut kanansiivet ja vesi herahti kielelle reseptiä lukiessa. Makucombot olivat erittäin toimivat ja siivet olivat kertakaikkiaan herkullisia! Me grillasimme siivet, mutta yhtähyvin nämä voi valmistaa myös uunissa. Itse kypsentäisin siivet uunissa ritilän päällä ja laittaisin niiden alle pellin, jotta siivistiä valuva rasva putoaa pellille. Näin siivistä tulee ”rapeampia” myös uunissa tehtynä.

Seesami-inkiväärimarinoidut kanan siivet kahdelle

1 rasia (700g) miedosti suolattuja broilerin siipiä, esim. Pirkka
1 dl soijakastiketta
3/4 dl seesamiöljyä (paahdettua)
3 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl riisiviinietikkaa tai 2 rkl limen mehua
2 rkl fariinisokeria
1 rkl vettä
1/2 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
(chilirenkaita valmiiden siipien päälle)

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja pyörittele siivet kauttaaltaan marinadissa. Anna maustua muutama tunti. Siirrä siivet pellille leivinpaperin päälle ja ripottele pinnalle runsaasti seesaminsiemeniä. Paista siivet uunissa 225 asteessa noin 25 minuuttia tai grillissä välillä käännellen, kunnes liha on kypsää. Koristele siivet halutessasi tuoreilla chilirenkailla. Tarjoa siivet esim. pinaatti-parsakaalisalaatin kanssa (ohje salaattiin täällä.)

Kana-pekoni-salviavartaat

Salvia on viime aikoina päätynyt aika usein meidän keittiöön. Erityisen hyvää se on mielestäni kanan ja kalan kaverina, kun mukana on myös vahva suolainen liha, kuten parmankinkku tai pekoni. Näissäkin vartaissa tuo combo toteutuu ja ehkä siksi ne taas meille niin hyvin maistuivatkin! Ihania makuja!

Kana-pekoni-salviavartaat

1 isohko kanafile per syöjä
1 paketti pekonia
1 puska tuoretta salviaa

Kanan marinadi:
oliiviöljyä
loraus balsamicoa
1 tl suolaa
mustapippuria
2-3 valkosipulin kynttä

Marinoi kanat sekoittamalla marinadin ainekset yhteen ja lisäämälle se kanojen joukkoon. Sekoita huolellisesti ja anna maustua muutamia tunteja tai mieluiten yön yli.

Leikkaa kanat ronskeiksi kuutioiksi. Pujota yksi kananpala varrastikkuun, lisää pari salvian lehteä ja pujota pekonisiivu tikkuun myös. Lisää toinen kanan pala, salvianlehdet ja pujota taas sama pekonisiivu varrastikkuun. Pekoni siis kiertää kananpalojen ymärillä. Jatka näin kunnes varrastikku täyttyy. Me saimme hhteen vartaaseen menemään 2 pekonisiivua.

Kypsennä kanavartaita kuumassa grillissä tai uunissa 225 asteessa n. 20 min kunnes pekoni on saanut väriä ja kana on kypsää. Tarjoa vaikka littuperunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.

Siika escabeche

Kesä sujahti vauhdilla ohi ja nyt on jo syyskuu, huh! Onneksi syksyn tuleminen ei tarkoita vielä grillikauden päättämistä. Meillä itseasiassa grillaillaan ympäri vuoden, mutta ehkä muidenkaan grillikausi ei ole vielä päättynyt. Tässä on ainakin vielä yksi syy jatkaa kautta 🙂 Siika escabeche on ihanan raikas ja kirpeä samaan aikaan. Kala avataan perhoisen malliseksi ja se kypsyy grillissä nopeasti ja tasaisesti. Kalaa ei tarvitse edes kääntää vaan riittää että se kypsennetään nahkapuolelta. Kalasta tulee tällä tekniikalla myös näyttävä tarjottava. Jos haluat kuitenkin hieman oikaista, valmiit, nahalliset fileet käy tähän yhtä lailla. Myös kuha toimii escabeche -kastikkeelle. Ja jos se grilli on nyt mennyt jo varastoon, niin kalan voi yhtä hyvin valmistaa pannulla.

Siika escabeche 4lle

2 kpl siikaa perattuna (à 1 -1,5 kg)
3 rkl sormisuolaa
n. 2 rkl öljyä

Escabeche -kastike

4 tomaattia
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku lehtipersiljaa
1 dl valkoviiniä
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria

Tee ensin escabeche -kastike. Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipulit, valkosipuli ja persilja. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. AIka hapokas kastike on meidän mieleen, joten meidän kastikkeeseen päätyy tuo 2 rkl valkoviinietikkaa. Laita kastike maustumaan jääkaappiin.

Leikkaa kalat perhosen muotoon. Aloita leikkaamalla kylkiruodot irti selkäruodosta, jolloin saat poistettua selkäruodon. Kun selkäruoto on poistettu, saat leviettyä kalan litteäksi perhoiseksi. Öljyä kala ulkopuolelta ja mausta se sekä sisä- että ulkopuolelta sormisuolalla ja mustapippurilla. Grillaa kalaa kuumassa grillissä nahkapuoli alaspäin kunnes kala on kypsää. Tämä vie grillistä riippuen noin 10-15 minuuttia. Levitä escabeche -kastike grillatun kalan päälle ja tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.