Britakakku

Britakakku on kesän ehkä paras kakku. Britassa yhdistyy kuohkea kakkupohja ja rapea marenki ja sen viimeistelee kauden tuoreet ja makeat marjat. Britakakku maistuu toki vuodenaikaan katsomatta ja täytettä voi varioida oman maun mukaan hyvinkin monipuolisesti. Itse pidän tästä marjaversiosta eniten 🙂 Tämä kakku leivottiin mökkiseurueen kanssa allekirjoittaneen syntymäpäivän kunniaksi ja hyvin maistui!

Brita kakku (pellillinen)
250g voita
2 dl sokeria
4 keltuaista
3 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

Marenki
4 valkuaista
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta

Täyte
5 dl vispikermaa
tuoreita marjoja, esim. mustikkaa ja vadelmaa

Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota seuraavaksi huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista pohjaa 180 asteessa n. 10 min.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa, kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä seos lusikalla esipaistetulle taikinapohjalle ja ripottele päälle mantelirouhetta. Paista 180 asteessa n. 15 min kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Leikkaa jäähtynyt Britakakku puoliksi. Nosta toinen puolikas varovasti tarjoiluastialle ja levitä kerma kakkupohjan päälle. Lisää joukkoon reilusti mustikoita ja vadelmia. Nosta toinen puolikas täytetyn kakkupuoliskon päälle ja koristele muutamalla marjalla.

IMG_8180-2

IMG_8183-2

IMG_8184-2

IMG_8185-2

IMG_8186-2

IMG_8191-2

Synttärikutsut – osa 1

Micken poikanen täytti heti vuoden alussa jo 11 ja se luonnollisestikin tarkoittaa synttärikutsuja! Ensin vuorossa oli sukulaisia ja ystäviä, seuraavana päivänä paikalle kutsuttiin luokkakavereita. Synttäreiden tiimoilta tuli leivottua yhtä sun toista kivaa ja kaikki ei mahdukaan yhteen postaukseen. Tässä ensimmäinen osa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaipaan välillä tilanteita, johon voisi tehdä voileipäkakkuja! Vuosi sitten sain tehtailla kaksi kakkua kummityttöni syntymäpäiville ja tietysti nämäkin synttärijuhlat piti hyödyntää – me tarjotaan voileipäkakkua! Päädyimme tällä kertaa lihaversioon. Tämä ohje on tullut ”sukuperintönä” isältäni, isuksin kanssa on tehty voileipäkakkuja fiiliksen mukaan -tyylillä aikoinaan rippijuhliimme, lakkiaisiimme ja muille merkkipäiville.

Kakku koostuu tummasta hapanleivästä ja kaura-pellava paahtoleivästä. Kakusta ei tule liian hapan, kun sekaan laittaa myös vaaleaa leipää. Kinkkutäytteeseen tulee savukinkkua, sulatejuustoa ja loraus maitoa, jotka sekoitetaan tehosekoittimella tasaiseksi, sileäksi massaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kakku kannattaa rakentaa suoraan tarjoiluastialle. Se kostutetaan vahvalla lihaliemellä ja täytetään. Meidän kakun koko oli 6 palaa leipää yhteen kerrokseen. Leivistä kannattaa leikata kaikki muut reunat, paitsi kakun ulkoreunat pois. Vaalealle leivälle menee kinkkutäyte, purjosilppua ja hiukan mustapippuria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toiseen kerrokseen tumman leivän päälle menee lihaliemellä notkistettua maksamakkaraa, suolakurkkusilppua ja paprikajauhetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Molemmista täytteistä tehdään pari kerrosta ja päälimmäiseksi jää vaalea leipä. Muista kostuttaa joka kerros huolellisesti, ettei kakusta tule kuiva. Tähän kakkuun meni sellainen 7-8 dl lihalientä. Valmis kakku kääritään tiukasti voipaperiin ja laitetaan jääkaappin vetäytymään yön yli. Kakun päälle kannattaa laittaa paino, jotta kakusta tulee tiivis. Itse laitoin leikkuulaudan kakun päälle ja kaksi maitopurkkia painoksi.

Seuraavana päivänä kakku leikataan reunoiltaan tasaiseksi ja koristellaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kakku päällystetään maidolla notkistetulla tuorejuustolla. Tähän kakkuun laitoin maustamatonta tuorejuustoa, mutta esim. ruohosipulituorejuusto toimii tosi hyvin. Koristeena käytettiin meetvurstirullia, kirsikkatomaatteja ja persiljasilppua. Kakku onnistui tällä kertaa oikein hyvin, kosteusaste oli hyvä ja maut kohdillaan. Se myös maistui hyvin vieraille 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Makeiden tarjoilujen tähti oli sankarin toivoma Brita -kakku. Kakkupohja tehtiin Valion ohjeella, täyte toiveiden mukaan: mansikkamurskaa, banaaninviipaleita, sekä kermavaahto – kuningatar rahka – seos. Kakku valmistuu aika nopeasti ja se on todella helppo kasata – kakku puoliksi (miehiseen tyyliin tarkasti mittaamalla 🙂 ), täyte toiselle puolikkaalle ja toinen puolikas päälle kanneksi. Erikoiskoristeluja ei enää tarvita kauniin kakun päälle. Helppoa ja niin hyvää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavassa postauksessa kakun kanssa kuvassakin näkyvät hauskat muffinssit ja cheddar-saksanpähkinäpiirakka.