Pulled pork – suosittu trendiherkku

Pulled pork, eli nyhtöpossu on aikamoista herkkua. Pulled porkin valmistus vaatii aikaa, mutta on sen arvoistakin. Ihana ylikypsä ja murea liha on todella hyvää. Blogit myös pursuavat pulled pork ohjeita, samoin pulled lamb ja pulled chicken on osunut jo useamman kerran kohdalle. Ylikypsä nyhtöruoka on siis kuumaa kamaa!

Micke sai jo jokin aika sitten ruotsalaisilta kolleegoiltaan kirjan Texas BBQ – kött, rök och kärlek, jonka ohjeella ensimmäinen pulled pork kokeilu aikoinaan suoritettiin. Ja sehän toimi! Kirjassa on ylipäänsä ihania mausteseoksia lihan grillimaustamista ajatellen sekä herkullisia lisukkeita grillatulle lihalle. Tämä pulled pork -ohje vaatii tulella savustusmahdollisuuden. Uuniversiokin on tullut testattua, mutta siitä puuttuu se ihana savun maku, vaikka erityisen hyvää sekin oli. Tämä on kuitenkin se meidän suosikki.

Ensin valmistetaan red rub -mausteseos, jolla pulled pork pallero sitten maustetaan. Tästä ohjeesta seosta tulee hiukan isompi satsi, mutta sehän säilyy suljetussa astiassa pitkäänkin. Toimii myös muulle grilliin menevälle lihalle.

RED RUB:
1 dl paprikajauhetta
2 rkl fariinisokeria
2 rkl sokeria
2 rkl suolaa
3 tl mustapippurirouhetta
2 tl cayannepippuria
2 tl sinappijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
2 tl sipulijauhetta.

Kaikki aineet sekoitetaan vain huolellisesti keskenään ja mausteseos on valmis.

PULLED PORK
1,2 kg porsaan kassleria
red rubia
2 dl omenamehua

Mausta liha red rubilla vähintään 4 tuntia ennen kypsennyksen aloittamisesta. Vaikka red rubissa on suolaa, koemme että se ei ole ihan riittävä määrä suolaamaan lihaa kunnolla.  Lisäisimmekin lihan pintaan vielä suolaa antamaan extramakua. Liha pitää ottaa paria tuntia ennen savustuspönttöön menoa huoneenlämpöön. Liha asetellaan folion päälle ja laitetaan savustuspönttöön kypsymään. Juuri ennen lihaa, heitellään muutama kourallinen savustuspurua savustusastiaan. Paiston aikana leppäsavupurua tulee lisätä tasaisin väliajoin, jotta savua riittää. Liha saa kypsyä miedolla tulella 3-4 tuntia, kunnes sen sisälämpötila on 80 astetta. Lihan kypsyessä oli hyvää aikaa tehdä vähän pihahommia mökillä, sekä kalastaa.

Tämän jälkeen joukkoon kaadetaan omenamehu ja kääritään folio kiinni tiukaksi nyytiksi. Anna lihan paistua vielä 2-3 tuntia, kunnes sisälämpötila on 90 astetta. Tämän jälkeen anna lihan vetäytyä foliossa puolisen tuntia. Sitten onkin aika päästä nyhtämään lihaa paistista irti ja kasaamaan herkulliset burgerit. Leiväksi ciabattaa, lisukkeiksi cheddaria, tomaattia, sipulia, suolakurkkua, kurkkua, chilimajoneesia sekä BBQ -kastiketta. Avot!

Uunissa pulled pork valmistuu samalla hengellä. Mausta ensin liha ylläolevien ohjeiden mukaan ja laita paistomittari possun paksuimpaan kohtaan. Paista 75 – 100 asteessa niin kauan kunnes possun sisälämpötila on reilut 80 astetta. Anna lihan vetäytyä hetki ja nauti haluamallasi tavalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.