Pekonimuffinssit

Nämä herkulliset leivonnaiset päätyivät ”ruokalistallemme” taas lauseesta että arvaa mitä unohtui? Saaresta on vähän turhan pitkä matka läheteä noukkimaan puuttuvia aineksia, tällä kertaa meiltä unohtui kylmäsavulohi Hietalahden kauppahalliin 🙂 No, olimme ajatelleet tehdä saapuville mökkivieraillemme pienen, suolaisen ”keittiön terveisen”, onneksi Micke oli ostanut kaupasta ”varmuuspekonia”, jotka päätyivät pienen aivoriihen jälkeen muffinsseihin. Kylmäsavulohileivät sinappikastikkeella vaihtuivat muffinsseihin, eikä valitamista, sillä tämä ohje oli vallan hyvä ja toimii loistavasti suolaisena tarjoiluna vaikkapa syntymäpäivillä.

Resepti on peräisin Maistuis varmaan sullekin -blogista ja ohjetta on muunneltu hiukan meidän suuhun sopivaksi.

Pekonimunffinssit (n. 10 kpl)
75 g voita
2 dl kermamaitoa
2 kananmunaa
1 pkt pekonia
1 sipuli
1/2 yksikyntinen valkosipuli
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua oreganoa tai kuivattua persiljaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
parmesanraastetta

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Leikkaa pekoni myös pieneksi silpuksi ja ruskista se pannulla. Pienennä lieden lämpöä ja lisää joukkoon sipulit ja jatka paistamista vielä hetki. Sulata voi. Sekoita kermamaito ja kanamunat keskenään ja lisää joukkoon jäähtynyt voisula. Lisää lopuksi seokseen vielä pekoni-sipuliseos ja mausta suolalla, mustapippurilla sekä organolla tai persiljalla. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne seokseen nopeasti sekoittaen. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja ripottele päälle hieman parmesanraastetta. Paista muffinsseja 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Nautitaan lämpiminä. Me nautimme muffinssit kuplivan tervetuliasmaljan kera.

IMG_4932

IMG_4934

IMG_4937

IMG_4939

IMG_4941

IMG_4943

IMG_4944

IMG_4952

IMG_4963

 

Yllätyspasta

Tämä pasta syntyi lauseesta ”missä se poro on?!” Lounaaksi piti olla porokeittoa, mutta kah, poro unohtui kauppaan. Olimme mökillä saaressa, joten ruuaksi valmistui ”yllätyspasta” niistä aineksista mitä oli saatavilla. Olemme omaksuneet pastaopit Safkaa -kirjoista hyvin ja tämä onkin selkeä mukaelma kirjan resepteistä. Kasvimaalla viihtyi onneksi vielä rosmariinia sekä muutama papu, loput ainekset löytyivät kaapeista.

Metukkapasta kahdelle (reilu annos mistä jäikin vielä):
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
2 dl vettä
1 rosmariinin oksa
n. 1/4 tl chilihiutaleita, tulisemman ystävälle 1/2 tl
1 dl paremsania raastettuna
suolaa
mustapippuria
vihreitä papuja (esikeitettyinä)
n. 150 g meetvurstia
2 dl ruokakermaa
(100 g fetajuustoa murennettuna)
puolikas rasiallinen kirsikkatomaatteja
pastaa (tagliatellea 4 kerää per syöjä)

Keitä ensin papuja suolatussa vedessä 6 minuutin ajan. Silppua sipulit pieneksi. Kuullota ensin sipuli voissa, lisää hetken päästä joukkoon myös valkosipuli. Lisää perään vesi ja rosmariininoksa sekä chilihiutaleet, ripaus suolaa ja mustapippuria. Anna kiehua kymmenisen minuuttia. Laita pasta kiehumaan. Nappaa tässä välissä rosmariininoksa pois. Lisää kastikkeen joukkoon pieneksi silputtu meetvursti, pavut ja ruokakerma. Jos haluat oikein täyteläisen ja juustoisen kastikkeen lisää joukkoon myös fetajuusto. Meillä oli tässä versiossa fetaa, mutta oltiin molemmat sitä mieltä että fetan olisi voinut yhtä hyvin jättää poiskin. Ei pahaa mutta juusto teki pastasta aika paljon raskaamman.

Kun pastakello pärähtää, lisää puolitetut kirsikkatomaatit kastikkeeseen ja valuta sitten pasta. Sekoita pasta kastikkeeseen ja lisää joukkon vielä raastettu parmesan juusto. Tarjoile heti. Näin ex tempore niillä aineksilla mitä kaapista löytyy -.pastaksi lopputulos oli suorastaan erinomainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssi, aamiaisten aatelia

Brunssit, mikä ihana keksintö ♥ Meille brunssi tarkoittaa yleensä yhteistä aikaa ystävien parissa, herkullisen ja kiireettömän aamiaisen äärellä. Brunssi on helppo kerätä kasaan omista suosikkiaamiaisjutuista, lisää siihen salaatti tai kaksi ja joku makea jälkiruoka. Avot. Railakkaiden alkusyksyn rapujuhlien jälkeisenä aamuna ruokaisa brunssi oli täydellinen aloitus päivälle. Runsaalla brunssilla pärjää pitkälle päivään eikä loppupäivänä oikeastaan tarvitse kuin pieniä välipaloja.

Brunssimenu

Tuoreita sämpylöitä (Pirkka kiviuunisiemensämplät ovat loistavia kun ei ole aikaa esim. leipoa itse)
Kippari savujuustoa
Palvikinkkua
Meetvurstia
Voita
Grillattua chorizomakkaraa
Munakokkeilia
Halloumi-melonisalaattia
Juustocroisantteja
Savulohta ja maalaisleipää
Juustoja, keksejä ja viinirypäleitä
Leipäjuustoa ja lakkahilloa

Suurin osa brunssin antimista laitetaan vain kauniisti esille. Salaatti valmistuu eri salaattien sekoituksesta (tammenlehvä, rucola, lollo rosso), verkkomeloni pilkotaan joukkoon ja kastikkeeksi käy suolalla, pippurilla ja yrttiseoksella maustettu oliiviöljy. Halloumit voi grillata samaan aikaan chorizojen kanssa, tai ne voi paistaa myös pannulla.

Juustocroissantit syntyvät suoraan purkista, ripottele taikinasiivujen päälle hiukan juustoraastetta ennen croisantin rullausta. Paista purkin ohjeen mukaan.

Melkeinpä parasta brunssissa on munakokkeli. Munakokkelin ohje on peräisin Glorian Ruoka & Viini -lehden numerosta 5/2014 ja tämä ohje on täydellinen!

Munakokkeli 4lle
4 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
1 rkl voisulaa
1 rkl crème fraîchea
vajaa 1 tl suolaa

Valmista munakokkeli vesihauteessa mahdollisimman lähellä tarjoiluajankohtaa. Tarvitset esim. kaksi kattilaa, jotka mahtuvat sisäkkäin. Laita isompaan kattilaan vettä vesihauteeksi. Riko kananmunat pienempään kattilaan, lisää kerma ja voisula joukkoon. Sekoita ja kypsennä seosta vesihauteessa kunnes se sakenee munakokkeliksi. Tämä vie 10-15 minuuttia, jos teet ohjeen isommalle porukalle, aikaa kuluu tietenkin hitusen enemmän. Nosta valmis kokkeli sivuun. Pysäytä kananmunan kypsyminen lisäämällä joukooon crème fraîche ja mausta suolalla. Kokkeli pysyy hetkisen kyllä lämpimänä kannen alla, mutta tarjoile se mielellään heti.

Runsaan aamiaisen jälkeen pieni paussi on paikallaan. Valmista tauon aikana helppo jälkiruoka. Aseta iso leipäjuustonpala uunivuualle, lusikoi päälle reilusti lakkahilloa ja kaada sekaan pari desiä kermaa. Paista uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia ja tarjoile heti. Herkullista brunssia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FullSizeRender

Pitaleivät

Vaikka kotikebabin valmistus vaatii aikaa ja ennakointia, se on todellakin kaiken tämän arvoista. Ainakin me olemme sitä mieltä. Teimme tovi sitten Katukeittiö -kirjan ohjeella pitaleipiä ja ne veivät kielen mennessään. Kun lähdet tekemään kebabia kotona, suosittelemme että teet kebablihaa vaikka tuplasatsin ja säilöt valmiit kebabrullat pakastimessa. Näin saat yhdellä valmistuskerralla kebablihan valmiiksi useampaa annosta varten ja loppu sujuukin vähemmällä vaivalla. Kun projektin jaksottaa, kokkailu ei vie koko päivää.

Itse kebabin ja kebabkastikkeen ohjeet löytyvät täältä. Muista ottaa kebabpötkö ajoissa jääkaappiin ennen ruokailua. Tee kastike jo päivällä valmiiksi, joten sen maut ehtivät tasaantua ja syventyä. Samoin herkullisen valkokaalilisukkeen voi tehdä lähes valmiiksi jo etukäteen.

Valkokaali (ohje Katukeittiö -kirjasta):
500 g valkokaalia
4 dl turkkilaista jogurttia
2 valkosipulin kynttä
0,5 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
0,5 tl suolaa

Raasta kaali ja lisää raaste sekä väkiviinaetikka, sokeri ja suola kannelliseen säilytysastiaan. Ravista voimakkaasti ja laita jääkaappin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi. Raasta valkosipuli turkkilaisen jogurtin joukkoon ja laita se myös takaisin kylmään maustumaan. Sekoita kaali ja jogurtti keskenään vasta juuri ennen tarjoilua.

Pitaleivät 10 kpl (ohje Katukeittiö -kirjasta):
7,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon muut aineet. Vaivaa taikinaa kunnolla ja anna kohtota liinan alla noin 30 min. Lämmitä sillä aikaa uuni 275 asteeseen. Pöyritä taikinasta palloja ja kauli ne jauhojen avulla 1-2 cm paksuiksi. Nostata leipiä jauhotetulla pellillä vielä 10 min. Paista pitaleipiä uunin ylätasolla 5-8 min. Pitaleivät muodostavat noustessaan taskun, joten älä avaa uunia paiston aikana. Kun leivät ovat valmiit, nosta ne koriin liinan alle odottamaan.

Viipaloi kebab juustohöylällä ohuiksi siivuiksi ja lämmitä niitä uunissa 200 asteessa noin 10 min. Täytä pitaleivät kuumalla kebablihalla, tomaatilla, salaatilla, sipulirenkailla ja suolakurkulla. Viimeistele pita kebabkastikkeella ja valkokaalilla. Oi joi!

turkkilainen jogurtti, valkosipuli, valkokaali, kebab

kebabkastike

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

pitaleivät, pita, kebab

pitaleivät, pita, kebab

kebab, kebabliha

pitaleivät, pita, kebab

pitaleivät, pita, kebab

pitaleivät, pita, kebab, kebabkastike

pitaleivät, pita, kebab, kebabkastike

pitaleivät, pita, kebab, kebabkastike