Sitrussalsalla maustettu uunilohi

Sitrushedelmien sesonki on parhaimmillaan! Viime aikoina niitä onkin päätynyt meidän moniin eri ruokiin ja tuntuu että erilaisia reseptejä missä käytetään sitrushedelmiä on tullut vastaan tänä vuonna ihan pilvin pimein. Teimme kesällä siikaa, jonka päälle laitettiin kypsennyksen jälkeen kirpeän hapokas ”tomaattinen salsa” ja tämä ohje muistuttui meitä hieman siitä. Sitrussalsalla maustettu uunilohi on ihana, raikas ja helppo arkiruoka! Ohje on peräisin K-ruoka -sivustolta.

Sitrussalsalla maustettu uunilohi 4lle

700-800 g kirjolohta
suolaa

Sitrussalsa:
2 appelsiinia
1 greippi
1 sitruuna
n. 125g kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
1 mieto punainen chili
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
2-3 rkl hienonnettua persiljaa

Mausta kala kevyesti suolalla. Laita lohi uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kypsennä kalaa uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuori tällä välin sitrushedelmät terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Paloittele hedelmät ja ota talteen niistä irtoava mehu. Halkaise chili pitkittäin ja poista siemenet. Hienonna chili ja kuorittu punasipuli. Leikkaa kirsikkatomaatit pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki sitrussalsan ainekset keskenään ja mausta salsa hunajalla, suolalla sekä hienonnetulla persiljalla.

Ota kypsä kirjolohi uunista. Vedä nahka pois ja levitä sitrussalsa kalan päälle. Tarjoa kala raikkaan salaatin kanssa.

Turkinpippurilla maustettu lakkavanukas

Kirpeän herkullinen lakka, lakritsijauhe ja turkinpippuri. Mielenkiintoiselta kuulostava yhdistelmä. Lakka on yksi lempimarjoistani ja olen salmiakin sekä lakritsin ystävä, joten turkinpippurilla maustettu lakkavanukas kuulosti todella houkuttelevalta. Ja ehkä vähän jännältäkin, mitenhän maut sopisivat yhteen? Lakka ja turkinpippuri kyllä, mutta lakritsikin vielä? Lopputulos on herkullisen erilainen. Lakka ja turkinpippuri ovat todellakin hyvä combo ja raakalakritsijauhe vanukkaan pinnalla korostaa hyvää makuyhdistelmää. Ihanan helppo, maukas ja vähän erilainen, talvinen jälkiruoka! Ohje on peräisin K Ruoka -lehdestä.
 

Turkinpippurilla maustettu lakkavanukas (6-8 annosta)

2 dl vispikermaa
2 pkt Creme Bonjour lakkatuorejuustoa
2-3 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1 rkl sitruunanmehua

Koristeluun:
1-2 dl sokeroituja lakkoja tai lakkahilloa
n. 1 dl Fazerin turkinpippurirouhetta
n. 1 rkl raakalakritsijauhetta, esim. Urtekram

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa lakkatuorejuustot ja sokerit kermavaahdon joukkoon. Kuumenna sitruunanmehu ja tilkka vettä (n. 1 rkl) kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan sitruunanmehuun. Anna jäähtyä hetki ja lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassaan kokoajan sekoittaen. Jaa vanukasmassa pieniin annoskulhoihin tai juomalaseihin. Anna vanukkaiden hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai yön yli. Koristele vanukkaat ennen tarjoilua. Sirottele vanukkaiden pinnalle raakalakritsijauhetta, asettele seuraavaksi lakat tai lakkahillo ja viimeistele turkinpippurirouheella.

Appelsiinikana

Instagramissa tuli vastaan herkullisen näköinen kuva uunissa valmistetusta kanasta, jota koristi kauniisti kypsyneet appelsiininlohkot. Yleensä itse pidän appelsiinista eniten sellaisenaan tai mehuna, mutta tässä kuvassa oli jotain niin houkuttelevaa, että reseptiin piti tutustua tarkemmin. Ohje on peräisin Rajamäen sivuilta, olen erilaisten etikoiden suuri ystävä, joten päätimme testaa miten kana, etikka ja appelsiini taipuu yhteen. Ohjetta on hitusen muokattu alkuperäisestä. Testaus kannatti, sillä koko meidän porukka tykkäsi tästä ruuasta todella paljon! Ja iso plussa siitä, että ruoka valmistuu helposti ja nopeasti ja siitä voi kätevästi tehdä tuplasatsin, niin ruokaa riittää seuraavallekin arki-illalle.

Appelsiinikana 4lle

8 kpl ohuita kanan rintafileitä
1 rkl oliiviöljyä
suolaa

Marinadi:
2 dl ananastäysmehua
2 rkl soijakastiketta
3 rkl omenaviinietikkaa
1 tl timjamia
1 tl valkosipulirouhetta
½ tl kurkumaa

Lisäksi:
1 appelsiini
6 valkosipulinkynttä

Lorauta oliiviöljyä pannulle ja paista kanojen pintaan kuumalla pannulla kaunis väri molemmin puolin. Mausta kanat kauttaaltaan suolalla ja laita uunivuokaan. Sekoita marinadin aineet ja kaada liemi fileille. Kääntele fileitä liemessä, jotta kanat maustuvat tasaisesti joka puolelta. Pese appelsiini ja leikkaa se lohkoiksi ja laita lohkot vuokaan. Lisää myös kuoritut ja puolitetut valkosipulin kynnet. Nosta vuoka uuniin ja kypsennä 200 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile riisin ja vaikkapa uunikasvisten tai paistetun broccolinin kera. Mausteinen, kypsynyt appelsiini maistui todella hyvältä riisin ja kanan kanssa.

Veriappelsiinirisotto

Veriappelsiinirisotto on nyt kaikkialla ja niin myös meidän keittiössä! Ideoita ja inspiraatiota on haettu monista eri julkaisuista ja ehdinpä risottoa maistelemaan jo yhdessä ravintolassakin. Näiden ideoiden ja makuelämysten perusteella lähdettiin testaamaan omaa versiota veriappelsiinirisotosta ja olimme lopputulokseen kovin tyytyväisiä. Jopa yksi sitrushedelmäskeptikko äänesti veriappelsiinirisoton ehdottomasti jatkoon! Tämä on sesonkiruokaa parhaimmillaan.

Veriappelsiinirisotto 4lle

4,5 dl risottoriisiä
1,5 sipulia
1 rkl voita
n. 10 dl kasvislientä
1,5 dl valkoviiniä
n. 1 veriappelsiinin kuori
1 veriappelsiinin hedelmäliha
2 dl raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria
nokare voita

Valmista ensin kasvisliemi pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli pieneksi ja kuullota se 1 rkl voita. Lisää joukkoon risottoriisi ja kuullota muutama minuutti. Lisää pari kauhallista kasvislientä riisin joukkoon ja sekoita. Anna riisin kiehua miedolla lämmöllä ja aina kun neste on imeytynyt, lisää sitä kauhallinen tai kaksi, hämmennä ja anna taas kiehua. Lisää jossain välillä myös valkoviini. Jatka näin kunnes riisi on kiehunut al denteksi, niin että siinä on vielä purutuntumaa. Tämä vie noin 20 min.

Risoton kiehumisen aikana raasta veriappelsiinin kuori. Kuori tämän jälkeen appelsiini ja pilko hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Raasta myös parmesanjuusto. Kun risotto on lähes kypsää, lisää joukkoon appelsiinin kuori. Kun risotto on kypsää, lisää joukkoon parmesan, veriappelsiinin hedelmäliha ja mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Sekoita risottoon vielä nokare voita antamaan risotolle kiiltoa. Me nautiskelimme risotosta grillatun kanan kera. Ai että miten herkullista!

Vinkki! Kun veriappelsiinien sesonki on ohi, korvaa ne ihan tavallisilla appelsiineilla. Herkkua tulee siitäkin versiosta!