Tittidii! Sisäfilettä ja sadas postaus

Wau! Tämä on meidän sadas postaus. Aikamoista! Blogia aloitellessa mietitytti ehkä eniten se, että miten näitä juttuja riittää, koska ainahan me tehdään samoja ruokia. No tässä sitä ollaan, sata erilaista juttua kasassa, jeeee! Blogi on ruokkinut meitä kokeilemaan enemmän uusia juttuja ja sitä kautta kehitymme myös ruuanlaittajina. Hyvä yhtälö 🙂 Juhlan kunniaksi sadannen postauksen aiheena on yksi lempiruuistamme, kunnon pihvi.

Aika ajoin voi palkita itsensä hyvällä pihvillä. Hyvin suolattu ja mediumiksi grillattu sisäfile on täydellistä. Tällä kertaa valmistimme  lihalle lisukkeiksi papuja omalta kasvimaalta sekä grillattuja, aurajuustolla täytettyjä pekoni-nektariineja.

Tarvitset:
150 – 200 g naudan sisäfilettä per syöjä
1 paketti vihreitä papuja
1 yksikyntinen valkosipuli
oliiviöljyä
nokare voita
1 nektariini per syöjä
1-2 pakettia pekonia (riippuen nektariinin määrästä)
aurajuustoa
suolaa
mustapippuria

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta / paistamista, vähintään tuntia ennen. Keitä ensin pavut suolatussa vedessä. Lisää pavut kiehuvaan veteen ja keitä 6 min. Kaada pavut lävikköön ja siirrä ne sivuun odottamaan lopullista valmistusta.

Halkaise nektariini ja poista kivi. Koverra kiven jättämää koloa lusikalla hieman isommaksi. Täytä aurajuustolla ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Kääri nektariinin puolikas kahteen siivuun pekonia. Grillaa nektariineja niin, että pekoni saa upean värin. Tämä vie tovin aikaa, meillä nektariinit olivat grillissä parisenkymmentä minuuttia. Nosta nektariinit joko folioon tai grillin ylätasolle vetäytymään.

Jos keittiössä kokkeja on kaksi, niin jaa tehtävät. Toinen valmistaa pavut ja toinen grillaa lihat. Jos lihat paistetaan pannulla, yksi kokki riittäää hienosti. Jos haluat itse tehdä sekä pavut että grillata lihat, tee ensin pavut. Viipaloi valkosipuli ohuiksi viipaleiksi. Lisää pannulle nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Lisää joukkoon pavut ja valkosipulit ja pienennä lämpöä ettei valkosipuli kärähdä. Paista papuja 5 -8 min ja mausta riittävällä suolalla. Tarjoile heti tai jätä foliolla peitetyllä pannulla odottamaan lihojen valmistumista.

Ripottele pihvien pinnalle reilusti sormisuolaa ja ripaus mustapippuria. Grillaa / paista lihoja n. 2 min per puoli. Kääri lihat folioon ja anna vetäytyä hetkinen. Nauti pihvit heti papujen ja grillattujen nektariinien kanssa. Illallisen kruunasi täydellinen Amarone -viini. Herkullista!

nektariini, grillattu nektariini

nektariini, grillattu nektariini, aurajuusto

nektariini, grillattu nektariini, aurajuusto, pekoni

sisäfile, sormisuola

grillattu nektariini, pekoni, aurajuusto

papu, valkosipuli

punaviini, amarone

grillattu sisäfile, pavut, papu, grillattu nektariini, aurajuusto, pekoni

grillattu sisäfile, pavut, papu, grillattu nektariini, aurajuusto, pekoni

Chili-pekonipasta – pastataivas osa 1

Tämä pasta on koukuttavan hyvää. Olemme tehneet Safkaa -kirjoista kolmea eri pastaa ja ne kolme ovat parhaita pastoja mitä olen ikinä syönyt – ja Micke on samaa mieltä. Yksi niistä kolmesta on tämä järkyttävän herkullinen ja maukas chili-pekonipasta. Todellakin kokeilemisen arvoisia reseptejä! Tämä on pastataivas osa 1.

Pääsimme kokkaamaan herkkupastaa pitkästä aikaa mökkikeittiössä! Oli ihan mahtavaa tulla viikonlopuksi saareen pitkän tauon jälkeen. Pasta oli hyvä valinta perjantai-illan ruoaksi, sillä se valmistuu suhteellisen nopeasti. Mökillä kun oli talven jäljiltä kaikenlaista pientä puuhaa ennenkuin päästiin hyvillä mielin keittiöön. Pastaa varten tarvitset:
150 g pekonia (me laitetaan aina yksi kokonainen paketti)
3 rkl oliiviöljyä
1 chili
2 valkosipulin kynttä (meillä taas lipsahti kastikkeeseen yksi kokonainen yksikyntinen 🙂 )
puolikas keltasipuli (ja taas me laitettiinkin kokonainen)
1 dl valkoviiniä
timjamin ja rosmariininoksa
1 dl sokeriherneitä
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
400 – 500 g tagliatellea
100 g parmesania raastettuna.

Alkuperäisessä ohjeessa pekonit paistetaan pannulla pieninä viipaleina, mutta me taas kerran suositaan uunia. Laita siis pekonit ”nokareina” leivinpaperille uunipellille ja paista 225 asteessa n. 15 min. Ota valmiit pekonti uunista ja nosta ne talouspaperin päälle valumaan. Pekonin paistueessa pilkkoa sipulit ja chili. Poista chilistä siemenet ennenkuin pilkot sen pieneksi. Tämän jälkeen kannattaa pestä myös kädet hyvin, jos epähuomiossa vaikka vähän pyyhkäset silmäkulmaa chilisillä käsillä, niin kyllä tuntuu.  Raasta myös parmesan valmiiksi.

Laita oliiviöljy pannulle kuumenemaan ja freesaa sipuleita ja chiliä muutama minuutti. Lisää joukkoon valkoviini, yrtit ja herneet. (Tässä vaiheessa on myös hyvä alkaa keittelemään pastavettä valmiiksi.) Anna kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes neste on haihtunut noin puoleen alkuperäisestä määrästä. Nappaa yrtit pois pannulta, lisää kerma ja kiehauta. Lisää rapeat pekonit ja mausta suolalla ja pippurilla Tässä vaiheessa kastike saa maistua aika tuliselta ja vähän ylisuolaiseltakin. Suolaa on oltava riittävästi, muuten lopputulos ei maistu niin hyvältä. Keitä pasta ohjeen mukaan, lisää keitetty ja valutettu pasta kastikkeeseen. Lisää myös parmesan ja sekoita koko komeus huolellisesti. Anna kastikkeen vetäytyä hetkinen ja sitten ei muutakun nauttimaan täydellisestä pastasta.

Me teimme pastan tällä kertaa vihreään tagliatelleen, koska minä sitä erehdyksessäni ostin. Vaalea pasta toimii tässä paremmin, koska näin ruuan ihanat värit pääsevät upeasti oikeuksiinsa. Onneksi yksi sellainenkin kuva löytyi arkistoista. Makuunhan väri ei vaikuta, mutta annos näyttää vielä herkullisemmalta vaalean pastan kanssa. Ja me sitten vedetiin koko soossi kahteen pekkaan 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

chili_pekonipasta

Herkullinen pekonisalaatti – ei niin kevyttä, mutta sitäkin parempaa

Tämä mielenkiintoinen salaattirespeti on ollut kokeilulistalla iät ja ajat. Jostain syystä sille ei ole vaan löytynyt sopivaa rakoa, tai kun ruokia on mietitty, on resepti ollut unholassa. Mutta nyt kun se on testattu, niin eipä todellakaan jää enää unholaan! Salaatissa on yksinkertaisesti täydelliset makuyhdistelmät. Resepti on peräisin ihanasta Safkaa -kirjasta, siitä ensimmäisestä versiosta.

safkaa

Valmista ensin salaatinkastike. Jotta salaatti pääsee täysin oikeuksiinsa, täytyy jaksaa nähdä vaivaa myös salaatinkastikkeen tekoon. Ilman tätä kokonaisuus jää vajaaksi.
Salaatinkastikkeeseen tarvitset:
2 rkl sitruunanmehua tai valkoviinietikkaa
1 rkl vettä
3 tl Dijon sinappia
1 1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 dl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria.

Sekoita sitruunanmehu, vesi ja dijonsinappi sekä suola ja pippuri kunnolla keskenään vispilän avulla. Yhdistä öljyt keskenään. Lisää sitten öljyjä pikkuhiljaa ja vatkaa öljy kunnolla seokseen ennenkuin lisäät öljyä. Jos kastikkeesta tulee mielestäsi liian paksua, sitä voi ohentaa vedellä. Me lisäsimme loppumaistelun ohella joukkoon vielä ehkä n. 1 tl lisää Dijon sinappia, sillä halusimme kastikkeen vielä voimakkaammin sinappiseksi. Säilytä kastike jääkaapissa.

Tarvitset kahden hengen salaattiin:
2 kananmunaa
250 g lehtisalaattia ja sydänsalaattia, murciano toimii hyvin myös
suolaa
mustapippuria
kourallinen vihreitä papuja
muutama retiisi
kevätsipulia
valkosipulia raastettuna
ronskisti kuutioitua maalaisleipää
1 paketti pekonia

Keitä kananmunat kypsiksi ja anna niiden jäähtyä. Alkuperäisessä reseptissä pekonit paistetaan pannulla, mutta me tehdään ne nykyään aina uunissa. Siitä tulee pienempi sotku ja vähemmän paistokäryä keittiöön. Asettele pekonit leivinpaperin päälle myttyihin, paista 225 asteessa n. 15-20 min. Tarkastele välillä että pekonit eivät pala. Siirrä kypsät pekonit valumaan talouspaperin päälle, jotta liika rasva imeytyy niistä pois.

Revi salaatit kulhoon ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Keitä papuja suolatussa, vähässä vedessä n. 6 minuuttia. Niiden kuuluu jäädä vielä rapsakoiksi. Huuhtele pavut lävikössä kylmällä vedellä ja anna niiden valua kuivaksi. Pavut voi leikata puoliksi, jotta ne eivät ole liian pitkiä syötäväksi. Lisää pavut, retiisi ja pilkottu kevätsipuli salaatin joukkoon. Alkuperäisessä ohjeessa leivät valmistetaan uunissa, me teimme ne pannulla, kuten krutongit. Leipä leikataan isoiksi kuutioiksi. Lorauta pannulle tilkka oliiviöljyä ja raasta valkosipulia joukkoon (me laitetaan noin puolikas yksikyntinen). Kuumenna, heitä joukkoon leipäkuutiot ja paahda miedolla lämmöllä leipiä sekoitellen niin että niistä tulee rapeita. Micke osaa hienosti heitellä niitä siinä pannulla, kuin oikea kokki konsanaan, minä en 🙂 Lisää salaattiin leipäkuutiot, pieneksi saksittu pekoni ja sekoita. Asettele viimeiseksi kananmunanlohkot. Tarjoile heti salaaatinkastikkeen kera. On meinaan herkullista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun kastikkeen tekee valmiiksi, niin tämän salaatin valmistaa loppujen lopuksi aika nopeasti vaikka arki-illan vieraille, niinkuin me teimme. Jälkiruuaksi tarjoiltiin aina hyväksi havaittu jätskibuffa. Tarjolla oli tällä kertaa vanilja- ja minttujätsikiä, joita sai maustaa maukunsa mukaan. Mausteina oli ranskanpastilleja, amerikanpastilleja, nonparelleja, turkinpippurirouhetta, mariannerouhetta, suklaakastiketta, lakusiirappia, vohveleita ja keksejä. Jätskibuffa on siitä hyvä myös, että kun lisukkeet kerran hankkii, niin niistä rakentaa aika monta buffaa. Ja mitä enenmmän nonparelleja, sen parempi 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA