Papu-peruna-parsasalaatti

Uuden sadon perunoita saadaan vielä tovi odotella… toki kaupoissa on jo jotain saatavilla, mutta usein niiden maku on aika vaatimaton vielä tähän aikaan vuodesta. Perunalajikkeista siikli on ehdoton suosikkimme ja se toimii oikein hyvin kevään ensimmäisiin perunasalaatteihin, vaikka ei vielä uutta satoa olekaan tarjolla. Tämän perunasalaatin viimeistelevät maukkaat, paahdetut kirsikkatomaatit. Tomaattien paahtaminen vaatii aikaa, joten se kannattaa ottaa huomioon salaatin teossa. Tämän perunasalaatin maukkauden salaisuus on se, että kastike kaadetaan vielä lämpimien perunoiden joukkoon, jolloin peruna oikein imaisee kastikkeen itseensä.

Papu-peruna-parsasalaatti

1 kg kiinteitä perunoita
400 g vihreää parsaa
2 rkl voita
2 rkl öljyä
1 pss vihreitä papuja
1 dl basilikaa hienonnettuna

Kastike:
1 -2 salottisipulia
2 rkl sitruunanmehua
1 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 dl oliiviöljyä

Puolikuivatut kirsikkatomaatit:
500 g kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 tl sokeria
3 timjaminoksaa

Valmista ensin tomaatit. Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Laita tomaatit uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja mausta tomaatit suolalla, pippurilla ja sokerilla. Lisää joukkoon vielä timjaminoksat. Kypsennä uunin keskitasolla 4 tuntia.

Tee seuraavaksi kastike. Kuori salottisipuli ja hienonna se. Laita sipuli kulhoon ja mittaa sipulin joukkoon sitruunanmehu, suola ja pippuri. Anna sipulien maustua 5 min ja lisää tämän jälkeen vielä oliiviöljy. Pese ja kuori perunat. Keitä ne juuri kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Napsauta parsoista puiseva tyvi pois ja kuori parsat kevyesti. Sulata voi pannussa, lisää joukkoon oliiviöljy ja kypsennä parsoja pannussa noin 5 min, kunnes ne pehmenevät hiukan. Keitä vihreitä papuja suolalla maustetussa vedessä 6 min, valuta ne ja anna jäähtyä. Mausta pavut ripauksella suolaa.

Lohko perunat lämpiminä pieniksi kuutioiksi ja lisää ne kastikekulhoon. Leikkaa parsat ja pavut suupaloiksi ja lisää ne sekä hienonnettu basilika perunoiden joukkoon. Sekoita hyviä ja anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Anna tomaattien jäähtyä hieman ja lisää ne salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Vinkki! Jos tomaattien valmistaminen tuntuu liian pitkältä, voit jättää ne hyvin salaatista pois. Ne tuovat salaattiin ihanan lisän, mutta salaatti maistuu varmasti myös ilman niitäkin. Kokeile molempia versioita 🙂

 

Parsaa, broccolinia ja fetajuustoa

Broccolinit ovat nykyään ihan meidän suosikkeja! Niistä valmistuu nopeasti hyvä lisuke monen eri ruuan kaveriksi, esimerkiksi savulohelle, jauhelihapihveille, kanafileille, grillatulle lihalle. Näin Instagramissa kuvan, jossa oli yhdistetty broccolinin kaveriksi parsaa ja nämä oli maustettu sitruunankuorella ja fetajuustolla. Houkutteleva combo vai mitä? Tämä onkin todella ihana lisuke kaikelle grilliruualle ja myös kaikille yllä luettelemilleni ruuille.  Sopisi tämä annos myös keväiseen tapaskattaukseen tai brunssille. Vuuan pohjalle jäänyt oliiviöljy maistuu ihanasti suolalle ja sitruunalle, joten vuoka kannattaa ”pyyhkiä” kuivaksi tuoreella leipäpalalla.

Parsaa, broccolinia ja fetajuustoa (lisukkeeksi neljälle)

1 nippu (500 g) parsaa
1 pussi (200 g)  broccolinia
1 sitruunan raastettu kuori
loraus oliiviöljyä (n. 1,5 rkl)
suolaa
mustapippuria
n. 100 g fetajuustoa

Napsauta parasta puiseva tyvi pois. Kuori parsoja tarvittaessa. Leikkaa broccolineista pieni pala varresta pois. Asettele parsat ja broccolinit vuokaan ja lorauta päälle oliiviöljyä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Raasta sitruunan kuori ja ripottele se tasaisesti parsojen ja broccolinien päälle. Murusta lopuksi vuokaan vielä fetajuusto. Paista uunissa 220 asteessa, 10-15 minuuttia. Tarjoa tämä herkku heti! Me nautiskelimme parsat ja broccolinit tällä kertaa loimulohen ja perunan kanssa, ai että oli hyvää! Tätä tullaan tekämään tulevana kesänä vielä monen monta kertaa.

 

Parsahodarit

Parsasesonki on parhaimmillaan ja mikäs sen ihanampaa! Parsa sopii todella monelle ruualle lisukkeeksi, siitä valmistuu herkullinen risotto tai näyttävä alkupala vaikka suussa sulavan hollandaise -kastikkeen kanssa. Parsa taipuu siis moneksi ja kun silmiini osui Soppa 365 -Instagram -tilillä kuva parsahodareista Levin lomalla ollessamme, päätimme heti porukalla, että näitä tehdään huomenna aamupalaksi. Raadista 5/5 äänesti parsahodarit todellakin jatkoon!

Nämä hodarit toimivat todella hyvin aamiaispöytään, brunssille ja miksipä ei näitä voisi tarjoilla grillibileissä kasvisvaihtoehtonakin! Munakokkelin on oltava tässä hiukan ylisuolainen, jotta siitä riittää makua hodarisämpylän väliin. Tarkista siis kokkelin maku ennenkuin aloitat hodareiden täyttöpuuhat. Todella hauska, herkullinen ja uudenlainen parsaruoka!

Parsahodarit 4 annosta

8 vihreää tankoparsaa
50 g parmesania
4 hot dog -sämpylää

Pinaatti-munakokkeli:
5 kananmunaa
0,5 tl suolaa
2 tl dijon-sinappia
3 rkl voita
3 dl tuoretta pinaattia
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
kevätsipulia

Valmistele ensin parsat. Napsauta parsoista puiseva tyvi poikki ja kuori ne keveästi. Raasta parmesan. Laita tässä vaiheessa myös uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Valmista pinaattimunakokkeli. Riko munat kulhoon, mittaa joukkoon suola ja sinappi ja sekoita seos vispilällä hyvin sekaisin. Laita parsat uuniin 10 minuutiksi ja tee tällä välin munakokkeli loppuun. Kuumenna pannu ja sulata voi pannulla. Kaada munaseos pannulle ja sekoittele kokkareiseksi. Kuumenna samaan aikaan toisella pannulla tuore pinaatti niin että se kutistuu kasaan. Lisää pinaatti munakokkelin joukkoon ja sekoittele vielä hetki.

Kokoa hodari laittamalla ensin munakas pohjalle. Nosta kaksi parsaa munakokkelin päälle ja ripottele päälle vielä parmesanraastetta. Nosta täytetyt hodarit pellille ja anna niiden olla uunissa noin 5 minuttia, jotta juusto sulaa hiukan. Koristele hodarit kevätsipulilla ja tarjoa heti.

Lohi-parsavokki

Kevät on tuonut parsat kauppoihin, ihanaa!  Lohi-parsavokki on raikas arkiruoka, joka valmistuu nopeasti ja pienellä vaivalla. Lopputuloksena on ihanan värikäs ja herkullinen annos. Lohi ja parsa toimivat loistavasti yhdessä, mutta ohjeen kastike tuokin tälle makuparille kivaa uutta twistiä. Alkuperäistä ohjetta on hitusen muokattu, voit lisätä vokkiin pinaatin kanssa myös korianteria tuomaan ruokaan lisää makua. Ohje on peräisin Glorian Ruoka & Viinilehdestä, kevät 2018.

Lohi-parsavokki 4lle

600 g ruodotonta ja nahatonta lohta
300 g vihreää parsaa
1/2 tl suolaa
2 kevätsipulia
1-2 rkl öljyä
1 rkl seesaminsiemeniä
4 dl babypinaattia
(1/2 ruukku korianteria)

Kastike:
2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl soijaa
1 rkl vettä
1 rkl hunajaa
1 rkl maissijauhoja

Lisäksi:
keitettyä riisiä pakkauksen annostuksen mukaan

Valmista ensin kastike. Kuori ja raasta inkivääri. MIttaa kaikki kastikkeen aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään tasaiseksi. Laita riisi kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Katkaise parsoista puumainen tyvi pois ja kuori niitä hiukan tarvittaessa. Leikkaa parsat suupalan kokoisikse ja tee samoin lohelle. Mausta lohet suolalla. Viipaloi kevätsipulit.

Kuumenna (vokki)pannu ja lisää pannulle öljy, lohi ja seesaminsiemenet. Paista sekoitellen noin 2-3 min. Siirrä lohet pois pannulta ja kypsennä seuraavaksi parsoja kuumalla pannulla pari minuuttia. Lisää parsojen joukkoon kastike, sekoita ja anna kiehahtaa nopeasti. Laita lohi takaisin pannulle ja lisää joukkoon kevätsipuli, kuumenna ja siirrä pannu pois liedeltä. Sekoita joukkoon vielä babypinaatti ja tarjoa lohi-parsavokki riisin kanssa.