Saaristolaisleipä

Joulupöytään kuuluu herkullinen saaristolaisleipä ja se tulikin juuri uunista ulos. Voin kertoa että tuoksu on huumaava. Tämä on ensimmäinen kerta kun leivoimme leivän itse ja täytyy hämmästellä että miksi näin. Saimme ohjeen vuosi sitten Micken siskolta ja molemmat totesimme kuinka helppoa tämän(kin) leivän tekeminen on. Joten aineet kasaan huomisella kauppareissulla ja leivän tekoon, lupaamme että se kannattaa 🙂 Muista hankkia myös leipävuuat, jos sellaisia ei keittiön kaapeista ei löydy.

Saaristolaisleipä (2-3 leipää)
1 1/2 pakettia hiivaa
1 l piimää
1 rkl suolaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl kaljamallasta
3 dl vehnälesettä
3 dl ruisjauhoa
10 dl vehnäjauhoa

Lämmitä piimä kattilassa kädenlämpöiseksi ja sekoita joukoon hiiva. Lisää joukkoon siirappi, suola, vehnäleseet, ruisjauhot ja kaljamallas. Kaljamaltaan tuoksu on muuten aivan huikea! Lisää viimeisenä pikkuhiljaa vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti. Taikinan tulee jäädä löysäksi. Voitele kaksi isoa tai kolme keskikokoista leipävuokaa ja kaada taikina tasan leipävuokiin. Taikinaa saa olla max puoleen väliin vuokaa. Anna leipien kohota liinan alla 1.5 tuntia. Paista leipiä 175 asteessa noin tunti uunin alatasolla. Tunnin jälkeen ota leivät uunista ulos, anna jäähtyä hetki ja kippaa leivät toisin päin takaisin vuokaan. Paista vielä n. 15 min niin että pohjakin saa rapean pinnan. Saaristolaisleipä sopii erinomaisesti Joulupöydän kalojen kanssa tarjottavaksi. Ah mitä herkkua ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Glögihetki ystävien seurassa

Joulu on yhdessäolon aikaa. Läheisiä ihmisiä, rakkaita ystäviä, hetki rauhoittumista ihanien ihmisten ja perheen parissa. Ystävät ovat aina olleet jatke omalle perheelle ja aikaa heille ei ole koskaan tarpeeksi. Saimme kuitenkin upean porukan kasaan ja vietimme Jouluisen glögihetken yhdessä viime sunnuntaina. Lämmin kiitos kaikille osallistujille ♥

Glögin kanssa tarjoilimme Aurajuustoa, Brietä saksanpähkinöillä ja vaahterasiirapilla höystettynä sekä keksejä, pipareita ja viinirypäleitä. Ja löytyi pöydästä tietenkin möys Joulutorttuja sekä Micken ehdoton suosikkikonvehtirasia, Maraboun Paradis.

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

 

Jouluglögit ystävien kera

Jouluglögit ystävien kera

Joulusnapsi

Pian on kaksi viikkoa Jouluun ja on aika valmistella raikas snapsi Joulupöytään. Snapsin maustaa raikkaat, Joulunpunaiset karpalot ja pirteä lime. Ohje on peräisin sisareltani ja se maistuu pakkaskylmänä usein myös niille, jotka eivät niin perinteisestä snapsista välitä. Snapsi sopii värinsäkin puolesta täydellisesti Joulupöytään, mutta on tämä resepti todettu toimivaksi myös rapujuhlissa 🙂

Joulusnapsi
n. 2 pussia pakastekarpaloita
n. puolikkaan limen kuori
0.75 l kirkasta viinaa

Tiputtele jäiset karpalot litran pulloon. Pese lime huolellisesti ja leikkaa kuoresta pitkiä suiroja. Lisää myös limen kuoret pulloon. Kaada kirkas viina päälle ja ravista varovasti ainekset sekaisin. Anna snapsin maustua pari viikkoa jääkaapissa, muista sekoitella sitä aika ajoin. Aaton aattona siivilöi snapsi marjoista ja limen kuoresta ja laita pakkaseen jäähtymään aattoiltaa varten. Kippis!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulutortut

Joulutortut ovat ihana Joulun perinneherkku. Pari torttua on jo maisteltu marraskuussa, mutta tänään leivoimme ensimmäiset tortut kotona. Joulutortut saivat ”uuden” muodon, eli tällä kertaa ne leivottiin kukan mallisiksi. Tämän version olen joskus oppinut isosiskoltani ja nämä ovat mielestäni ne kauneimmat Joulutortut ♥

Joulutortut valmistuvat nopeasti kaupan valmiista taikinasta, tai sitten pidemmän kaavan mukaan kotitekoisesta rahkavoitakinasta. Rahkavoitaikinan ohje löytyy TÄÄLTÄ.

Leikkaa torttulevyt puoliksi. Tee viillot jokaiseen kulmaan kuvassa näkyvällä tavalla. Kostuta kulmat kylmällä vedellä ja taita jokainen ”sakara” keskelle kiinni. Paina taikina huolellisesti kiinni, etteivät tortut aukea uunissa. Lisää keskelle reilu nokare luumuhilloa ja paista uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia. Koristele hiukan jäähtyneet tortut tomusokerilla ja tarjoile vielä lämpiminä.

Joulutorttu

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA