Punaviinirisotto

Risotot ovat kohtuu uusi aluevaltaus meidän keittiössä ja aina silloin tällöin tulee etsittyä uusia risotto-ohjeita mitä voisi testailla. Tätä kauniin väristä punaviinirisottoa maisteltiin ensimmäistä kertaa jo pari kesää sitten ystäväpariskuntamme kokkailemana. Yhdessä kokkailu on muuten ihan paras tapa viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa 🙂 Tässä risotossa puhutelee eniten tuo jo mainitsemani kaunis väri ja tietenkin ihanan täyteläinen maku. Alunperin ohje on Tomi Björkin kirjasta.

Punaviinirisotto
2 salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
6 dl kasvislientä
2 dl punaviiniä
2 rkl voita
2 dl raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria

Kuullota pieneksi silputut salottisipulit öljyssä. Lisää joukkoon riisi ja kuullota myös niitä pari minuuttia. Lisää vuorotellen noin desin verran viiniä ja kasvislientä. Anna nesteen imeytyä ennenkuin lisäät seuraavan annoksen. Lisää kunnes kaikki liemitarpeet on käytetty. Sekoittele risottoa kokoajan pohjaa myöden. Risotto on valmis noin vartin kuluttua. Siirrä kattila sivuun ja lisää joukkoon raastettu paremsanjuusto ja voi, sekä mausta risotto suolalla ja pippurilla. Tarjoa risotto esim. poron- tai naudanlihan kanssa, meillä lautaselta löytyi flank steak sekä raikas tomaatti-mozzaarella-rucolasalaatti.

Liekitetyt banaanit

No tässä on jälkiruoka, joka on nopea valmistaa ja vie taatusti mennessään makeannälän. Liekitetyt banaanit taitaa olla vanha klassikko, jota me kuitenkin vasta hiljattain testasimme ensimmäistä kertaa. Annokseen voi kehitellä kaikenlaisia lisukkeita, kuten marjoja ja hedelmiä, kermavaahtoa, suklaata, jäätelöä, suklaakastiketta… mitä nyt milloinkin tekee mieli banaaniin yhdistellä. Itse pidän marjojen ja kermavaahdon yhdistelmästä, talon miesväki vannoo suklaan nimeen 🙂

Liekitetyt banaanit
1 banaani per syöjä
(Näistä muista määristä riittää max 4lle banaanille)
50 g voita
1/2 dl tummaa sokeria
loraus konjakkia
kermavaahtoa
mansikoita
lempisuklaatasi

Kuori ja halkaise banaanit pituussuunnassa. Laita voi sulamaan paistinpannulle, lisää sulaneen voin joukkoon sokeri ja anna sen hiukan karamellisoitua. Ole tarkkana ettei sokeri pala. Laita banaanit pannulle ja paista niitä moelmmin puolin miedolla lämmöllä. Kaada joukkoon loraus konjakkia ja anna sen imeytyä hetkinen. Ota pannu pois liedeltä ja liesituulettimen alta.  Ota pannu käteen ja sytytä konjakki sytkärillä niin että lieskat eivät osu esim. keittiön kaappeihin. Anna seoksen liekittyä loppuun. Asettele banaanit lautaselle ja lisää joukkoon nokare kermavaahtoa, mansikoita ja suklaapaloja

 

Tahmeat toffeepullat

Meillä leivotaan todella harvoin pullaa, yleensä erilaiset marjapiirakat ja juustokakut kiilaavat testilistalla kärkeen. Mutta jotenkin on sellainen kutina, että tilanne ei ole enää sama tämän ohjeen jälkeen 🙂 No kenenpä korvaan tahmeat toffeepullat eivät kuulostaisi houkuttelevilta? Pullat saivat meillä erittäin lämpimän vastaanoton ja luultavasti tästä tulee jonkin sortin vakioleivonnainen tästä edespäin. Kannattaa siis kokeilla pullista tulee myös huumaava tuoksu, joka valloittaa ihanasti koko kodin! Resepti on peräisin Kotivinkki -lehdestä.

Tahmeat toffeepullat (n. 16 kpl)

Pullataikina:
2,5 dl täysmaitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kaardemummaa
n. 500 g vehnäjauhoja
100 g huoneenlämpöistä voita

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi joukkoon pehmeä voi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa liinan alla kaksinkertaikseksi.

Täyte:
75 g huoneenlämpöistä voita
3 1/2 dl fariinisokeria
1 rkl jauhettua kanelia
n. 1-2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

Kun pullataikina on kohonnut, nosta se jauhoitetulle pöydälle. Painele ilmakuplat pois ja kauli taikinasta noin 45 x 50 cm kokoinen levy. Levitä levylle huoneenlämpöinen voi, ripottele päälle fariinisokeri, kaneli ja pähkinärouhe. Kääri levy rullalle ja leikkaa rulla noin 16 palaan. Nosta palat muffinssivuokiin tai muffinipellin koloihin. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pullien jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Äläkä ihmettele jos pullat ovat kovin kostean näköisiä kun ne on aika ottaa uunista. Kun pullat jäähtyvät, sokeri-voiseos jähmettyy ihanasti karamellimaiseksi. Parhailta pullat maistuvat kylmän maidon kanssa, totta kai 🙂

thumb_P1186440_1024

thumb_P1186441_1024

thumb_P1186442_1024

thumb_P1186447_1024

thumb_P1186448_1024

thumb_P1186449_1024

thumb_P1186453_1024

thumb_P1186454_1024

Hauduteut karitsanpotkat

Hyvää syntymäpäivää Parempaa kuin ihan huonoo! Tämä blogi on jo kaksi kokonaista vuotta vanha, wau! Juhlan kunniaksi postaus kielen mennessään vievistä karitsanpotkista.

Hyvää Joulua -kirja on näin Joulun alla ollut aika ahkerassa käytössä. Uunissa haudutetut karitsanpotkat ovat juhlava ja ai että, niin helppo ruoka valmistaa! Ainekset ladotaan pataan ja sitten vaan odotellaan kun herkullinen tuoksu valtaa kodin ja päästään pöydän ääreen. Jos Joulun pyhinä kaipaa vaihtelua Joulupöytään, tämä on loistava valinta. Potkat toimisivat hyvin myös esimerkiski Uuden Vuoden juhlaillallisella. Meitä oli vain kolme syöjää, joten kasasin padan samoilla aineksilla, mutta vain kolmella potkalla.

Haudutetut karitsanpotkat neljälle
4 karitsan potkaa
1 rkl kokonaisia maustepippureita
pari oksaa salviaa
pari oksaa rosmariinia
4 valkosipulinkynttä halkaistuna
5 salottisipulia lohkoina
1 palsternakka paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 rkl karkeaa merisuolaa
4 dl punaviiniä
vettä

Laita karitsanpotkat isoon uunipataan. Kuori porkkanat, sipulit ja palsternakka ja paloittele ne. Lisää kaikki ainekset pataan ja kaada lopuksi pataan vettä niin että potkat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta potkia kannen alla 150 asteessa 3-4 tuntia. Liha ottaa punaviinistä kauniin värin ja kypsyy tuossa ajassa täydellisen lohkeilevaksi. Tarjoile esim. valkosipuliperunoiden tai perunamuusin kera ja nauti ihanasta talviruuasta.

thumb_P1016110_1024

thumb_P1016111_1024

thumb_P1016114_1024

thumb_P1016115_1024

thumb_P1016118_1024