Karitsan karetta grillissä ja kermaperunoita

Karitsan kare – ai ihanuutta. Työkaverini on valmistanut tätä herkkua kerran tiimillemme ja kare varasti pysyvän paikan ruokaintoilijan sydämessä. Tänä kesänä testasimme ystäväpariskuntamme kanssa karetta ensimmäistä kertaa grillissä valmistettuna. Kareet hankittiin Hakaniemen kauppahallista, tarjolla oli vallan Ahvenanmaalaista luomukaritsaa, huippua!

Marinadi lihoille:
oliiviöljyä
timjamia
valkosipulia
rosmariinia

Valele kareet oliiviöljyllä ja lisää joukkoon silputtu valkosipuli sekä tuoreet yrtit. Sekoita huolellisesti ja anna maustua yön yli jääkaapissa.

Lihojen kanssa söimme uusista perunoista valmistettuja kermaperunoita, salaattia sekä minttu-jogurttikastiketta. Aloita ruuan valmistus ottamalla lihat huoneenlämpöön vähintään puolitosta tuntia ennen grillaamista. Valmista ensin minttu-jogurttikastike. Resepti tähän on peräisin Auringon maku -kirjasta, alkuperäiseen versioon on lisätty vain minttu.

Minttu-jogurttikastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl hunajaa
1 tl sitruunan mehua
1 pienen sitruunan kuori raastettuna
suolaa
pieneksi silputtua minttua

Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Silppua tuoretta minttua parin ruokalusikallisen verran. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa tarjoiluun asti.

Kermaperunat:
reilu puoli kiloa uusia perunoita
1 prk ruokakermaa
voita
suolaa
reilusti tuoretta tilliä

Rapsuta perunat puhtaiksi ja keitä suolatussa vedessä. Mitä pienempiä perunoita, sen parempi. Kun perunat ovat kypsiä, kaada vesi pois, pilko perunat pienemmiksi jos tarvetta ja lisää joukkoon kunnon nokare voita, purkki ruokakermaa, riittävästi suolaa ja reilusti silputtua tilliä. Sekoita ja kiehauta ja tarjoile heti. Perunoita kannattaa varata reilummin kuin normaalisti per syöjä, nämä ovat sen verran namia, että pottuja kuluu reilusti. Jos pottuja jää yli, ne toimii hyvin lämmitettynä seuraavanakin päivänä. Ajoitus tässä lihaan nähden on se, että perunat kannattaa napsauttaa kiehumaan kun liha menee grilliin ja tehdä tuo kermasoossi kun lihat vetäytyvät foliossa, jotta perunat saadaan ”tuoreina” pöytään.

Ja sitten karitsan valmistukseen. Suolaa kareet reilulla suolalla ennen grillausta.  Aseta paistomittari kareen paksuimpaan kohtaan. Grillaa lihoja välillä käännellen kunnes kareen sisälämpötila on 52 astetta. Nosta lihan folioon vetäytymään vähintään 10 minuutiksi. Tarjoile yllämainittujen lisukkeiden kanssa. Kare ei todellakaan pettänyt tälläkään kertaa, tästä tuli jälleen yksi täydellinen kesäillallinen hyvässä seurassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vadelmainen jäätee

Jäätee maistuu ihanalle, varsinkin kuumana kesäpäivänä. Olimme eräänä kesäisenä päivänä sisareni kanssa pallogrillailemassa ja hän oli pakannut omatekemää jääteetä mukaan. Se oli erinomaista ja näissä helteissä teki mieli kokeilla tehdä jääteetä itsekin. Kiitos siis siskolle hyvistä vinkeistä!

Vadelmainen jäätee
1 l kiehuvaa vettä
8 pussia Liptonin vadelmateetä
4 dl Spriteä
6 dl kivennäisvettä/vichyä
6 rkl sokeria
2 sitruunaa
n. 1 rkl silputtua sitruunamelissaa
n. 1 rkl silputtua minttua
jäitä

Keitä teevesi ja anna teepussien hautua kuumassa vedessä vähintäänkin 15-20 minuuttia. Anna teen jäähtyä. Pilko sitruunat viipaleiksi ja silppua sitruunamelissa sekä minttu. Lisää jäähtyneen teen joukkoon Sprite, kivennäisvesi, sitruunat, minttu ja sitruunamelissa. Anna maustua jääkaapissa useampi tunti tai seuraavaan päivään.

Siivilöi jäätee. Lisää joukkoon lisää tuoreita sitruunanviipaleita ja nauti kylmänä jääpaljojen kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäinen pyttipannu

Kylläpä itsetehty, ulkona valmistettu pyttäri maistuu sitten hyvältä! Pyttipannu on oiva ”jämäruoka”, mökille tuodut varamakkarapaketit ja eiliset uudet perunat saa kätevästi siivottua jääkaapista herkulliseksi lounaaksi. Me paistoimme pyttärin muurinpohjapannulla, mutta tasainen grillin parila tai paistinpannu toimivat yhtä lailla.

Kesäinen pyttipannu kahdelle:
8 keitettyä uutta perunaa
3 kesäsipulia varsineen
3 – 4 makkaraa
puolikas yksikyntinen valkosipuli
suolaa
Santa Marian BBQ & grill mesquite mausteseosta myllystä
(pala chorizomakkaraa)
2 kananmunaa
voita paistamiseen

Silppua sipulit ja kuutioi perunat sekä makkarat. Leikkaa kesäsipulien varret talteen eri kulhoon. Kuumenna muurikka ja lisää kunnon nokare voita. Lisää perunat, makkarat ja sipulit tirisevälle muurikalle. Paista reilut 10 min silloin tällöin käännellen, niin että perunat ja makkarat saavat kauniin värin. Paista lopuksi myös kananmunat haluamallasi tavalla. Lisää vielä kesäsipulin varret ja mausta suolalla ja grillimausteella. Pyttäri maustetaan lautasella ketsupilla ja sinapilla, myös chilimajoneesi sopii annoksen kylkeen hyvin.  Lisukkeeksi maistuu raikas tomaatti-sipulisalaatti, joka on maustettu suolalla, mustapippurilla, oliiviöljyllä, basilikalla sekä tillillä. Tomaatti sopii muutenkin kaikkien makkararuokien kanssa erinomaisesti.

Vinkki! Lisää paistovaiheessa joukkoon myös chorizomakkaran viipaleita, ne antava pyttärille ripauksen ”luksusta” ja hyvää extramakua. Tähän tarkoitukseen tankochorizomakkara toimii parhaiten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Kauppalaivalla

Tämä postaus ei liity varsinaisesti mitenkään ruuanlaittoon, mutta onhan tätä hehkutettava! Nimittäin Helsingin ja Sipoon saariston alueella toimivaa ihanaa kauppalaiva Christinaa, joka palvelee saaristolaisia kesän ajan. Kesän aikana pyrimme tekemään edes muutaman kauppareissun kauppalaivalle, täytyyhän tätä toimintaa ehdottomasti tukea ja se on samalla myös mahtava elämys. On huippua miten paljon tavaraa ja valikoimaa on saatu pieneen laivaan mahdutettua ja sieltä saakin lähes kaikki peruselintarvikkeet, sekä lisäksi perusjuttuja, mitä saaristossa saattaa tarvita, kuten multaa, kaasupulloja ja bensaa. Samoin tyhjät pullot otetaan vastaan, tosin vähän eri menetelmällä kuin normikaupassa. Pullot kaadetaan läjään ja arvoidaan silmämääräisesti paljonko niistä tulee panttirahaa. 🙂 Erittäin toimiva systeemi.

Kauppalaivassa kuljetaan jonossa ja toimitaan ripeästi, jotta laiva pääsee ajoissa jatkamaan matkaa seuraavaan laituriin. Tavallaan se on vähän sääli, sillä siellä olisi kiva hengailla hetken pidempäänkin ja ihmetellä valikoimaa. Mutta kauppa se on mikä kannattaa. Valikoiman tähtiä ovat tuoreet munkit, marjat ja tietenkin jäätelö. Joten saaristolaiset, käykää jatkossakin kauppalaivalla, jotta tämän kaltaiset palvelut säilyvät! Extrapisteitä saa eräs saaristolaisnainen, joka aina urhoollisesti soutaa ostoksille ja takaisin. Matkaa hänellä kertyy yhteensä noin 6 kilometriä, joten kunnioitettava suoritus varsinkin näissä ihanissa helteissä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva 4

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva 1

kuva 2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA