Tämä postaus ei liity varsinaisesti mitenkään ruuanlaittoon, mutta onhan tätä hehkutettava! Nimittäin Helsingin ja Sipoon saariston alueella toimivaa ihanaa kauppalaiva Christinaa, joka palvelee saaristolaisia kesän ajan. Kesän aikana pyrimme tekemään edes muutaman kauppareissun kauppalaivalle, täytyyhän tätä toimintaa ehdottomasti tukea ja se on samalla myös mahtava elämys. On huippua miten paljon tavaraa ja valikoimaa on saatu pieneen laivaan mahdutettua ja sieltä saakin lähes kaikki peruselintarvikkeet, sekä lisäksi perusjuttuja, mitä saaristossa saattaa tarvita, kuten multaa, kaasupulloja ja bensaa. Samoin tyhjät pullot otetaan vastaan, tosin vähän eri menetelmällä kuin normikaupassa. Pullot kaadetaan läjään ja arvoidaan silmämääräisesti paljonko niistä tulee panttirahaa. 🙂 Erittäin toimiva systeemi.
Kauppalaivassa kuljetaan jonossa ja toimitaan ripeästi, jotta laiva pääsee ajoissa jatkamaan matkaa seuraavaan laituriin. Tavallaan se on vähän sääli, sillä siellä olisi kiva hengailla hetken pidempäänkin ja ihmetellä valikoimaa. Mutta kauppa se on mikä kannattaa. Valikoiman tähtiä ovat tuoreet munkit, marjat ja tietenkin jäätelö. Joten saaristolaiset, käykää jatkossakin kauppalaivalla, jotta tämän kaltaiset palvelut säilyvät! Extrapisteitä saa eräs saaristolaisnainen, joka aina urhoollisesti soutaa ostoksille ja takaisin. Matkaa hänellä kertyy yhteensä noin 6 kilometriä, joten kunnioitettava suoritus varsinkin näissä ihanissa helteissä!