Joulutorttukierteet

Joulutortut ovat meidän porukan suurta herkkua ja joulutorttusesongin avaus tuntuu joka vuosi yhtä ihanalta. Tämän vuoden sesonki avattiin viime viikonloppuna glögin kera ja inspiraatiota kauden avaukseen saatiin K-ruoka Instagram -tilitä, jossa näin nämä joulutorttukierteet. Parasta näissä kierteissä on se, että hilloa riittää joka haukulle ja koko joulutorttu maistuu sille mikä joulutortussa on parasta, eli se hieman raaka keskusta jossa on reippaasti luumuhilloa. Aivan täydellisiä! Ja onhan nämä tosi söpöjäkin ❤

Joulutorttukierteet

1pkt (500 g) lehtitaikinalevyjä (pakaste)
luumumarmeladia, paistonkestävää
1 kananmuna voiteluun

Koristeluun:
tomusokeria

Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä kolmelle levylle luumumarmeladia ja paina toiset levyt niiden päälle. Leikkaa levyt pitkittäin neljään osaan terävällä veitsellä tai saksilla.  Molemmat välineet on testattu, saksilla sujui ehkä hieman helpommin 🙂 Ota yksi suikale käteen ja venytä sitä varovasti. Kieputa suikaleita päistä vastakkaisiin suuntiin ja kääri leivinpaperin päälle keräksi. Jätä päät tortun alapuolelle. Tee samoin loput suikaleet.

Voitele joulutorttukierteet kananmunalla ja paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Koristele tortut tomusokerilla ja nauti! Nää on vaan niin hyviä! Meillä meinasi mennä koko satsi kerralla,  yhdet onnistuttiin sentään säästämään seuraavaan päivään 🙂

Leipäjuustoa ja lakkahilloa

Leipäjuustoa ja lakkahilloa, niin ihana ja mielestäni kovin perisuomalainen jälkiruoka. Hiukan uunissa pehmennyt juusto ja kirpakanmakea lakkahillo ovat herkullinen yhdistelmä.  Ja mikä parasta, tämä jälkiruoka syntyy todella pienellä vaivalla ja onnistuu kyllä ihan keneltä tahansa! Erinomainen jälkkäri vaikkapa poronkäristykselle tai lohikeitolle!

Leipäjuustoa ja lakkahilloa 4lle

n. 300 g leipäjuustoa
1 dl kuohukermaa
1/2 tl kanelia
lakkahilloa

Leikkaa juusto neljään osaan ja nosta uunivuokaan. Voit toki laittaa juuston kokonaisenakin vuokaan. Kaada vuokaan kerma ja ripottele juustojen päälle kanelia. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15-20 min, kunnes juusto on lämmennyt ja hieman pehmentynyt. Tarjoa lämmin leipäjuusto lakkahillon kanssa.

 

 

Välimeren jauhelihapihvit

Meillä rakastetaan jauhelihapihvejä! Grillattu jauhelihapihvi on loistavaa arkiruokaa ja se sopii jokaisen vuodenajan sesonkiherkkujen kanssa yhteen. Kesällä niiden kaverina syödään uusia perunoita ja erilaisia salaatteja, talvisin pottumuusia ja maustekurkkuja.

Olikin superkiva, kun Foodie.fi -sivustolta löytyi tällainen ihana, tuunattu versio jauhelihapihveistä! Reilu määrä yrttejä ja Dijon -sinappi antoi jauhelihataikinalle tosi kiva maun ja pihvin päälle laitettavat mozzarella ja tomaatti kruunasivat koko kokonaisuuden. Näistä tuli meidän luksusversio jauhelihapihveistä!

Välimeren jauhelihapihvit neljälle

400 g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl provencale-yrttiseosta
3 rkl tuoretta basilikaa (hienonnettu)
1 tl suolaa

Pinnalle:
1 mozzarellapallo (125 g)
1 tomaatti
tuoreita basilikanlehtiä

Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon sipulit, hienonnettu basilika, yrttiseos, kanamuna, suola ja sinappi. Muotoile taikinasta neljä pyöreää pihviä. Viipaloi mozzarella neljään osaan ja tee samoin tomaatille.

Me grillasimme pihvit, mutta ne voi kypsentää myös uunissa.  Kypsennä pihvejä 200-asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia. Nosta pihvit uunista. Kuumenna grillivastukset. Nostele juustoviipaleen päälle basilikanlehti ja tomaattiviipale. Nosta viipaleet kuumien jauhelihapihvien päälle ja paahda grillivastusten alla muutama minuutti, kunnes juusto on hiukan sulanut ja tomaatit saaneet vähän väriä. Me teimme tämänkin vaiheen grillissä. Molemmat käy 🙂 Tarjoa valmiit pihvit lohkoperunoiden ja vihersalaatin kera.

Lehtikaalirisotto

Lehtikaali on ihanaa! Se on maukasta, monikäyttöistä ja terveellistä sekä ihanan ruoskuvaa suussa. Meillä lehtikaali on nykyään vakio ainesosa ihan sellaisenaan salaateissa ja on sitä silputtuna laitettu jauhelihakastikkeeseen ja jauhelihapihveihinkin. Nyt kokeiltiin lehtikaalirisottoa ja ihanaahan sekin oli! Me söimme risoton grillatun kanan kanssa.

Lehtikaalirisotto (lisukkeeksi neljälle – viidelle)
150 g lehtikaalia
1 sipuli
1/2 yksikyntinen valkosipuli
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
nokare voita
2 dl valkoviiniä
2 dl (50g) raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria

Liota kasvisliemikuutio kuumaan veteen. Kuori ja hienonna sipulit. Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi ja kuullota siinä ensin sipulit ja sitten myös riisi. Lisää kattilaan kuumaa kasvislientä vähitellen. Keitä riisiä miedolla lämmöllä ja lisää uutta nestettä aina, kun edellinen neste on imeytynyt riisiin. Sekoita riisiä aluksi koko ajan ja kypsymisen loppuvaiheessa silloin tällöin. Kaada joukkoon valkoviini ja keitä riisi vielä kypsäksi, riisin kypsyminen vaatii n. 20 minuuttia kokonaisuudessaan. Risoton tulee olla kermaista ja kosteaa, ei liian kuivaa. Lisää tarvittaessa nestettä jos risotto on kiehunut liian kuivaksi.

Silppua lehtikaali pieneksi. Sekoita lopuksi risoton joukkoon lehtikaali ja parmesan. Mausta risotto suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti sellaisenaan tai tosiaan lisukkeeksi kanalle tai vaikka kalalle.