Lehtikaalirisotto

Lehtikaali on ihanaa! Se on maukasta, monikäyttöistä ja terveellistä sekä ihanan ruoskuvaa suussa. Meillä lehtikaali on nykyään vakio ainesosa ihan sellaisenaan salaateissa ja on sitä silputtuna laitettu jauhelihakastikkeeseen ja jauhelihapihveihinkin. Nyt kokeiltiin lehtikaalirisottoa ja ihanaahan sekin oli! Me söimme risoton grillatun kanan kanssa.

Lehtikaalirisotto (lisukkeeksi neljälle – viidelle)
150 g lehtikaalia
1 sipuli
1/2 yksikyntinen valkosipuli
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
nokare voita
2 dl valkoviiniä
2 dl (50g) raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria

Liota kasvisliemikuutio kuumaan veteen. Kuori ja hienonna sipulit. Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi ja kuullota siinä ensin sipulit ja sitten myös riisi. Lisää kattilaan kuumaa kasvislientä vähitellen. Keitä riisiä miedolla lämmöllä ja lisää uutta nestettä aina, kun edellinen neste on imeytynyt riisiin. Sekoita riisiä aluksi koko ajan ja kypsymisen loppuvaiheessa silloin tällöin. Kaada joukkoon valkoviini ja keitä riisi vielä kypsäksi, riisin kypsyminen vaatii n. 20 minuuttia kokonaisuudessaan. Risoton tulee olla kermaista ja kosteaa, ei liian kuivaa. Lisää tarvittaessa nestettä jos risotto on kiehunut liian kuivaksi.

Silppua lehtikaali pieneksi. Sekoita lopuksi risoton joukkoon lehtikaali ja parmesan. Mausta risotto suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti sellaisenaan tai tosiaan lisukkeeksi kanalle tai vaikka kalalle.

Persialainen uunimunakas

Tästä munakkaasta ei vihreyttä puutu! Munakas on kaunis tarjottava aamiaispöytään tai brunssille, itse valmistin sen lounaalle paistettujen ahvefileiden seuraksi. Korianterin laitoin reseptissä sulkuihin, sillä oman munakkaani tein ilman sitä! Korianteri jakaa ihmiset, toiset rakastaa sitä ja toisen mielestä se maistuu saippualta. Itse kuuluun jälkimmäiseen porukkaan 😉 munakas maistui vallan herkulliselta ilman korianteriakin! Ohje tarttui matkaan Soppa 365 -sivustolta.

Persialainen uunimunakas

2 dl lehtikaalia suikaloituna
1 ruukku persiljaa
1 ruukku tilliä
(1 ruukku korianteria)
4 kevätsipulia
4 kananmunaa
1½ tl leivinjauhetta
1 tl kurkumaa
1 tl suolaa

Lisäksi
turkkilaista/kreikkalaista jogurttia
murskattua valkosipulia
granaattiomenansiemeniä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Suikaloi lehtikaali, hienonna yrtit ja kevätsipulit. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää muut aineet kananmunien joukkoon ja sekoita.

Kaada seos pieneen voideltuun kakkuvuokaan (Ø 15 cm) ja paista noin 35 minuuttia, kunnes munakkaan pinta on hyytynyt. Peitä munakas tarvittaessa foliolla kypsennyksen loppuvaiheessa, jos sen pinta meinaa tummua liikaa.

Tarjoa munakas valkosipulilla maustetun jogurtin ja granaattiomenansiementen kanssa sellaisenaan tai lisukkeena kalalle, kanalle tai lihalle.

Spaghetti aglio e olio

Tästä ruuasta on ihania muistoja! Olemme aikoinaan olleet ystäväporukalla viettämässä juhannusta Toscanassa ja yksi ystäväpariskunnista kokkasi koko seurueelle omalla kokkausvuorollaan tätä pastaa. Ja siis ai että, pannu tyhjeni kyllä ennätysvauhtia ja sama pasta kokattiin viikon loman aikana vielä uudestaankin, koska se vaan oli niin niin niin hyvää!

Tämä pasta on aineksiltaan hyvin yksinkertainen mutta sitäkin herkullisempi! Meidän kaapista tähän löytyy myös aina tarvikkeet, vaikka tätä ruokaa ei oltaisi etukäteen suunniteltukaan. Mahtava ruoka siis senkin takia! Olemme valkosipulin suuria ystäviä ja laitoimme kahden hengen satsiin kaksi pientä yksikyntistä valkosipulia. Se voi olla jonkun makuun paljon, niin vähempikin määrä riittänee. Toki tämä ruoka vaatii paljon valkosipulia, joten kannattaa kokeilla reilullakin määrällä 🙂

Spaghetti aglio e olio kahdelle

spahgettia pakkauksen ohjeen mukaan
2 pientä yksikyntistä valkosipulia
n. 2 rkl oliiviöljyä
1/4 – 1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria myllystä
n. 1 dl raastettua parmesania
silputtua persiljaa

 

Kuori ja pilko valkosipulit pieneksi silpuksi. Lorauta oliiviöljy pannulle ja kuumenna sitä hetki puoliteholla. Lisää joukkoon valkosipulit ja chilihiutaleet ja anna niiden tiristä öljyssä hiljalleen. Muista pitää pannu miedolla lämmöllä, jotta valkosipuli ei pääse kärähtämään! Laita tässä vaiheessa myös spaghettivesi kiehumaan ja keitä spaghetti pakkauksen ohjeen mukaan. Spaghetin kiehuessa raasta parmesan. Mausta öljyssä kiehuvat valkosipulit suolalla.

Lisää kypsä, valutettu spaghetti pannulle ja sekoita huolellisesti. Mausta mustapippurilla ja lisää joukkoon vielä parmesanraaste ja persilja. Tarkista vielä maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoile heti, niin pasta on parhaimmillaan!

 

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

Kesäkurpitsa on kiva kaveri, sillä se tuottaa paljon satoa. Mökiltä ollaan jo kerätty monta kesäkurpitsaa ja niistä olemme innoissamme kokeilleet  uusia reseptejä. Meillä kotona -sivustolta löytyi tämä kesäkurpitsa-tomaattivuoka, jota päätimme testata seuraavaksi. Feta ja pesto tuovat ihanasti makua kesäkurpitsan ja tomaatin rinnalle. Me rusautimme myllystä vuokaan vielä yrttisuolaa, joka mielestäni korostaa ainakin tomaatin ihanaa makua.

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka kuudelle

2 kesäkurpitsaa
3 valkosipulinkynttä
1 dl pestoa
6 tomaattia
1 1/2 dl tuoreita basilikan lehtiä
150 g murustettua fetajuustoa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 dl juustoraastetta
loraus oliiviöljyä
(suolaa)

Pese ja viipaloi kesäkurpitsat. Hienonna valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit reiluiksi viipaleiksi. Lorauta uunivuuan pohjalle vähän oliiviöljyä. Lado pohjalle puolet kesäkurpitsaviipaleista. Levitä päälle puolet valkosipulista ja pestosta. Lado seuraavaan kerrokseen puolet tomaateista, basilikanlehdistä ja murustetusta fetasta. Toista uudelleen kesäkurpitsa- ja tomaattikerrokset. Ripottele vuokaan päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Tarjoa kesäkurpitsa-tomaattivuoka sellaisenaan vaikkapa hyvän leivän kanssa tai lisäkkeenä kalalle tai lihalle.