Luumupavlova

Tänä vuonna meidän joulupöydässä herkutellaan luumupavlovalla. Pavlovan täytteessä maistuu jouluinen luumuhillo ja pavlovan koristeet, eri erilaiset kauden hedelmät tuovat jälkiruokaan mukaan ihanasti raikkautta. Inspiraatio tähän jälkiruokaan tuli K-ruoka -sivustolta, mutta olemme tuunanneet ohjeen täytettä enemmän meidän maun mukaiseksi. Luumupavlova on taatusti näyttävä ja maistuva tarjottava joulupöytään! Tämä pavlova maistui erinomaiselta myös seuraavana päivänä, joten ei haittaa jos sitä vähän jouluillalliselta jääkin 😉

Luumupavlova

Marenki:
4 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
1 tl perunajauhoja

Täyte:
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 prk mascarponea
4 rkl Dronningholm Tähtitorttu luumumarmeladia
1 tl vaniljasokeria

Koristeet:
3 tuoretta viikunaa
2-3 tummaa luumua
1 persimoni
4-5 kumkvattia
granaattiomenan siemeniä
paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä rouhittuna
pari oksaa tuoretta rosmariinia

Erottele keltuaiset ja valkuaiset ja laita valkuaiset isoon kulhoon. Valkuaisten joukkoon ei saa eksyä yhtään keltuaista, sillä jos näin käy, marenki ei onnistu. Vatkaa valkuaisten rakenne rikki. Lisää sokeri valkuaisten joukkoon vähitellen, koko ajan voimakkaasti sätkövatkaimella vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes se on kiiltävän valkoista, paksua ja jähmeää. Lisää lopuksi etikka ja perunajauhot ja vatkaa vielä pari minuuttia.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Levitä marenkivaahto kahden ympyrän (⌀ noin 20 cm) muotoon leivinpaperin päälle. Tee reunoista hieman keskustaa paksummat. Kuivata marenkia 100 asteisessa uunissa n. 2 tuntia. Marengin tulee olla pinnalta kuiva, mutta sisältä pehmeä kuin vaahtokarkki. Anna marengin jäähtyä. Marengin voi tehdä muutamiakin päiviä aikaisemmin valmiiksi, se säilyy hyvin kuivassa paikassa ihan huoneenlämmössä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mascarpone, luumumarmeladi ja vaniljasokeri. Nosta ensimmäinen marenkipohja tarjoiluastialle ja levitä siihen puolet kerma-mascarponeseoksesta. Nosta toinen marenkipohja edellisen päälle ja levitä sille loppu kerma-mascarponeseos. Koristele pavlova pilkotuilla hedelmillä, granaattiomenansiemenillä sekä rosmariinin oksilla. Ripottele pinnalle lopuksi kuorittuja ja rouhittuja pistaasipähkinöitä.

IMG_1242

IMG_1244

IMG_1356

IMG_1380

IMG_1385

Bataattilaatikko

Bataattilaatikko on meidän joulupöydän ”uutuuslaatikko”, jota on maisteltu pöydässämme nyt jo parin vuoden ajan. Alunperin tämän laatikon bongasi sisareni, joka sitä ensimmäisen kerran joulupöytään valmisti. Me kaikki pidimme siitä kovasti ja laatikko tuli jäädäkseen. Seuraavana vuonna valmistimme laatikon itsekin ja nyt se on osa meidän jouluperinteitä. Bataattilaatikko on ihana lisä muiden joululaatikoiden kaveriksi.

Bataattilaatikko

1 kg bataattia
2 dl kuohukermaa
1/2 dl korppujauhoja
1/2 dl siirappia
1 muna
1 tl suolaa
1/2 tl jauhettua inkivääriä tai 1/2 – 1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottipähkinää

Pinnalle:
1 rkl korppujauhoja
2 rkl voita

Kuori ja lohko bataatit. Keitä  palat kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Tarkista tässä vaiheessa maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja inkivääriä. Laatikko ei saa mielestäni olla liian hento ja mauton, joten maun tarkistaminen kannattaa.

Kumoa bataattiseos voideltuun uunivuokaan. Painele pintaan kuvioita lusikalla ja ripottele päälle korppujauhoja. Lisää laatikon päälle vielä voinokareet.Kypsennä bataattilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunti.Tarjoa herkullinen bataattilaatikko muiden jouluruokien kanssa.

IMG_5564

IMG_5579

IMG_5581

IMG_5662

IMG_5639

 

Päärynä-sinihomejuustosalaatti

Päärynä ja sinihomejuusto sopii niin täydellisesti yhteen! Ne yhdessä tekevät myös tästä talvisesta salaatista ihanan täyteläisen. Makuja korostaa vielä paahdetut saksanpähkinät. Väriä salaattiin tuo kauniit ja hyvänmakuiset granaattiomenan siemenet. Ne meillä tosin unohtui kotiin pakkaseen kun salaatin mökillä valmistimme. Korvasimme ne vielä metsästä löytyneellä muutamalla puolukalla, hyvin toimivat nekin salaattiin 🙂 Mutta granaattiomena paras ja sitähän löytyy kätevästi myös pakasteesta, pussista saa kätevästi sopivan määrän salaattiin ja loput säästyvät seuraavaan kertaan.

 

Päärynä-sinihomejuustosalaatti 4lle

erilaisia salaatteja
lehtikaalia
1 päärynä
120 g sinihomejuustoa, esim. Peltolan Blue tai Aura
50 g saksanpähkinöitä
granaattiomenan siemeniä

Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamicoa
suolaa

Paahda ensin saksanpähkinät kuivalla pannulla. Muista tarkkailla pähkinöitä, etteivät ne kärähdä. Pieni paahto riittää. Revi salaatit tarjoiluastialle. Kuori päärynä, leikkaa se kuutioksi ja lisää salaatin joukkoon. Leikkaa juusto paloiksi tai murusta se ja lisää salaatin päälle. Lisää joukkoon vielä paahdetut pähkinät sekä granaattiomenan siemenet. Valmista kastike sekoittamalla öljy ja balsamico huolellisesti keskenään. Mausta kastike suolalla, kastike saa maistua hiukan suolaiselle. Lisää kastike salaatin päälle ja tarjoa heti. Salaatti sopii loistavasti pihvin tai riistaruokien kaveriksi.

Joulutorttukierteet

Joulutortut ovat meidän porukan suurta herkkua ja joulutorttusesongin avaus tuntuu joka vuosi yhtä ihanalta. Tämän vuoden sesonki avattiin viime viikonloppuna glögin kera ja inspiraatiota kauden avaukseen saatiin K-ruoka Instagram -tilitä, jossa näin nämä joulutorttukierteet. Parasta näissä kierteissä on se, että hilloa riittää joka haukulle ja koko joulutorttu maistuu sille mikä joulutortussa on parasta, eli se hieman raaka keskusta jossa on reippaasti luumuhilloa. Aivan täydellisiä! Ja onhan nämä tosi söpöjäkin ❤

Joulutorttukierteet

1pkt (500 g) lehtitaikinalevyjä (pakaste)
luumumarmeladia, paistonkestävää
1 kananmuna voiteluun

Koristeluun:
tomusokeria

Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä kolmelle levylle luumumarmeladia ja paina toiset levyt niiden päälle. Leikkaa levyt pitkittäin neljään osaan terävällä veitsellä tai saksilla.  Molemmat välineet on testattu, saksilla sujui ehkä hieman helpommin 🙂 Ota yksi suikale käteen ja venytä sitä varovasti. Kieputa suikaleita päistä vastakkaisiin suuntiin ja kääri leivinpaperin päälle keräksi. Jätä päät tortun alapuolelle. Tee samoin loput suikaleet.

Voitele joulutorttukierteet kananmunalla ja paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Koristele tortut tomusokerilla ja nauti! Nää on vaan niin hyviä! Meillä meinasi mennä koko satsi kerralla,  yhdet onnistuttiin sentään säästämään seuraavaan päivään 🙂