Suklaaseepra

Jo alkuvuodesta tämän talouden poikanen täytti vuosia. Suklaa on hänelle ehkä se ykkösherkku, joten olihan sitä tämänkin vuoden kakusta löydyttävä. Kakkuvinkkejä lähdettiin etsimään Kinuskikissalta totta kai ja hauskan näköinen suklaaseepra oli tällä kertaa voittajaehdokas! Kuten Kinuskikissakin kakustaan totesi, tämä kakku on suklainen mutta samaan aikaan myös ihanan raikas kakku.

Pohja
200 g dominokeksejä
50 g voita tai margariinia

Täytevaahto
5 dl vispikermaa
600 g vaniljajogurttia

Valkosuklaatäyte
½ täytevaahdosta
4 liivatelehteä
120 g valkosuklaata
½ dl vettä

Tumma suklaatäyte
½ täytevaahdosta
4 liivatelehteä
100 g tummaa suklaata
¾ dl vettä

Vuoraa irtopohjavuoan (∅ 24 cm) pohja leivinpaperilla. Sivele vuuan reunoihin hiukan öljyä, jotta kakku irtoaa vuoasta siistimmin. Murskaa dominot tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon vaniljajogurtti, sekoita hyvin ja jaa täytevaahto kahteen yhtä suureen osaan. Laita kummankin täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paloittele tumma suklaa ja valkosuklaa eri lautasille ja sulata molemmat vesihauteessa. Kuumenna täytteiden vedet kiehuvaksi ja sulata molempiin liivatteet. Sekoita toiseen vaahtopuolikkaaseen valkosuklaa ja liivateseos ja sekoita huolellisesti. Ja sitten toiseen vaahotpuolikkaaseen tumma suklaa ja liivateseos ja sekoita huolellisesti.

Ota vuoka jääkaapista ja kaada pohjan päälle keskelle vuorotellen tummaa ja vaaleaa täytettä noin desilitra kerrallaan. Jatka näin, kunnes kaikki täyte on käytetty. Loppua kohden voit pienentää kaatoanosta, niin keskiosaan tulee tiheämpi rengaskuvio. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada korkeammalta. Itsellä täyte lähti menemään hiukan vinoon, joten ole tarkkana että kaatokohta pysyy keskellä vuokaa. Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli. Irroita kakku varovasti vuuasta ja nosta tarjoiluastialle. Nautinnollisia hetkiä suklaaseepran parissa 🙂

thumb_P2066493_1024

thumb_P2066496_1024

thumb_P2066497_1024

thumb_P2066498_1024

thumb_P2066506_1024

thumb_P2066509_1024

thumb_P2076520_1024

thumb_P2076523_1024

Tahmeat toffeepullat

Meillä leivotaan todella harvoin pullaa, yleensä erilaiset marjapiirakat ja juustokakut kiilaavat testilistalla kärkeen. Mutta jotenkin on sellainen kutina, että tilanne ei ole enää sama tämän ohjeen jälkeen 🙂 No kenenpä korvaan tahmeat toffeepullat eivät kuulostaisi houkuttelevilta? Pullat saivat meillä erittäin lämpimän vastaanoton ja luultavasti tästä tulee jonkin sortin vakioleivonnainen tästä edespäin. Kannattaa siis kokeilla pullista tulee myös huumaava tuoksu, joka valloittaa ihanasti koko kodin! Resepti on peräisin Kotivinkki -lehdestä.

Tahmeat toffeepullat (n. 16 kpl)

Pullataikina:
2,5 dl täysmaitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kaardemummaa
n. 500 g vehnäjauhoja
100 g huoneenlämpöistä voita

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää lopuksi joukkoon pehmeä voi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa liinan alla kaksinkertaikseksi.

Täyte:
75 g huoneenlämpöistä voita
3 1/2 dl fariinisokeria
1 rkl jauhettua kanelia
n. 1-2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

Kun pullataikina on kohonnut, nosta se jauhoitetulle pöydälle. Painele ilmakuplat pois ja kauli taikinasta noin 45 x 50 cm kokoinen levy. Levitä levylle huoneenlämpöinen voi, ripottele päälle fariinisokeri, kaneli ja pähkinärouhe. Kääri levy rullalle ja leikkaa rulla noin 16 palaan. Nosta palat muffinssivuokiin tai muffinipellin koloihin. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pullien jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Äläkä ihmettele jos pullat ovat kovin kostean näköisiä kun ne on aika ottaa uunista. Kun pullat jäähtyvät, sokeri-voiseos jähmettyy ihanasti karamellimaiseksi. Parhailta pullat maistuvat kylmän maidon kanssa, totta kai 🙂

thumb_P1186440_1024

thumb_P1186441_1024

thumb_P1186442_1024

thumb_P1186447_1024

thumb_P1186448_1024

thumb_P1186449_1024

thumb_P1186453_1024

thumb_P1186454_1024

Salmiakkiruudut

Mokkapalat ovat klassikko, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Mietiskelin leivonnaisia viime viikonlopun kekkereihin ja muistin nähneeni jossakin vanhemmassa Maku -lehdessä salmiakkiruudut, joka on muunneltu versio mokkapaloista. Muistan kuinka lehden jutussa oli mustankiiltäviä ruutuja vaaleanpunaisilla nonparelleilla. Hetki meni, mutta löytyihän tuo ohje! Ilokseni huomasin että reseptiin tulee vielä vadelmia, onhan salmiakki ja vadelma on aikas täydellinen combo. Salmiakin ystävälle erinomainen leivonnainen!

Salmiakkiruudut

200 g voita
5 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kevytmaitoa
200 g pakastevadelmia

Kuorrutus
100 g voita
9 dl tomusokeria
3/4 dl Haganol salmiakkiliuosta
1-2 tl mustaa elintarvikeväriä (pastaväriä)
Vaaleanpunaisia nonparelleja koristeluun

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon tasaisesti hiljalleen vatkaten. Lisää joukkoon lopuksi voisula ja maito ja sekoita huolellisesti. Levitä takina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tasaiseksi levyksi. Murenna pakastevadelmat jäisinä pieneksi muruksi ja ripottele muru taikinan päälle ennen paistamista. Itseltähän tämä vaihe unohtui (oli monta rautaa tulessa samaan aikaan), mutta koska halusin ehdottomasti vadelmat mukaan lisäsin ne lähes paistuneen piirakan päälle. Joten siksi kuva piirakasta on aika vadelmainen, oiken valmistettuna ne uppoaa paremmin pohjaan. Paista piirakkaa 200 -asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen voi kattilassa ja sekoita sen joukkoon tomusokeri ja salmiakkiliuos. Värjää kuorrutus halutessasi mustemmaksi mustalla pastavärillä. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakkulevyn päälle. Koristele vaaleanpunaisilla nonparelleilla. Tässä kannattaa olla nopea, sillä kuorrute kovettui todella nopeasti ja osa nonparelleista ei enä tarttunut kuorrutteeseen. Leikkaa salmiakkiruudun mallisiksi paloiksi, kun kuorrutus on kovettunut ja nauti!

Salmiakkiruudut

thumb_P6055243_1024

thumb_P6055247_1024

thumb_P6055248_1024

thumb_P6055251_1024

thumb_P6055252_1024

thumb_P6055253_1024

thumb_P6055256_1024

thumb_P6065275_1024

 

 

Kinuskikakku vadelma-mascarpone täytteellä

Viime viikonloppuna Micke täytti vuosia ja ruuan suhteen toiveina oli kunnon pihvit ja kinuskikakku 🙂 Edellisen kerran olen tehnyt kinuskikakkua sisareni ylioppilasjuhliin 90-luvulla ja silloin kakku ei koskaan päätynyt tarjolle. Kinuskit valuivat kakun päältä pitkin keittiön lattioita, joten siitä ei tullut kovinkaan edustuskelpoinen. Kakun leipominen hiukan jännitti, mutta nyt täytyy todeta, että tästä kokonaisuudesta tuli paras leipomani kakku ikinä, jes!

Kakun tekeminen on aina vähän jännää ja ei tästäkään täysin kommelluksitta selvitty. Halusin käyttää taas söpöä, pientä irtopohjavuokaa ja leipoa pienemmän mutta korkeamman kakun. Tein ensin yhden 3 munan pohjan ja totesin että tästä ei tullutkaan tarpeeksi korkea. Teinpä siis toisen samanlaisen lisää 🙂 Valion sivuilta löytyi hyvä ohje kakkupohjan tekoon, kannattaa siis valita monenko munan kakun tekee kakun koon / syöjien mukaan. Normaaliin kakkuvuokaan kannattaa tehdä 4 tai 5 munan pohja.

3 munan kakkupohja
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
vuokaan voita ja korppujauhoja

Vadelma-mascarponetäyte (ohje perustuu Kinuskikissan reseptiin)
2 dl kuohukermaa
1 prk (250 g) mascarpone-juustoa
1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 iso Daim-patukka (56g)
200 g vadelmia

Kinuski (ohje myös Kinuskikissalta)
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Koristeluun
4-5 dl kuohukermaa
pensasmustikoita tai muita tuoreita marjoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi puuhaarukalla. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa ensin 10 min, tämän jälkeen laske lämpö 160 asteeseen ja paista vielä noin 25 min. Testaa kakun kypsyys hammastikulla. Tökkää tikulla kakun paksuimpaan kohtaan, jos tikkuun ei jää kakkutaikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä.

Valmista täyte. Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, kiehauta ne pikaisesti kattilassa ja jäähdytä ne esim. laittamalla kattila kylmään veteen. Raasta Daim -patukka. Vatkaa kerma ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa se tasaiseksi kerman joukkoon. Lisää lopuksi Daim -raaste ja vadelmat ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa jäähtynyt kakku ja aloita kakun kasaaminen. Itse kasasin kakun takaisin irtopohjavuokaan. Kostuta aina kakkukerros maidolla tai marjamehulla ja lisää kerrosväleihin täytettä kunnes päälimmäiseksi jää kansi. Suojaa kakku esim. hedelmäpussilla ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. (Tämä täytemäärä riitti loistavasti pienen kakun kolmeen väliin. Jos teet isomman kakun, tuplaa kerman, sokerin ja Daimin määrä.)

Seuraavana päivänä on kinuskin valmistuksen ja kakun koristelun vuoro. Tämä määrä kinuskia riittää max 24 cm halkasijaltaan olevaan kakkuun. Isompaan kakkuun tee tuplamäärä kinuskia, ennemmin vähän liikaa kuin liian vähän. Mittaa kerma ja fariinisokeri täysin puhtaaseen, teflon-pintaiseen kattilaan. Jos kattilassa on vanhaa rasvaa, se näkyy kinuskin pinnalla epätasaisuutena. Kuumenna, kunnes seos kiehuu. Alenna lämpöä keskiteholle ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 15-20 minuutin ajan. Kinuskin tulee kiehua koko ajan, mutta maltillisesti.

Huom! Jos teet kinuskia tällä ohjeella ensimmäistä kertaa, huomioi että aika on viitteellinen ja kinuski voi valmistua jo 10 minuutissa. Aikaan vaikuttaa kiehumiskuumuus, kattila ja kinsukin määrä. Kinuskin valmistumisaika kannattaa laittaa ylös tulevia kertoja silmällä pitäen. Meidän kinuskissa kesti mökkikeittiössä 25 min, kotona induktioliedellä se olisi ehkä tullut nopeammin. Kinuskikissalla olikin loistava testi minkä avulla kinuskin kypsyyden voi testata. Tiputa pieni nokare kylmään vesilasiin. Jos kinuskinokareen saa nostettua lasista ehjänä pois, kinuski on kypsää. Tämän huomasi kyllä hyvin, raakaa kinuskia kun tiputti lasiin, niin se selkeästi ”hajosi”. Kypsä kinuski taas jäi heti ehjänä nokareena lasiin. Tässä kannattaa olla tarkkana, sillä jos käytät raakaa kinuskia käy niinkuin minulle 90-luvulla, kinuski ei pysy kakun päällä. Liian kypsä kinuski on taas liian kovaa kakun pinnalle. Joten tehkää vesilasitesti 🙂

Kun kinuski on valmista kaada se heti varovasti kakun päälle. Näin kinuski ei ehdi jähmettyä ja se leviää kauniisti. Auta levittymistä tarvittaessa leveällä lastalla. Kasasin kakun takaisin irtopohjavuokaan myös siksi, että kinuski ei valuisi kakun reunoille, vaan kaikki jäisi kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin jotta kinuski jähmettyy kunnolla.

Hetkeä ennen tarjoilua vatkaa kerma ja pursota kakulle kauniit kermareunat. Koristele kakku halutessasi pensasmustikoilla tai muilla tuoreilla marjoilla ja tarjoile mahdollisimman pian koristelun jälkeen.

thumb_IMG_8730_1024

thumb_IMG_8731_1024

thumb_IMG_8736_1024

thumb_IMG_8737_1024

thumb_IMG_8739_1024

thumb_IMG_8740_1024

thumb_IMG_8744_1024

thumb_IMG_8773_1024

thumb_IMG_8775_1024

thumb_IMG_8780_1024

thumb_IMG_8784_1024

thumb_IMG_8786_1024

thumb_IMG_8795_1024

thumb_IMG_8792_1024