DIY viinitasting

Mietin loppuvuodesta 2015 kuumeisesti kivaa ja yllätyksellistä Joululahjaa miehelleni. Sisareni on loistava ideoimaan ja hänen avustuksellaan syntyi ajatus viinitastingistä. Google auki ja etsimään. Sain nopeasti huomata että viinitasting kahdelle on aika mahdoton järjestää! Joko tastingit on tarkoitettu isommille ryhmille tai sitten niiden hintalaput ovat sellaisia, että sillä rahalla pääsee maistelemaan viinejä vaikka Eurooppaan asti. Huh! En halunut hylätä loistavaa ideaa ja hetken mietittyäni päätin järjestää tastingin itse. Alkosta saa oikein asiantuntevaa palvelua ja apua tastingin järjestämiseen. Budjetin voi päättää itse ja asiantuntijat hoitavat loput!

Tastingin voi järjestää monen eri speksin mukaan, itse valitsin teemaksi Italian ja erilaisten italialaisten punaviinien maistelun, koska italialaiset punaviinit ovat lahjansaajan suosikkeja. Valitsin myyjän avustuksella 4 erilaista viinä, jotka olivat kaikki samasta hintaryhmästä. Viinejä voi maistella myös eri maista, testata eri rypäleitä, maistella eri hintaluokkia tai vaikka verrata kuohuviinejä ja shampanjaan. Vaihtoehtoja on ja tähänkin varmasti löytyy apuja ja ideoita Alkon henkilökunnalta. Täytyy vielä kerran lähettää kiitos Stockmannin keskustan Alkon parrakkaalle miesmyyjälle, joka silloin aikoinaan innostui viinitastinghankinnoistani todella ja olinkin oikein tyytyväinen hänen suosituksiinsa.

Tasting maisteltiin talvilomallamme. Olin tehnyt valmiiksi arviointikaavakkeet, missä arvioitiin viinin väriä, tuoksua ja tietenkin makua. Viinit myös pisteytettiin, jotta löytäisimme viineistä oman suosikkimme. Lopuksi katsoimme mitä arvosteluja ammattilaiset olivat ko. viineistä antaneet. Arviot oli peräisin Alkon sivuilta, viinitilojen sivuilta sekä viinioppasta.

Viinit olin sujauttanut pusseihin, jotta emme tiedä mikä viini on mikäkin. Oli oikeastaan hyvä että Joulusta oli kulunut jo tovi, sillä en enää itsekään muistanut mikä viinien järjestys oli ja näin ollen pääsin myös arvioimaan viinejä sokkona tietämättä ennakkosuosikkiani. Tastingiin on hyvä varata jotain pikkusuolaista jolla neutralisoida makunystyrät ennen uuden viinin maistelua sekä tietenkin raikasta vettä. Me nautimme erilaisista italialaisista leikkeleistä ja juustoista. Täytyy sanoa, että tasting oli tosi kivaa ja italialaiset herkut maistuivat ihanilta viinien kanssa nautittuina. Tämä on juttu, mikä ehdottomasti pitää järjestää uudestaan vaikka eri teemalla ystäväpariskunnan kanssa. Tai saattaa tällainen diy viinitasting päätyä omalle Joululahjalistalle tänä vuonna 🙂 Loistava lahjavinkki viininystvälle tai kiva yllätys ja ohjelmaa illanviettoon, pikkujouluihin tai Uuden Vuoden juhliin!

Meidän tastingin viinit:
1. Torre Maggiore Umbria
2. Ricossa Barolo
3. Farnito Camponibbio
4. Amorevole Amarone

thumb_P4056666_1024

thumb_P4056671_1024

thumb_P4056672_1024

thumb_P4056676_1024

thumb_P4056678_1024

thumb_P4056679_1024

thumb_P4056681_1024

thumb_P4056682_1024

Liekitetyt banaanit

No tässä on jälkiruoka, joka on nopea valmistaa ja vie taatusti mennessään makeannälän. Liekitetyt banaanit taitaa olla vanha klassikko, jota me kuitenkin vasta hiljattain testasimme ensimmäistä kertaa. Annokseen voi kehitellä kaikenlaisia lisukkeita, kuten marjoja ja hedelmiä, kermavaahtoa, suklaata, jäätelöä, suklaakastiketta… mitä nyt milloinkin tekee mieli banaaniin yhdistellä. Itse pidän marjojen ja kermavaahdon yhdistelmästä, talon miesväki vannoo suklaan nimeen 🙂

Liekitetyt banaanit
1 banaani per syöjä
(Näistä muista määristä riittää max 4lle banaanille)
50 g voita
1/2 dl tummaa sokeria
loraus konjakkia
kermavaahtoa
mansikoita
lempisuklaatasi

Kuori ja halkaise banaanit pituussuunnassa. Laita voi sulamaan paistinpannulle, lisää sulaneen voin joukkoon sokeri ja anna sen hiukan karamellisoitua. Ole tarkkana ettei sokeri pala. Laita banaanit pannulle ja paista niitä moelmmin puolin miedolla lämmöllä. Kaada joukkoon loraus konjakkia ja anna sen imeytyä hetkinen. Ota pannu pois liedeltä ja liesituulettimen alta.  Ota pannu käteen ja sytytä konjakki sytkärillä niin että lieskat eivät osu esim. keittiön kaappeihin. Anna seoksen liekittyä loppuun. Asettele banaanit lautaselle ja lisää joukkoon nokare kermavaahtoa, mansikoita ja suklaapaloja

 

Tomaatti-mozzarellasalaatilla koristeltu juustokakku

No nyt on juustokakku sanan varsinaisessa merkityksessä! Kyseessä on ensimmäinen suolainen juustokakku, minkä olemme valmistaneet. Upea tomaatti-mozzarellasalaatilla koristeltu kakku komeili syksyisen Kotivinkin kannessa ja olin heti myyty ennenkuin edes luin mitä kakku pitää sisällään. Kakku leivottiin synttärikaffelle ja se olikin juhlapöydän suosituin herkku! Kakun voi koristelua lukuunottamatta leipoa valmiiksi jo edellisenä päivänä, joten sen saa nopeastikin tarjolle.

Caprese juustokakku
Pohja:
200 digestive -keksejä
125 g voita
Täyte:
100g appenzeller -juustoa
3 isoa kananmunaa
200g vuohemaitotuorejuustoa (Chavroux) tai maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 prk (250g) ricotta -juustoa
3 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 tl sormisuolaa
mustapippuria
kuivattua chiliä myllystä
Caprese kakun päälle:
250 g kirsikkatomaatteja
125g laadukasta mozzarellaa (buffalo)
1 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamicoa
sormisuolaa
mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä

Pingota leivinpaperi noin 20 cm levyiseen irtopohjavuokaan. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksimurut ja voisula keskenään ja painele seos vuokaan. Laita pohja jääkaappiin. Leikkaa appenzeller pienenpieniksi kuutioiksi. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon tuorejuusto ja ricotta ja sekoita tasaiseksi. LIsää joukkoon reilu puolet appenzellerkuutioista sekä ruohosipulisilppu. Mausta suolalla ja chilillä. Kaada seos vuokaan ja ripottele päälle loput appenzellerkuutiot. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 40 min tai kunnes kakku on melkein jähmettynyt. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Peitä kakku sitten kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi tai yön yli.

Valmista caprese -salaatti juuri ennen tarjoilua. Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne kulhoon. Revi joukkoon mozzarella. Kaada joukkoon oliiviöljy ja balsamico ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kevyesti ja viimeistele basilikanlehdillä. Lusikoi salaatti kasaksi kakun päälle. Sitten ei muuta kuin nauttimaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Manchego-perunapaistos

Alkosta saa nykyään kaikkea kivaa ihanien viinien lisäksi 🙂 Hiljattain mukaan tarttui uusin Etiketti -lehti, joka tarjosi inspiroivia ja houkuttelivia ohjeita syksyiseen kettiöön. Koska me molemmat rakastamme juustoja, ensimmäisenä testattiin manchego-perunapaistosta. Päätös oli yksimielinen: jatkoon!

Manchego-perunapaistos 4lle
1 kg kiinteitä perunoita
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 dl raastettua manchegojuustoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
3 dl kuohukermaa
2 rkl sinappia
vuuan voiteluun 1 rkl voita

Kuori perunat ja sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Voitele uunivuoka. Lado perunat, sipuli ja juustoraaste kerroksittain vuokaan. Ripottele väliin suolaa ja mustapippuria. Sekoita sinappi kermaan ja kaada seos perunoiden päälle. Paistaa 200 asteisessa uunissa noin 55 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Me nautiskelimme perunat grillatun lampaanfileen ja raikkaan salaatin kanssa. Ai että ♥