Suklaaseepra

Jo alkuvuodesta tämän talouden poikanen täytti vuosia. Suklaa on hänelle ehkä se ykkösherkku, joten olihan sitä tämänkin vuoden kakusta löydyttävä. Kakkuvinkkejä lähdettiin etsimään Kinuskikissalta totta kai ja hauskan näköinen suklaaseepra oli tällä kertaa voittajaehdokas! Kuten Kinuskikissakin kakustaan totesi, tämä kakku on suklainen mutta samaan aikaan myös ihanan raikas kakku.

Pohja
200 g dominokeksejä
50 g voita tai margariinia

Täytevaahto
5 dl vispikermaa
600 g vaniljajogurttia

Valkosuklaatäyte
½ täytevaahdosta
4 liivatelehteä
120 g valkosuklaata
½ dl vettä

Tumma suklaatäyte
½ täytevaahdosta
4 liivatelehteä
100 g tummaa suklaata
¾ dl vettä

Vuoraa irtopohjavuoan (∅ 24 cm) pohja leivinpaperilla. Sivele vuuan reunoihin hiukan öljyä, jotta kakku irtoaa vuoasta siistimmin. Murskaa dominot tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon vaniljajogurtti, sekoita hyvin ja jaa täytevaahto kahteen yhtä suureen osaan. Laita kummankin täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paloittele tumma suklaa ja valkosuklaa eri lautasille ja sulata molemmat vesihauteessa. Kuumenna täytteiden vedet kiehuvaksi ja sulata molempiin liivatteet. Sekoita toiseen vaahtopuolikkaaseen valkosuklaa ja liivateseos ja sekoita huolellisesti. Ja sitten toiseen vaahotpuolikkaaseen tumma suklaa ja liivateseos ja sekoita huolellisesti.

Ota vuoka jääkaapista ja kaada pohjan päälle keskelle vuorotellen tummaa ja vaaleaa täytettä noin desilitra kerrallaan. Jatka näin, kunnes kaikki täyte on käytetty. Loppua kohden voit pienentää kaatoanosta, niin keskiosaan tulee tiheämpi rengaskuvio. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada korkeammalta. Itsellä täyte lähti menemään hiukan vinoon, joten ole tarkkana että kaatokohta pysyy keskellä vuokaa. Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli. Irroita kakku varovasti vuuasta ja nosta tarjoiluastialle. Nautinnollisia hetkiä suklaaseepran parissa 🙂

thumb_P2066493_1024

thumb_P2066496_1024

thumb_P2066497_1024

thumb_P2066498_1024

thumb_P2066506_1024

thumb_P2066509_1024

thumb_P2076520_1024

thumb_P2076523_1024

Yakiniku – lihan ystävän taivas

No nyt ei taida mikään hehkutussana riittää! Tämä ruoka on todellakin lihan ystävän taivas, voi apua sentään! Tästä ruuasta keskusteltiin eräänä päivänä työpaikallani lounaan äärellä ja ruokaa kehuttiin maasta taivaaseen. Itse en ole niin suuresti japanilaisen keittiön ystävä, mutta tämän ruuan jälkeen joudun pyörtämään puheitani. Ainakin tästä japanilaisesta ruuasta pidän äärettömän paljon. Itse asiassa tämä on meidän mielestä yksi parhaista liharuuista mitä olemme tehneet. Kannattaa testata, mutta tähän jää koukkuun 🙂 Ohjeessa on varattu 200g lihaa per syöjä, se saattaa tuntua paljolta mutta meillä tuo määrä meni ihan hujauksessa. Kastikeesta riittää noin neljälle – viidelle hengelle.

Yakiniku
200g naudan sisäfilettä per syöjä
Kastike:
1 1/2 dk soijakastiketta
1 tl sokeria
pieni pala inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1/2 purjoa
1 chili

Kääri liha tiukasti kelmuun ja laita se pakastimeen. Leikkaa puoliksi jäätynyt file terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Raasta inkivääri ja valkosipuli sekä hienonna purjo ja chili, josta siemenet on poistettu. Sekoita kaikki ainekset soijaan, lisää joukkoon myös sokeri.

Kuumenna raclettepannu tai valurautapannu hyvin kuumaksi ja sipaise pannun pintaan öljyä. Paista lihasiivuja pikaisesti pannussa molemmin puoin niin että lihan pinta ottaa hiukan väriä. Kasta liha soijakastikkeeseen ja nauti heti. Tarjoa lihan kanssa parmesan-mansikka-salaattia.

Vinkki! Liha voi olla valmiina jo pakkasessa. Jos käytät lihaa joka on ns. umpijäässä, ota se noin puolta tuntia ennen ruokailua huoneen lämpöön ja leikkaa sitten ohuiksi siivuiksi. Jos sinulla on raclettepannu, kannattaa käyttää sitä. Tämä on kertakaikkiaan ihanaa seurusteluruokaa.

Viinisuositus: australialainen Peter Lehmann Portrait Shiraz

thumb_P5066873_1024

thumb_P5066871_1024

thumb_P5066877_1024

thumb_P5066880_1024

thumb_P5066883_1024

thumb_P5066884_1024

Sushikulho

Sushi ei kuulu suosikkeihini. En ole riisin suurin ystävä, raaka kala on vähän niin ja näin ja merilevää en voi sietää. Hyvät lähtökohdat siis 🙂 Olen kuitenkin pikkusen harjoitellut ja löytänyt sushimaailmasta omia suosikkeja. Makumaailma on hyvä ja ymmärrän miksi niin moni jää sushiin koukkuun. Kaunis ja houkuttelevan näköinen sushikulho tuli vastaan Instagramissa ja mietin että tätä pitää nyt rohkeasti kokeilla. Ohjeessa ei oikeastaan ollut mitään mikä kuuluisi inhokkilistalle, paitsi merilevärouhe, mutta kukas sitä pakottaa kulhoon laittamaan 🙂

Ohje on siis peräisin Tiskivuoren emäntä -blogista. Sushikulhoissa parasta onkin se, että sinne voi käytännössä laittaa mitä tahansa omia sushisuosikkejaan. Nirsoimmatkin sushinsyöjät voivat rakentaa kulhon juuri omista herkuistaan.

Sushikulho kahdelle
200 g sushiriisiä
(2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria)
200 g lohta
kourallinen kuorittuja katkarapuja
1 avocado
2-3 vartta kevätsipulia
10 cm pala kurkkua

Lisäksi
soijaa
wasabia
majoneesia
sushi-inkivääriä
seesaminsiemeniä

Aloita keittämällä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Mausta riisi myöskin pakkauksen ohjeen mukaan tai 2 ruokalusikalla riisiviinietikkaa ja sokeria. Anna riisin jäähtyä.  Poista lohesta nahka ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi. Kypsennä lohisiivuja kevyesti toiselta puolelta liekittimellä.

Halkaise avocado ja lusikoi puolikkaat kuoresta leikkuulaudalle. Leikkaa avocadon puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Viipaloi myös kurkku juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Pilko kevätsipulit pieneksi silpuksi. Nostele jäähtynyt riisi kulhojen pohjalle. Kasaa riisin päälle pintapaistetut lohisiivut, katkaravut, avocadosiivut, kurkut ja kevätsipulit. Viimeistele annos pienellä määrällä majoneesia. Lisää annokseen maun mukaan sushi-inkivääriä ja koristele seesaminsiemenillä. Sekoita pienissä tarjoilukulhoissa soijan joukkoon wasabia ja tarjoile sushikulhot wasabi-soijan kanssa.

thumb_P4076687_1024

thumb_P4076689_1024

thumb_P4076690_1024

thumb_P4076694_1024

thumb_P4076700_1024

thumb_P4076702_1024

Gorgonzolalla ja päärynöillä täytetty naudanfile

Gorgonzola sinihomejuusto ja päärynä = hyvä yhdistelmä. Sisäfile = herkkua. Nämä kaikki yhdessä? Hmmmmm, ei voi olla muuta kuin hyvää! Glorian Ruoka & Viini lehden numerosta 8 paljastui tämä todella huokutteleva ohje, joka päätyi aikoinaan meidän Uuden Vuoden aaton juhlapöytään. Täytetty file on näyttävän näköinen, herkullisesta mausta puhumattakaan. Eikä se ole lainkaan niin vaikea tehdä kun miltä ehkä kuulostaa! Tarvitset raaka-aineiden lisksi vain paistinarua (hammastikutkin käy, mutta naru on helpompi) ja hyvän lihalämpömittarin. Sen avulla fileestä tulee juuri täydellinen. Lehti myös vinkkasi että samalla ohjeella voi valmistaa niin ikään hirven- tai poronfileen ja päärynän sijaan voi käyttää myös omenaa. Tästä talteen juhlava ruoka Pääsiäispöytään!

Gorgonzolalla ja päärynöillä täytetty naudanfile neljälle
600 g naudan sisäfilettä
2 pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 iso tai 2 pientä päärynää
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
75 g Gorgonzola sinihomejuustoa
3-4 rosmariininoksaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita

Ota sisäfile huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulit. Kuori ja kuutioi myös päärynät. Kuullota sipuleita pannussa öljytilkassa 3-4 minuuttia. Lisää joukkoon päärynät. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.

Leikkaa fileen keskelle pituussuunnassa melkein pohjaan asti ulottuva viilto. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Lusikoi sipuli-päärynäseos viiltoon. Viipaloi Gorgonzolajuusto ja laita juustopalat sekä rosamriininoksat täytteen päälle. Sido file rennosti kiinni paistinarulla. Paista pannulla voi-öljyseoksessa lihaan kaunis väri. Käsittele lihaa paiston aikana varoen ja vältä juuston osumista pannuun. Mausta fileen ulkopinta suolalla ja pippurilla ja siirrä file uunipannuun. Työnnä paistolämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan, varo osumasta täytteeseen. Kypsennä uunissa kunnes lihan sisälämpötila on 58 astetta, tämä vie aikaa noin 20 minuuttia. Tällöin liha on sisältä kauniin vaaleanpunaista. Jos haluat kypsempää lihaa, paista 64 asteiseksi. Kääri liha folioon ja anna sen levätä noin 15 minuuttia ennen leikkaamista. Tarjoile tämä herkullinen file vaikkapa valkosipuliperunoiden ja lempipunaviinisi kera.

thumb_PC316308_1024

thumb_PC316310_1024

thumb_PC316312_1024

thumb_PC316315_1024

thumb_PC316317_1024

thumb_PC316318_1024

thumb_PC316319_1024

thumb_PC316322_1024

thumb_PC316324_1024

thumb_PC316325_1024