Sushikulho

Sushi ei kuulu suosikkeihini. En ole riisin suurin ystävä, raaka kala on vähän niin ja näin ja merilevää en voi sietää. Hyvät lähtökohdat siis 🙂 Olen kuitenkin pikkusen harjoitellut ja löytänyt sushimaailmasta omia suosikkeja. Makumaailma on hyvä ja ymmärrän miksi niin moni jää sushiin koukkuun. Kaunis ja houkuttelevan näköinen sushikulho tuli vastaan Instagramissa ja mietin että tätä pitää nyt rohkeasti kokeilla. Ohjeessa ei oikeastaan ollut mitään mikä kuuluisi inhokkilistalle, paitsi merilevärouhe, mutta kukas sitä pakottaa kulhoon laittamaan 🙂

Ohje on siis peräisin Tiskivuoren emäntä -blogista. Sushikulhoissa parasta onkin se, että sinne voi käytännössä laittaa mitä tahansa omia sushisuosikkejaan. Nirsoimmatkin sushinsyöjät voivat rakentaa kulhon juuri omista herkuistaan.

Sushikulho kahdelle
200 g sushiriisiä
(2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria)
200 g lohta
kourallinen kuorittuja katkarapuja
1 avocado
2-3 vartta kevätsipulia
10 cm pala kurkkua

Lisäksi
soijaa
wasabia
majoneesia
sushi-inkivääriä
seesaminsiemeniä

Aloita keittämällä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Mausta riisi myöskin pakkauksen ohjeen mukaan tai 2 ruokalusikalla riisiviinietikkaa ja sokeria. Anna riisin jäähtyä.  Poista lohesta nahka ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi. Kypsennä lohisiivuja kevyesti toiselta puolelta liekittimellä.

Halkaise avocado ja lusikoi puolikkaat kuoresta leikkuulaudalle. Leikkaa avocadon puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Viipaloi myös kurkku juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Pilko kevätsipulit pieneksi silpuksi. Nostele jäähtynyt riisi kulhojen pohjalle. Kasaa riisin päälle pintapaistetut lohisiivut, katkaravut, avocadosiivut, kurkut ja kevätsipulit. Viimeistele annos pienellä määrällä majoneesia. Lisää annokseen maun mukaan sushi-inkivääriä ja koristele seesaminsiemenillä. Sekoita pienissä tarjoilukulhoissa soijan joukkoon wasabia ja tarjoile sushikulhot wasabi-soijan kanssa.

thumb_P4076687_1024

thumb_P4076689_1024

thumb_P4076690_1024

thumb_P4076694_1024

thumb_P4076700_1024

thumb_P4076702_1024

One thought on “Sushikulho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.