Passionsima

Viime Vapuksi teimme ensimmäistä kertaa itse simaa, silloin mahtavista Dansukkerin resepteistä valikoitui testiin vadelmasima. Tänä vuonna laitetaan ehdottomasti myös vadelmasimat porisemaan, mutta jotain uuttakin piti testata. Suurena passionhedelmän ystävänä valinta oli helppo. Passionsimaa siis! Nyt kun laittaa siman tulemaan, se ehtii valmistua vallan hyvin Vapuksi.

Passionsima
4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
4 passiohedelmää
1 ruukku sitruunamelissaa
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen:
tyhjiä, puhaita pulloja
sokeria
rusinoita

Mittaa sokerit isoon kannelliseen 5 litran kattilaan.  Kiehauta toisessa kattilassa puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Puolita passiohedelmät ja lusikoi sisus sokeriveden joukkoon. Lisää sitruunamelissan varret sekä loput vedestä (kädenlämpöinen vesi on hyvä). Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liota tällä välin herneen kokoinen pala tuorehiivaa tilkkaseen kädenlämpöistä vettä. Kun simapohja on myös kädenlämöpoistä sekoita joukkoon vielä liotettu hiiva. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Tästä tuli ihana sammakonkutukeitos 🙂

Vuorokauden jälkeen siivilöi sima. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina ja kaada sima päälle. Laita pullot viileään. Sima on valmista vajaassa viikossa, kun rusinat nousevat pintaan. Nam!

thumb_P4196763_1024

thumb_P4196768_1024

thumb_P4196772_1024

thumb_P4206773_1024

thumb_P4206774_1024

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.