Parsasalaatti

Uudessa Maku -lehdessä oli taas herkullisia parsaohjeita. Ja eikä ihme, onhan parsasesonki aika lailla parhaimmillaan. Parsaa on grillailtu jo monen monta kertaa, mutta on kiva testata myös uusia reseptejä. Tämä parsasalaatti pääsi kertalaakista jatkoon! Sinappinen kastike sopii erinomaisesti paahdetun parsan ja rapeiden perunoiden kanssa. Kunhan uusien perunoiden sesonki alkaa, tämä salaatti on myös loistava hyötykäyttökohde edellisen päivän ylijääneille perunoille. Salaatti toimii varmasti lähes kaiken grilliruuan lisukkeeksi, meillä salaatin kaveriksi oli tällä kertaa itsepyydystettyä, paistettua siikaa. Aika jees 🙂

Parasalaatti neljälle
1 nippu (500g) vihreää parsaa
1 rkl oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
5-6 keitettyä perunaa (esim. Rosamunda ja sitten ne uudet perunat)
2 rkl rypsiöljyä
1 prk (50g) pieniä kapriksia
2 pientä sydänsalaattikerää tai esim. Murciana salaattia

Dijonvinegretti
1 dl oliiviöljyä
2 rkl karkeaa tai tavallista Dijonsinappia
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl vaaleaa siirappia
1/4 tl suolaa
1/4 mustapippuria myllystä

Kuori ja lohko kylmät keitetyt perunat. Paista ne pannulla ruokaöljyssä rapeiksi. Leikkaa parsoista puinen alaosa pois ja kuori parsat kevyesti. Laita parsat leivinpaperin päälle pellille ja mausta ne öljyllä, suolalla ja pippurilla. Paahda parsoja 175 asteessa noin 15 minuuttia niin että ne jäävät vielä napakoiksi.

Parsojen ja perunoiden paahtuessa valmista kastike ja salaattipohja. Kastikkeen ainekset sekoitetaan reippaasi keskenään ja soossi voi maustua jääkaapissa tarjoiluun asti. Leikkaa sydänsalaattikerät neljäksi lohkoksi ja asettele ne tarjoilukulhoon. Lisää joukkoon kaprikset ja paahdetut perunat. Ota parsat uunista ja leikkaa ne kolmeen osaan. Lisää vielä parsat salaattiin ja viimeistele salaatti herkullisella kastikkeella. Tarjoa heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sushikulho

Sushi ei kuulu suosikkeihini. En ole riisin suurin ystävä, raaka kala on vähän niin ja näin ja merilevää en voi sietää. Hyvät lähtökohdat siis 🙂 Olen kuitenkin pikkusen harjoitellut ja löytänyt sushimaailmasta omia suosikkeja. Makumaailma on hyvä ja ymmärrän miksi niin moni jää sushiin koukkuun. Kaunis ja houkuttelevan näköinen sushikulho tuli vastaan Instagramissa ja mietin että tätä pitää nyt rohkeasti kokeilla. Ohjeessa ei oikeastaan ollut mitään mikä kuuluisi inhokkilistalle, paitsi merilevärouhe, mutta kukas sitä pakottaa kulhoon laittamaan 🙂

Ohje on siis peräisin Tiskivuoren emäntä -blogista. Sushikulhoissa parasta onkin se, että sinne voi käytännössä laittaa mitä tahansa omia sushisuosikkejaan. Nirsoimmatkin sushinsyöjät voivat rakentaa kulhon juuri omista herkuistaan.

Sushikulho kahdelle
200 g sushiriisiä
(2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria)
200 g lohta
kourallinen kuorittuja katkarapuja
1 avocado
2-3 vartta kevätsipulia
10 cm pala kurkkua

Lisäksi
soijaa
wasabia
majoneesia
sushi-inkivääriä
seesaminsiemeniä

Aloita keittämällä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Mausta riisi myöskin pakkauksen ohjeen mukaan tai 2 ruokalusikalla riisiviinietikkaa ja sokeria. Anna riisin jäähtyä.  Poista lohesta nahka ja viipaloi se ohuiksi siivuiksi. Kypsennä lohisiivuja kevyesti toiselta puolelta liekittimellä.

Halkaise avocado ja lusikoi puolikkaat kuoresta leikkuulaudalle. Leikkaa avocadon puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Viipaloi myös kurkku juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Pilko kevätsipulit pieneksi silpuksi. Nostele jäähtynyt riisi kulhojen pohjalle. Kasaa riisin päälle pintapaistetut lohisiivut, katkaravut, avocadosiivut, kurkut ja kevätsipulit. Viimeistele annos pienellä määrällä majoneesia. Lisää annokseen maun mukaan sushi-inkivääriä ja koristele seesaminsiemenillä. Sekoita pienissä tarjoilukulhoissa soijan joukkoon wasabia ja tarjoile sushikulhot wasabi-soijan kanssa.

thumb_P4076687_1024

thumb_P4076689_1024

thumb_P4076690_1024

thumb_P4076694_1024

thumb_P4076700_1024

thumb_P4076702_1024

Passionsima

Viime Vapuksi teimme ensimmäistä kertaa itse simaa, silloin mahtavista Dansukkerin resepteistä valikoitui testiin vadelmasima. Tänä vuonna laitetaan ehdottomasti myös vadelmasimat porisemaan, mutta jotain uuttakin piti testata. Suurena passionhedelmän ystävänä valinta oli helppo. Passionsimaa siis! Nyt kun laittaa siman tulemaan, se ehtii valmistua vallan hyvin Vapuksi.

Passionsima
4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
4 passiohedelmää
1 ruukku sitruunamelissaa
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen:
tyhjiä, puhaita pulloja
sokeria
rusinoita

Mittaa sokerit isoon kannelliseen 5 litran kattilaan.  Kiehauta toisessa kattilassa puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Puolita passiohedelmät ja lusikoi sisus sokeriveden joukkoon. Lisää sitruunamelissan varret sekä loput vedestä (kädenlämpöinen vesi on hyvä). Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liota tällä välin herneen kokoinen pala tuorehiivaa tilkkaseen kädenlämpöistä vettä. Kun simapohja on myös kädenlämöpoistä sekoita joukkoon vielä liotettu hiiva. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Tästä tuli ihana sammakonkutukeitos 🙂

Vuorokauden jälkeen siivilöi sima. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina ja kaada sima päälle. Laita pullot viileään. Sima on valmista vajaassa viikossa, kun rusinat nousevat pintaan. Nam!

thumb_P4196763_1024

thumb_P4196768_1024

thumb_P4196772_1024

thumb_P4206773_1024

thumb_P4206774_1024

Tapenade

Tapenade, tuo helppo ja supermaukas levite oliivin ystäville. Tapenade siveltynä rapealle moniviljaleivälle on loistava lisä kevyelle kesäluonaalle tuomaan makua. Herää vaan kysymys, että miksi tätä ei ole tehty aikaisemmin? Jatkuvan bruschettahimoni ansiosta tätä tuli vihdoin valmistettua! Ohje on peräisin Maku.fi -sivustolta, me vaan vähensimme hiukan oliiviöljyn määrää aluperäiseen verrattuna. Valkosipulin ystävinä sujautimme sitä myös hitusen levitteeseen mukaan.

Tapenade
100 g kivettömiä oliiveja (jos käytät mustia oliiveja, valitse kalamata!)
1,5 rkl oliiviöljyä
1 tl sitruunanmehua
1/4 tl mustapippuria
(1 valkosipulinkynsi)

Valuta oliivit. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimen kulhoon ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa rapean leivän kanssa.

thumb_P3186583_1024

thumb_P3186586_1024

thumb_P3186587_1024

thumb_P3186589_1024

thumb_P4186749_1024