Valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Maku -lehden juustokakkunumerosta meidän Pääsiäiskakuksi valikoitui valkosuklaa-mustaherkukkajuustokakku. Tämän juustokakun suussasulava täyte ja mustaherkkahillon aavistuksen kirpeä maku ovat loistava yhdistelmä. Bastogne -kanelikeksit toimivat pohjana ja antavat ihanaa vaihtelua perinteisille Digestive- tai kaurakeksikakkupohjille. Jos pidät juustokakuista, tähän et tule pettymään! Pitää vaan muistaa, että tämä kakku vaatii suunnitelmallisuutta. Sen valmistumisaika on pitkä ja parhaan lopputuoksen saat kun leivot kakun tarjoilua edeltävänä päivänä. Me taas teimme kakusta miniversion, mutta tämä ohje on normaalikokoiselle kakulle.

Paistettu valkosuklaa-mustaherukkajuustokakku

Pohja
175 g Bastogne keksejä
80 g voita sulatettuna
1/2 dl mustaherukkahilloa

Täyte
200 g valkosuklaata
400 g huoneenlämpöistä maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa yli 20%)
2 munaa
150 g huoneenlämpöistä ranskankermaa

Koristelu
2 rkl mustaherukkahilloa

Murskaa keksit hienoksi monitoimikoneessa ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle. Painele keksimuru vuuan pohjalle ja hiukan reunoillekin. Levitä pohjan päälle ohut kerros mustaherkukkahilloa. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna sen hiukan jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen ranskankerma ja sulatettu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle. Soseuta mustaherkukkahillo tasaiseksi ja painele se vielä siivilän läpi. (Meidän hillo oli mielestämme kohtuu hienoa jo valmiiksi, niin jätimme tämän vaiheen väliin. ) Tiputtele hilloa pieninä pisaroina pursottimella täytteen pinnalle spiraalin muodossa ulkoreunalta kohti kakun keskustaa. Muotoile pisaroista hammastikulla palloista sydämen muotoisia. Tämä vaihe vaati ainakin minulta hiukan aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta tulihan niistä suurinpiirtein sydämiä 🙂 Paista kakku 150 asteisen uunin keskitasolla 40-45 min kunnes kakku on reunoilta hyytynyt, mutta keskeltä vielä hieman kostea. Avaa uunin luukku hetkeksi ja laita se sitten takaisin kiinni. Sammuta uunista virta ja anna kakun kypsyä jälkilämmössä vielä tunnin verran. Jäähdäytä kakku huoneenlämpöiseksi ja siirrä se sitten tekeytymään jääkaappiin. Tarjoile seuraavana päivänä.

IMG_8606

IMG_8607

IMG_8608

IMG_8612

IMG_8614

IMG_8617

IMG_8620

IMG_8623

IMG_8625

IMG_8626

IMG_8628

IMG_8631

Juustosämpylät

Viime aikoina meillä on leivottu aika paljon itse leipää. Kodin täyttävä tuoreen leivän tuoksu on huumavan ihana. Uusin kokeilu oli juustosämpylät ja hyvä kokeilu olikin. Sämpylöiden resepti on peräisin Myllyn Paras -sivustolta. Bongasimme kaupasta Valion uutuuden, Mustaleima emmentaljuustoraasteen, jota oli heti testattava. Raaste on ihanan hienoa ja vahvan makunsa ansiosta se sopi täydellisesti näihin sämpylöihin.

Juustosämpylät n. 10 kpl
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 dl Valion Mustaleima juustoraastetta
n. 6 dl sämpyläjauhoja
1 rkl öljyä

Pinnalle
n. 1 dl Valion Mustaleima juustoraastetta
1 kananmuna

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukoon suola, juustoraaste ja öljy sekä jauhot vähitellen vaivaten taikinaksi. Jätä taikina löysäksi, siitä syntyy kuohkeammat sämpylät. Anna takininan kohota n. 40 asteisessa uunissa liinan alla puolisen tuntia.

Leivo taikina kevyesti pötköksi ja leikkaa se tasakokoisiin paloihin. Pyörittele niistä jälleen kevyesti sämpylöitä.  Anna sämpylöiden taas kohota liinan alla uunissa n. 20 min, kunnes ne ovat tuplanneet kokonsa. Sekoita kananmuna ja juustoraaste keskenään ja voitele seoksella sämpylät. Paista uunissa 225 asteessa 12-15 min. Tarjoile herkulliset sämpylät heti lämpiminä.

IMG_0729

IMG_0730

IMG_0732

IMG_0736

IMG_0737

IMG_0738

IMG_0739

IMG_0740

Feta-pinaattipiirakka

Piirakat ovat helppoja ja nopeita tehdä ja niihin voi laittaa oikeastaan mitä vaan kaapista löytyy. Oma reseptivarastoni ei omaa vinoa pinoa maukkaita kasvisruokia ja tämä piirakka on loistava lisä tarjoilupöytään, kun haluaa tarjota myös hiukan ruokaisamman kasvisversion liha/kalaherkkujen rinnalle. Viimeksi tämä piirakka teki kauppansa viimeistä murua myöden 🙂

Feta-pinaattipiirakka
Sunnuntain valmis piirakkapohja
1 pss pakastepinaattia
1 kananmuna
1 pkt (200 g) fetajuustoa, esim. Patros
1 vajaa pussillinen juustoraastetta
1 prk ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
tulista paprikajauhetta

Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele se piirakkavuokaan. Sulata myös pakastepinaatti. Laita pussi kuumaan veteen lillumaan tai sulata pinaatti kulhossa mikrossa. Lisää sulaneen pinaatin joukkoon 1 kananmuna ja murusta joukkoon fetajuusto. Kaada joukkoon ruokakerma sekä vajaa pussillinen juustoraastetta. Mausta seos suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Suolaa pitää laittaa riittävästi, jotta piirakka ei jää mauttomaksi, joten muista maistaa seosta että siinä on tarpeeksi makua. Seos saa olla suolainen ja hitusen tulinen. Kaada seos taikinan päälle vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa n. 20-30 min uunin tehoista riippuen. Anna piirakan vetäytyä hetki ja tarjoile sellaisenaan tai raikkaan vihersalaatin kera.

IMG_0469

IMG_0470

IMG_0471

IMG_0474

IMG_0484

IMG_0489

Mokkapalat vaalennettuna versiona

Mokkapalat – ikuisuussuosikki ja toimii aina! Jostain syystä kun olen kipeä, mieleni tekee usein mokkapaloja. Koska en ole suklaan ystävä, teen mokkapalat vaalennettuna versiona. Hyvin on nämäkin kelvanneet herkuttelijoille 🙂 Tämä ohje on peräisin todennäköisesti yläasteen kotitalousopettajalta, resepti on hyvässä tallessa kouluaikaisessa kansiossani, siististi kirjoituskoneella kirjoitettuna!

Vaaleammat mokkapalat, pellillinen
3 munaa
3 dl sokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
225 g sulaa voita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Päälinen
1 pkt tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 rkl sulaa voita
5 rkl keitettyä, vahvaa kahvia
nonparelleja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata margariini ja lisää se maidon joukkoon. Sekoita sitten kuivat aineet keskenään. LIsää muna-sokerivaahtoon pienissä erissä kuivat aineet siivilän läpi sekä lopuksi voi-maitoseos. Sekoita huolellisesti. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 175 asteessa n. 15 min.

Valmista pohjan paistuessa päälinen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon voi ja kahvi ja sekoita hyvin. Levitä päälinen vielä lämpimän pohjan päälle. Koristele runsaalla määrällä nonparelleja. Anna päälisen jähmettyä. Leikkaa lopuksi pellillinen yhtäsuuriksi neliöiksi ja asettele mokkapalat tarjolle. Nam!

Mokkapalat

IMG_0444

IMG_0446

IMG_0448

IMG_0452

IMG_0453

IMG_0454

IMG_0468