Tamarindimarinoidut lihavartaat ja pimientos de padron paprikat

Tamarindi – en ollut tästä kuullutkaan, joten ihan googeleen piti turvautua. Tamarinditahna on siis aasialaisen keittiön perusmauste, joka täydentää ruuan omaa makua. Hapan tamarinditahna maustaa tämän reseptin marinadin ja korostaa ihanasti lihavartaiden makua. Tästä tuli kertaheitolla yksi suosikkigrillattava tälle kesälle ja varmasti myös tulevillekin! Ohje löytyi Maku lehdestä 5/2022, mutta tuttuun tapaan sitä on hiukan vielä hiottu 🙂

Tamarindimarinoidut lihavartaat ja pimientos de padron paprikat (4 annosta)

600 g naudan ulko- tai sisäfileetä
300 g pimientos de padron paprikoita

Marinadi:
1 dl tamarinditahnaa, esim. Spice up
1 dl riisiviinietikkaa
3 rkl ruokosokeria
1 rkl inkivääriä raastettuna
2 tl Sriracha kastiketta
1/2 yksikyntinen valkosipuli raastettuna

Leikkaa file noin 3×3 cm kokoisiksi isohkoiksi paloiksi. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Laita lihant marinadiin ja anna maustua noin tunti huoneenlämmössä. Pujota lihat varrastikkuihin vuoron perään paprikoiden kanssa. Grillaa lihavartaita täydellä teholla n. 2 minuttia per puoli. Näin liha jää ihanan mediumiksi. Tarjoile lihavartaat esim. kypsennetyn broccolinin ja perunanpuolikkaiden kanssa tai halloumi-mansikkasalaatin kanssa.

P.S. Meillä käytetään grillauksen yhteydessä ”know your grill” -sanontaa, eli ohjeet ovat suuntaa-antavia ja jokainen grillaaja tuntee parhaiten oman grillinsä tehon ja paistoajat.

Sillikaviaari

Sillikaviaari on herkku, joka on jokunen vuosi sitten rantautunut meidän joulupöytään. Tästä kiitos kuuluu sisarelleni, joka on meidän suvun sillikaviaarimestari ❤ Hän on tätä tehnyt meille useampana jouluna ja minä, kuka en silleistä edelleenkään välitä, nykyään teen tätä jo itsekin, että sitä varmasti riittää joulun jokaiselle päivälle! On sillikaviaaria nähty jo myös juhannusbuffan valikoimissakin, joten sillikaviaari on hyväksi havaittu herkku moneenkin tilanteeseen! Ohje on peräisin sisareltani.

Sillikaviaari

1 pkt Matjess sillifilettä
3-4 keitettyä kananmunaa
1/2 punasipuli
200 g smetanaa
n. 2 tl Dijon sinappia
tuoretta tilliä silputtuna
ruohosipulia silputtuna

Keitä ensin kananmunat kypsiksi. Huuhtele ja kuivaa sillifileet. Leikkaa fileet pieniksi kuutioiksi. Lisää joukkoon smetana, pieneksi silputtu punasipuli ja sinappi ja sekoita hyvin. Pilko kananmunat myös pieneksi ja lisää ne seokseen. Silppua tilli ja ruohosipuli ja lisää ne vielä sillikaviaarin joukkoon ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vielä sinappia oman maun mukaan. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti. Valmiin sillikaviaarin voit koristella ruohosipulilla. Tarjoa joulupöydässä alkukalojen kanssa, sillikaviaari muuten maistuu ihanalle saaristolaisleivän kanssa!

Sitruunainen uunikana

No nyt ei kannata antaa värittömän annoskuvan hämätä, sillä vaikka ruuasta vähän väriä puuttuukin, niin maukkautta on sitten senkin edestä! Tämä sitruunainen uunikana on nykyään yksi kestosuosikkimme arjen kanaruuista, joka syntyy ihanan pienellä vaivalla. Ja ai että on kuulkaa hyvää! Kanan päällä olevat sipulit kypsyvät uunissa ihanan maukkaiksi ja pehmeiksi ja kastikkeen mahtavan maun salaisuus on sitruuna ja soija. Väriä lautaselle saat raikkaasta salaatista, mikä sopii hyvin tämän ruuan kylkeen. Kannattaa testata! Ohje löytyi aluperin Valion sivuilta, jota me olemme hiukan muokanneet.

Sitruunainen uunikana 4lle

4 kanan filepihviä
loraus oliiviöljyä
ripaus suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
puolikas sitruuna
3,3 dl ruokakermaa
2 rkl soijakastiketta

Lorauta uunivuuan pohjalle vähän oliiviöljyä ja laita kanan fileet uunivuokaan. Jos haluat, voit nopeasti ruskistaa kanafileiden pinnat oliiviöljyssä paistinpannulla ja nostaa ne pannulta uunivuokaan. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Ripottele kanoille vähän suolaa ja rouhi päälle mustapippuria. Kuori sipuli, leikkaa puoliksi ja leikkaa siitä ohuita renkaita. Asettele ne kanojen päälle. Raasta puolikkaan sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita ruokakerman joukkoon soijakastike, siruunan mehu ja kuori. Kuori valkosipulin kynnet ja purista ne kerman joukkoon. Kaada lopuksi seos uunivuokaan kanojen päälle. Kypsennä 175 asteessa 40 min. Tarjoile riisin ja raikkaan salaatin kanssa.

Sitruunaposset

Sitruunaposset on nyt se juttu! Tai ainakin täytyy olla, sillä koen että törmään näihin toistuvasti tuolla somemaailmassa 🙂 Pari viikkoa sitten tulikin oiva tilaisuus näitä posseja testailla, sillä ne olivat täydellinen jälkiruoka meidän tapasbrunssille. Sitruunaposset ovat kermaisen suussasulavia, mutta samaan aikaan ihanan kirpeän sitruunaisia! Helppo, raikas ja nätti jälkiruoka! M päädyimme testaamaan posseja Valion ohjeella.

Sitruunaposset 6 kpl

4 dl kermaa
1,5 dl sokeria
1 dl sitruunanmehua
4 tl sitruunankuorta

Koristeluun:
pensasmustikoita
vadelmia
syötäviä kukkia tai muutama lehti tuoretta minttua

Keitä kermaa ja sokeria pienessä kattilassa noin 5 minuttia kokoajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja lisää sitruunan mehu sekä raastettu kuori. Anna jäähtyä hetki. Kaada seos pieniin annosvuokiin, kahvikuppeihin tai laseihin ja peitä ne kelmuilla. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Kun posset ovat hyytyeet koristele ne tuoreilla marjoilla ja syötävillä kukilla tai mintunlehdillä. Sitten nauttimaan!