Bibimbap kanalla

Mikä ihmeen Bibimbap? No sehän on kulhoruokaa parhaimmillaan, jolla on kyllä maailman mahtavin nimi 🙂 Bibimbap on korealainen kulhoruokien äiti, jota on myös tituleerattu korealaiseksi pyttipannuksi. Valmistuksessa ei ole ”sääntöjä”, vaan versioita on varmasti melkein yhtä monta kuin on tekijääkin!

Bibimbapin voi valmistaa ihan kasvisversiona,  mutta siihen sopii loistavasti kana, pintapaistettu lohi ja miksei maustettu tofukin. Valmistuksessa pitää harrastaa vähän multitaskingia ja keittiössä tulee olemaan monta rautaa tulessa, mutta ”kaiken sähläyksen” päätteeksi lopussa kiitos seisoo 🙂 Me teimme ensimmäisen Bibimbappimme kanalla ja tässä meidän versio tästä korealaisesta herkusta. Mutta varo vaan, tämä on koukuttavan ihanaa ruokaa ♥ Meillä tätä syötiin kolme päivää putkeen!

P.S. Meillä on tässä listalla aika paljon erilaisia vihanneksia. Vähemmälläkin määrällä pärjää. Tai vaihtele näiden tilalle omia suosikkejasi.

Bibimbap kanalla

4 kanan rintafileetä
oliiviöljyä
savupaprikamaustetta
suolaa

Lisukkeet:
1 avokado
parsakaalia
porkkanaa
kurkkua
vihreitä papuja
Pirkka soijapapuja
soijaa
sitruunanmehua
kevätsipulia
4 kananmunaa
riisiä neljälle pakkauksen ohjeen mukaan

Korealainen yleisdippi:
2 valkosipulin kynttä
1 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl gochujang -tahnaa
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl ruokosokeria
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl hunajaa

Marinoi kanafileet lorauttamalla niiden päälle oliiviöljyä. Mausta kanat suolalla ja tulisella savupaprikamausteella. Anna marinoitua muutama tunti tai mieluiten yön yli.

Kun alat valmistamaan bibimbappia, valmista ensin korealainen yleisdippi. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Paahda seesaminsiemeniä kuumalla kuivalla pannulla kunnes ne saavat hiukan väriä. Sekoita kaikki dipin aineet keskenään. Tämä määrä riittää neljään bibimbap -annokseen.

Sulata soijapavut vesihauteessa mikrossa. Kaada pavut siivilään ja laita ne takaisin pieneen laakeaan kulhoon. Kaada papujen päälle soijaa niin että ne lähes peittyvät. Lorauta joukkoon sitruunanmehua ja anna maustua sillä aikaa kun teet muut valmistelut.

Leikkaa vihreistä pavuista päät pois ja keitä papuja runsaassa vedessä 6 min. Kaada vesi pois ja mausta pavut suolalla. Kuori porkkanat ja tee niistä ohuita tikkuja. Viipaloi kurkku ja avokado. Irrota parsakaalista nuppuja ja pilko niitä vähän pienemmiksi. Silppua kesäsipuli. Paista tai grillaa kanat kypsäksi ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Keitä samaan aikaan riisi kypsäksi. Paista myös kananmunat.

Sitten onkin aika kasata annokset!  Tässä pitää pyrkiä olemaan nopsa, jotta ruoka ei jäähdy ihan kylmäksi. Annostele riisi lautasen keskelle ja muotoille keon keskelle kuoppa. Laita kuoppaan n. 2 rkl korealaista yleisdippiä. Lisää lautasen reunoille kanakuutiot ja kaikki haluamasi vihannekset.  Nosta riisikeon päälle vielä paistettu kananmuna. Kun saat kauniin annoksen kasattua, niin ennen syömistä se kuuluu laittaa reippaasti sekaisin niin, että korealainen dippi maustaa varsinkin riisin, mutta myös kanat ja kasvikset. NAM!

P.S. Alun perin Bibimbap tarkoillaan sihisevän kuumasta, pienestä valurautapadasta, joten jos sellaisia sattuu löytymään kotoa, niin kasaa annos siihen. Näin ei tarvitse olla supertehokas, kun ruoka ei jäähdy ihan niin nopeaan.

IMG_7132

IMG_7133

IMG_7135

IMG_7138

IMG_7140

IMG_7186

IMG_7190

Teriyakipossu

Helppoa, nopeaa ja superhyvää! Näillä sanoilla voi helposti luonnehtia tätä teriyakipossua, josta on hyvää vauhtia muodostumassa tämän huushollin vakkariruokia. Kunhan vaan possun muistaa laittaa edellisenä iltana marinoitumaan, niin tämän ruuan valmistuksessa ei kuulkaa kauaa nokka tuhise!

Teriyakipossu 4lle

700-800 g possun ulkofilettä
1 punainen chili
1 yksikyntinen valkosipuli
1 dl Kikkoman teriyakikastiketta
0,5 dl soijaa

Lisäksi:
kevätsipulia
riisiä
salaattia

Poista possunfileestä mahdolliset kalvot ja ylimääräinen näkyvä rasva. Leikkaa fileistä ohuehkoja pihvejä. Laita lihat tiiviiseen, kannelliseen marinadiastiaan. Mittaa lihan joukoon teriyakikastike ja soija. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko se sekä kuorittu valkosipuli pieneksi. Lisää chili ja valkosipuli myös marinadiastiaan ja sekoita lihat huolellisesti, niin että kaikki lihat varmasti sekoittuvat marinadiin. Anna maustua yön yli, kannattaa käännellä lihoja vähintään kerran marinoitumisen aikana.

Pyyhi ylimääräinen marinadi pois ja grillaa possupihvejä n. 6-8 minuuttia kuumassa grillissä. Voit myös paistaa pihvit kypsiksi pannulla.  Nosta pihvit tarjoiluastiaan ja lisää päälle kevätsipulia. Tarjoa keitetyn riisin ja salaatin kanssa. Nosta pöytään myös esim. soijaa, teriyakikastiketta ja riisiviinietikkaa, jolla voit halutessasi maustaa riisin. Myös Kikkomanin sitruunainen ponzukastike sopii erinomaisesti antamaan riisille lisää makua!

IMG_4734

IMG_1186

IMG_4771

IMG_4775

Halloumi-kesäkurpitsapihvit

Me asetettiin vuodelle 2020 tavoite.  Tavoitteena oli, että olisi kiva opetella tekemään muutama kasvisruoka lisää omaan repertuaariin ja varsinkin sellaisia mistä koko perhe tykkäisi. Minä itse en erityisesti pidä oikein mistään kasviksesta kypsennettynä, vaan ne maistuvat mielestäni parhaimmilta raakana. Myöskään perheen lähes aikuinen miehenalku ei ehkä ole kasvisruokien suurin fani 🙂

No, vuosi on vasta alussa ja ollaan kasvatettu kasvisruokarepertuaaria jo kolmella uudella ruualla.  Yksi niistä on tätä miehenalkuakin suurin piirtein miellyttänyt. Ihan hyvä alku! Näitä halloumi-kesäkurpitsapihvejä olen tehnyt vuosia aiemmin ja muistelen että ne oli hyviä mutta niistä tuli löysiä. No, jos tykkää halloumista ja kesäkurpitsasta, niin eihän tässä voi mennä metsään! Tälläkin kertaa pihvit oli hyviä, mutta nesteen määrä yllätti. Kannattaa siis tehdä näistä pieniä, jotta ne pysyvät kasassa paiston ajan.

Halloumi-kesäkurpitsapihvit (n. 8 kpl)

300-400 g kesäkurpitsaa
250 g halloumijuustoa
1 kananmuna
mustapippuria
chilihiutaleita
(suolaa)
oliiviöljyä paistamiseen

Tzatsiki
2 dl turkkilaista jogurttia (esim. Pirkalta löytyy näitä pieniäkin pakkauksia)
1/2 kurkku
1-2 kynttä valkosipulia
ripaus suolaa

Valmista ensin tzatziki. Raasta kurkku ja painele siitä ylimääräinen neste pois siivilässä. Sekoita kurkku turkkilaisen jogurtin kanssa. Raasta joukkoon valkosipuli ja mausta suolalla. Anna maustua tarjoiluun asti.

Raasta kesäkurpitsa ja purista raasteesta huolellisesti pois ylimääräinen neste. Raasta myös halloumi. Sekoita raasteet keskenään kulhossa ja lisää joukkoon kananmuna. Lisää vielä mausteet ja sekoita huolellisesti. Tarkista maku, jotta mausteita on varmasti tarpeeksi omaan makuusi.

Tee raastemassasta pieniä pihvejä ja paista ne öljyssä pannulla miedolla lämmöllä. Pihvi saa olla aikaa kauan pannulla että se ottaa väriä ja hyytyy. Kannattaa tehdä tosiaan pienehkö pihvi, näin ollen se on helpompi kääntää. Meillä suolainen halloumi irrotti valtavasti nestettä vielä valutetustakin kesäkurpitsasta, joten loppu massa meni siivilän kautta pannulle. Käännä pihvit varovasti ja anna ruskistua vielä toiseltakin puolelta. Tarjoa pihvit lohkoperunoiden ja tzatsikin kanssa.

IMG_5353

IMG_5356

IMG_5360

IMG_5362

IMG_5364

 

Tomaatti-inkiväärikeitto ja paahdetut kikherneet

Varsinkin talvisin tekee mieli lämpimiä ja täyteläisiä keittoja. Tässä ohjeessa keittoon sujahtaa tomaatin kaveriksi kookosmaitoa ja inkivääriä, nam! Keitto tarjoillaan rapeaksi paahdettujen, mausteisten kikherneiden kanssa. Ja siis ai että, olen aivan myyty näistä herneistä!

Kikherneitä on meillä tosiaan valmistettu jo ihan pelkästään ja niitä on lisätty esim. salaattien joukkoon. Tosin ne ovat niin herkullisia että voisin syödä koko pellillisen vaikka kerralla kun ne tulee uunista ulos! Joten vähintäänkin näiden ohje kannattaa ehdottomasti laittaa talteen 🙂 Ohje on alunperin löydetty Soppa 365 -sivustolta.

Tomaatti-inkiväärikeitto ja paahdetut kikherneet

Tomaatti-inkiväärikeitto
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
2 tlk kokonaisia tomaatteja
1/2 pakkaus (à 230g) kypsiä kikherneitä (esim. Pirkka kikherneet suolaliemessä)
4 dl kookosmaitoa
1 1/2 kasvisliemikuutiota
2 laakerinlehteä
(1/2 tl suolaa)
(1 tl tulista savupaprikajauhetta)

Paahdetut kikherneet
1 1/2 pakkausta (à 230g) kypsiä kikherneitä
1 rkl öljyä
1 1/2 tl paprikajauhetta
1 1/2 tl juustokuminaa
1 1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
n. 1 tl suolaa
mustapippuria

Valmista ensin keitto. Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita ja inkivääriä miedolla lämmöllä 3 minuuttia. Lisää paprikajauhe ja jatka kuumenusta vielä pari minuuttia. Kaada molemmat tomaattitölkit kattilaan.

Valuta ja huuhdo 2 pakkausta kikherneitä ja kaada pakkauksesta puolikas sauvasekoittimen kulhoon. Lisää joukkoon kookosmaito ja soseuta. Lisää seos kattilaan, lisää myös kasvisliemikuutiot ja laakerinlehdet. Anna kiehua noin 30 min, eli sen aikaa kun valmistat paahdetut kikherneet.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Jäljelle jääneet 1,5 paketillista kikherneitä. Kaada herneet kulhoon ja lisää joukkoon öljy ja mausteet. Levitä maustetut kikherneet leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda uunissa n. 25 minuuttia.

Soseuta keitto savuasekoittimella, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita makusi mukaan. Meidän keittoon päätyi esim. tuo tulinen savupaprikajauhe tuomaan lisämakua. Tarjoa valmis keitto rapeiden kikherneiden kanssa.

IMG_4794

IMG_4796

IMG_4797

IMG_4801

IMG_4806