Joulun ruokalahja – Joulucookiet

Lahjojen antaminen (ja saaminen) on ihanaa! Tänä Jouluna Hyvää Joulua -kirja tarjosi inspiraatiota ruokalahjoihin. Joulucookie -sekoitus purkissa hurmasi näyttävyydellään, eikä itse reseptikään huonolta kuullosta. Kunhan kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet on hankittu, itse lahjan kasaaminen käy suit sait sukkelaan.

Joulucookie -sekoitus

1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
3 dl täysruokosokeria
50 – 100 g kuivattuja karpaloita
100 g Marianne -rakeita
50g mantelirouhetta
(lisäksi 225 g voita ja 2 isoa kananmunaa)

Sekoita levinjauhe vehnäjauhojen joukkoon. Sekoita suola ja sokeri keskenään. Kaada kauniiseen litran vetoiseen lasipurkkiin kerroksittain ensin pohjalle jauhot, sitten sokeri, karpalot, Marianne -rakeet sekä mantelirouhe. Liitä mukaan valmistusohje: Kaada purkin sisältö kulhoon, sekoita nopeasti joukkoon sulatettu voi ja kananmunat. Lusikoi tasaisesta takikinasta 16-20 kekoa leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Muista turpoamisvara! Paista cookieita 180 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia. Tämä lahja antaa toivottovasti yhteistä aikaa ja herkkuhetken lahjan saajille.

thumb_P1016088_1024

thumb_P1016090_1024

thumb_P1016094_1024

 

Kuivatut sitrukset

Viime Jouluna sain lahjaksi Hyvää Joulua -kirjan, joka pitää sisällään herkullisia, talvisia ruokaohjeita sekä hyviä ruokalahjaideoita ja koristeluideoita. Tänä vuonna kirjan ideoita pääsee toteuttamaan ja ensimmäisenä testasin kuivattuja sitrushedelmiä. Nämä eivät ole siis syötäväksi, vaan ajattelin käyttää niitä tänä vuonna mm. joululahjapakettien koristeluissa.

Kuivatut sitrukset

sitruunoita
limejä
appelsiineja

Valitse kaupasta kauniita ja kiinteitä hedelmiä. Kun hankit jokaista sitrushedelmää 1-2, niistä tulee jo aika monta rengasta. Näissä kuvissa on aina 1 kpl kutakin hedelmää. Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi ja levitä ne leivinpaperin päälle pöydälle, tasolle tai pellille. Anna viipaleiden kuvia 2-4 päivää kuivassa paikassa. Käännä viipaleet päivittäin, jotta ne kuivuvat tasaisesti. Itse kuivatin näitä pellillä kodinhoitohuoneen lattialla lattialämmityksen avustuksella. Ensimmäiset viipaleet ovat jo päässeet Joululahjapaketteja koristamaan.

thumb_P1016069_1024

thumb_P1016071_1024

thumb_P1016072_1024

thumb_P1016085_1024

thumb_P1016091_1024

thumb_P1016096_1024

Siili -laskiaispullat

Laskiaispullat ovat pullien parhaimmistoa ja pullista syntyy myös aina keskustelua, mantelimassalla vai hillolla? Näin Kinuskikissan Facebook -sivuilla kuvan Siili -laskiaispullista. Koska laskiaispullia oli luvattu tehdä, niin luonnollisestikin niistä tuli Siilipullia! Meidän pullat ei kyllä näyttäneet lähelläkään niin upeilta kuin Kinuskikissan, mutta kovin söpöisiä niistä tuli kuitenkin ♥

Siili -laskiaispullat n. 15 kpl
100 g voita
2 ½ dl kevyt- tai täysmaitoa
25 g hiivaa
1 ¼ dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 munaa
9 – 11 dl vehnäjauhoja

Lisäksi tarvitset
rusinoita
1 muna
kermavaahtoa
vadelmahilloa
mantelimassaa

Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Kuivahiiva käy myös. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita maitoon sokerit, kardemumma, suola ja munat. Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin noin puolet ja ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita vähitellen loput jauhoista kädellä vaivaten. Lisää loppuvaiheessa voisula.  Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Takan edusta tai n. 40 asteinen uuni toimii hyvinä kohotuspaikkoina. Leivo taikinasta tanko ja leikkaa yhtä suuriin paloihin. Pyöritä paloista pullia.Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle. Tee siiille nenä nipistämällä yksi reuna suipoksi. Paina rusinat silmiksi. Rusinat kannattaa painaa tarpeeksi syvälle, jotteivat ne putoa paistovaiheessa kun pullat turpoavat uunissa. Leikka pullaan siilinpiikit saksilla. Näistäkin kannattaa tehdä tarpeeksi syviä, ettei uunissa niistä tule piikittömiä. Kohota siilejä vielä 20 min liinan alla. Voitele siilipullat kananmunalla. Kannattaa voidella ns. ”vastakarvaan”, niin piikit eivät painu alas. Paista pullia uunissa 200 asteessa n. 13 min.

Leikkaa jäähtyneistä siilipullista selkäpala pois ja täytä pullat kermavaahdolla ja hillolla tai mantelimassalla, oman makusi mukaan. Nosta selkä takaisin ja nauti söpöistä, herkullisista siili -laskiaispullista!

IMG_0747

IMG_0748

IMG_0751

IMG_0753

IMG_0756

IMG_0758

IMG_0760

IMG_0761

IMG_0762

IMG_0765

IMG_0767

Helppo ja nopea porotartar

Pidän porosta kovasti. Aikoinaan yksi kolleegani seurusteli K-kauppiaan kanssa ja sain tältä työkaveriltani Jouluksi rasiallisen porotartaria, jota hänen poikaystävänsä myi K-kauppansa lihatiskillä. Voi apua miten HYVÄÄ se olikaan! Kolleegani ja K-kauppiaan tiet johtivat eri suuntaan, mutta porotartar pysyi. Oma tekele ei vastaa heidän herkkuaan, mutta tämä on lähellä alkuperäistä, resepti kun jäi salaisuudeksi. Meillä porotartaria tehdään aina Joulupöytään, mutta se on myös loistava coctailpala, kun tahnaa laittaa ruisnappien tai saaristolaisleivän päälle.

Porotartar
1 pss Kotasavun kylmäsavupororouhetta
hiukan vajaa 1 purkki ranskankermaa
n. puolikas punasipuli pieneksi silputtuna
loraus maitoa / kermaa

Sekoita poro ja ranskankerma. Pilko punasipulinpuolikas pieneksi silpuksi ja lisää se seoksen joukkoon. Jos sipuli on kovin ärhäkkää, lisää sitä pikkuhiljaa ettei se dominoi porotartarin makua liikaa. Notkista seosta tarvittaessa lorauksella maitoa tai kermaa. Porotartar on valmis heti nautittavaksi, mutta sen maku paranee kun se muhii yön yli jääkaapissa. Aamulla seos saattaa tarvita vielä uuden notkistuksen maidolla tai kermalla. Tarjoa ruisleivän, saaristolaisleivän tai hapankorppujen kanssa.

porotartar

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA