Piparminttua juustokakussa, kuulostaa vastustamattoman ihanalta. Varsinkin kun piparminttu ja kaikki minttuiset jutut ovat yksiä lemppareitani. Myös riisimuroista ja vaahtokarkeista tehty pohja kuulosti hauskalta. Valmis kakku on mielestäni todella kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan ja maku oli taivaallinen! Kakku on toki aika makea, mutta täyte on kuin pehmeää Valion polkajäätelöä, jota ei taida enää saada. Se oli ihana jäätelö, joten kakun makumaailma palautti myös tämän lempparin mieleeni. Täytteen koostumus on myös taivaallisen samettinen. Tämä oli rakkautta ensi lusikalisesta lähtien ♥ Ohje on peräisin talven 2019 Maku -lehdestä.
Piparminttujuustokakku
Pohja
200 g vaahtokarkkeja (valkoisia tai valkoisia ja vaaleanpunaisia)
50 g voita
10 dl riisimuroja (valitse halutessasi gluteeniton versio)
Täyte
200 g valkosuklaata
3 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
35 polkakarkkia tai 2-3 isoa polkatankia rouhittuna
Öljyä kevyesti irtopohjavuoka tai piirakkavuoka (halkaisijaltaan 24 cm). Öljyä myös juomalasin pohja. Leikkaa isot vaahtokarkit saksilla pienemmiksi paloiksi. Sulata voi isossa kattilassa. Käännä levy pois päältä ja lisää vaahtokarkit. Sekoita kunnes karkit sulavat. Lisää joukkoon riisimurot ja sekoita huolellisesti. Kaada seos irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan ja painele öljytyllä juomalasilla riisimuro-vaahtokarkkiseos vuoan pohajlle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin kovettumaan täytteen valmistuksen ajaksi.
Paloittele valkosuklaa teflonkattilaan ja sulata se liedellä miedolla lämmöllä. Ole tarkkana ettei suklaa pala. Anna suklaan jäähtyä. Vatkaa kerma ja tuorejuusto yhdessä vaahdoksi. Sekoita suklaaseos vaahtoon.
Rouhi polkakarkit. Karkit ovat aika kovia, me koimme parhaaksi keinoksi murskata niitä yksitellen puunuijalla ison kulhon pohjalla. Vähiten sotkua 🙂 Sekoita desi rouhetta täytteeseen. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Koristele pinta ennen tarjoilua lopulla karkkirouheella. Nauttikaa ihanasta kakusta, tästä tuli yksi suosikeistani ♥