Samettinen maa-artisokkakeitto

Meidän keittiöön on jälleen eksynyt uusi keittoresepti, nimittäin maa-artisokkakeitto. Täytyy sanoa, että olen aika ylpeä, sillä kyseinen keitto ei ole todellakaan tyypillinen tälle keittonirsolle! Tämä keitto on koostumukseltaan ihanan samettinen ja toimii loistavasti esimerkiksi alkukeittona istuvalle illalliselle. Keitto on todella helppo tehdä ja sen voi tehdä hyvin valmiiksi vaikka jo edellisenä päivänä. Resepti on peräisin Maku.fi -sivustolta.

Samettinen maa-artisokkakeitto kuudelle
800 g maa-artisokkaa
600 g jauhoista perunaa, esim. rosamunda
2 kpl kasvisliemikuutiota tai kasvisliemifondia
2 valkosipulinkynttä
1/4 tl valkopippuria
2 dl ruokakermaa
(Pinnalle rapeaksi paistettuja pekonikuutiota)

Kuori maa-artisokat ja perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Laita lohkot kattilaan ja laske vettä päälle sen verran että perunat ja maa-artisokat peittyvät. Lisää joukkoon kasvisliemikuutiot sekä kuoritut valkosipulinkynnet. Keitä kypsäksi, noin 15-20 min. Soseuta ainekset sauvasekottimella tasaiseksi. Lisää joukoon suola ja valkopippuri sekä kerma ja sekoita. Tarkista maku ja tarjoile lämpimänä sellaisenaan tai tuoreen leivän kera. Keiton päälle voi asetella muutaman krutongin tai rapeaksi paistettuja pekonikuutioita.

thumb_P1016292_1024

thumb_P1016295_1024

thumb_PC316299_1024

thumb_PC316305_1024

Glögihetki ystävien kesken – poro-viikuna-vuohenjuustokeksit

Palataan hetki Joulua edeltäviin tunnelmiin. Joulun alusaika on yleensä kaikille kiireistä, mutta onneksi kalenterista löytyi aika isua alas ystävien kesken glögien merkeissä jo toista kertaa. Perinne siis! Ihanaa kun ehditte paikalle ♥ Tarjolla oli tuttuun tapaan pikkusuolaista ja vähän makeaa: juustoja, keksejä, nakkisiili lapsille, joulutorttuja ja suklaata glögiä unohtamatta. Tänä vuonna kokeilimme myös uusia porokeksejä, jotka tuntuivat olevan kaikkien mieleen. Ohje tuli vastaan Kotivinkin numerosta 22.

Poro-viikuna-vuohenjuustokeksit n. 20 – 25 kpl
20 – 25 suolakeksiä
150 g vuohenuustotuorejuustoa
1 dl viikunahilloa
100 g poron kylmäsavupaistia
3-4 viikunaa

Valmista keksit niin lähellä tarjoilua kuin mahdollista, niin ne ovat rapeita vielä vieraiden lautasille päätyessään. Levitä keksit tarjoiluastialle. Sipaise niille vuohenjuustotuorejuustoa ja nosta päälle nokare viikunahilloa. Aselttele kekseille poron kylmäsavupaistiviipaleita, itse käytin tässä puolikasta siivua. Huuhtele viikunat ja leikkaa ne pieniksi lohkoiksi. Viimeistele keksit viikunanlohkoilla ja tarkoile heti. Jos lähikaupasta ei löydy tuoreita viikunoita, niin ei hätää, ne voi jättää kekseistä myös pois. Viikunahillo tuo kekseihin kaivattua makeutta ja keksit ovat näyttäviä ilman viikunansiivuakin! Porokeksit ovat hyviä naposteltavia vaikka Uuden Vuoden aloitteluihin tai muihin talvisiin juhliin.

thumb_P1016137_1024

thumb_P1016138_1024

thumb_P1016142_1024

thumb_P1016143_1024

thumb_P1016146_1024

thumb_P1016149_1024

thumb_P1016150_1024

thumb_P1016154_1024

Hauduteut karitsanpotkat

Hyvää syntymäpäivää Parempaa kuin ihan huonoo! Tämä blogi on jo kaksi kokonaista vuotta vanha, wau! Juhlan kunniaksi postaus kielen mennessään vievistä karitsanpotkista.

Hyvää Joulua -kirja on näin Joulun alla ollut aika ahkerassa käytössä. Uunissa haudutetut karitsanpotkat ovat juhlava ja ai että, niin helppo ruoka valmistaa! Ainekset ladotaan pataan ja sitten vaan odotellaan kun herkullinen tuoksu valtaa kodin ja päästään pöydän ääreen. Jos Joulun pyhinä kaipaa vaihtelua Joulupöytään, tämä on loistava valinta. Potkat toimisivat hyvin myös esimerkiski Uuden Vuoden juhlaillallisella. Meitä oli vain kolme syöjää, joten kasasin padan samoilla aineksilla, mutta vain kolmella potkalla.

Haudutetut karitsanpotkat neljälle
4 karitsan potkaa
1 rkl kokonaisia maustepippureita
pari oksaa salviaa
pari oksaa rosmariinia
4 valkosipulinkynttä halkaistuna
5 salottisipulia lohkoina
1 palsternakka paloiteltuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 rkl karkeaa merisuolaa
4 dl punaviiniä
vettä

Laita karitsanpotkat isoon uunipataan. Kuori porkkanat, sipulit ja palsternakka ja paloittele ne. Lisää kaikki ainekset pataan ja kaada lopuksi pataan vettä niin että potkat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta potkia kannen alla 150 asteessa 3-4 tuntia. Liha ottaa punaviinistä kauniin värin ja kypsyy tuossa ajassa täydellisen lohkeilevaksi. Tarjoile esim. valkosipuliperunoiden tai perunamuusin kera ja nauti ihanasta talviruuasta.

thumb_P1016110_1024

thumb_P1016111_1024

thumb_P1016114_1024

thumb_P1016115_1024

thumb_P1016118_1024

Ankanrintaa punaviinissä

Tittidii! Uusi suosikki on löytänyt tiensä meidän keittiöön! Molemmat meistä on aina pitänyt ankasta, siis silloin kuin se on valmistettu hyvin. Ylikypsäksi päässyt kuiva ankka on kamalaa. Ehkä juuri tästä syystä ankkaa emme ole rohjenneet aikaisemmin valmistaa, mutta Safkaa -kirjan reseptit eivät ole aikaisemminkaan pettäneet meitä, joten päätimme kokeilla. Ja se kannatti 🙂 Ankka oli helppo valmistaa ja tämä ohje oli todella meidän makuun. Ankassa on ihana, hiukan riistamainen maku ja tuo punaviini-pekonikastike vei kielen mennessään! Resepti on siis uusimmasta Safkaa -kirjasta.

Ankkaa punaviinissä kahdelle
1 sipuli
80g pekonia
1 ankanrinta (300-400g)
ripaus suolaa
mustapippuria
n. 2 dl punaviiniä
1 rkl soijakastiketta
pari timjaminoksaa

Paahdetut rosmariiniperunat kahdelle

0,5 kg pienikokoisia perunoita
1-2 rosmariininoksaa
n. 1/2 dl oliiviöljyä
merisuolaa

Pese ja kuivaa perunat. Sekoita hienonnettu rosmariini, oliiviöljy ja suola kulhossa. Pyörittele perunat mausteseoksessa ja kaada ne uunivuokaan tai pellille. Paahda perunoita 210 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. HUOM! Perunat voivat vähän odotella ankkaa jälkilämmössä uunissa, ankka taas ei voi odotella perunoiden kypsymistä.

Kuori ja paloittele sipuli pieneksi kuutioksi. Pienennä myös pekoni. Poista ankanrinnasta suurin osa rasvasta ja säästä se. Meidän ankanrinnassa sitä ei ollut kuin pienet siivut. Viillä ankanrinnan nahkapuolelle ruudukko, jonka viillot ylttävät lihaan asti. Sulata säästämäsi ankanrasva pannulla. Lisää joukkoon pekoni ja sipuli. Paista keskilämmöllä 3-4 minuttia välillä sekoittaen. Anna näiden muhia pannulla miedolla lämmöllä sillä aikaa kun paistat ankan.

Ota toinen pannu ankkaa varten. Mausta ankan rasvaton vatsapuoli suolalla ja pippurilla. Laita liha nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja käännä levy täysille. Paista ankkaa nahkapuolelta 4-5 minuuttia. Kun pinta on saanut kauniin värin, paista ankkaa vielä toiselta puolelta minuutin ajan. Kaada rasva pois pannulta. Siirrä pekoni-sipuliseos samalle pannulle ankan kanssa ja lisää joukkoon punaviini, soijakastike ja timjaminoksat ja kiehauta. Ota pannu pois hellalta ja peitä se kannella tai foliolla ja anna seistä viitisen minuuttia.

Nosta ankanrinta pois pannulta ja kääri se folioon ja anna sen vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua. Keittele pannulle jäävää kastiketta hiljalleen ankan vetäytyessä. Kastikkeeseen voi lorauttaa vielä tilkan punaviiniä, jos tuntuu että soossia on liian vähän. Viipaloi ankanrinta ja lisää se kastikkeen joukkoon. Tarjoile rosmariiniperunoiden kanssa. Herkullista!

thumb_PA035977_1024

thumb_PA035982_1024

thumb_PA035983_1024

thumb_PA035984_1024

thumb_PA035986_1024

thumb_PA035990_1024

thumb_PA035993_1024

thumb_PA035997_1024

thumb_PA035998_1024

thumb_PA036002_1024