Sitruunapasta

Työpaikan aamupalapöydässä käytiin keskustelua sitruunapastasta ja kolleegani oli hyvin hämmästynyt siitä, että meiltä on jäänyt moinen herkku testaamattta. 🙂 Samaa ihmettelin itsekin, olinhan siitä kuullut hehkutusta muualtakin. No, yksi ruoka silloiselle viikonlopulle oli siis päätetty, sitruunapasta it is! Testireseptiksi valikoitui mikäpä muukaan kuin Hanna G:n ohje.

Sitruunapasta kahdelle

250 g tuorepastaa (esim. Fettuccine tuorepasta)
yhden sitruunan raastettu kuori
3 rkl sitruunanmehua
25 g voita
1 dl kuivaa valkoviiniä
muutama oksa timjamia
1,25 dl kuohukermaa
50 g raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria myllystä
(ruohosipulia, persiljaa)

Raasta parmesaani ja mittaa valmiiksi voi, valkoviini ja kerma. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta siitä kuori sekä purista mehu. Sulata voi paistinpannulla, lisää raastettu sitruunankuori ja sitruunanmehu ja anna kiehua noin minuutin. LIsää viini ja nosta hiukan lämpöä, keitä jälleen minuutti. Lisää kerma, sekoita tasaiseksi ja lisää joukkoon nippu timjaminoksia. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 5-7 minuuttia kunnes kastike sakenee. Keitä tällä välin tuorepasta. (Vink vin, pastavettä kannattaa aina lämmitellä etukäteen, näin sen kiehumista ei tarvitse odotella niin kauan.) Lisää kiehuvaan, suolattuun veteen tuorepasta ja anna kiehua pari minuuttia. Nypi timjaminoksat pois kastikkeesta, mausta se suolalla ja reilulla pippurilla sekä lisää joukkoon puolet raastetusta paremsanista. Valuta pasta ja nostele se pannulle kastikkeen joukkoon, sekoita huolellisesti. Annostele valmis pasta lautasille, lisää annosten päälle loput parmesaanista. Viime silauksen pastaan antaa tuoreet silputut yrit, kuten esim. ruohosipuli tai persilja.

Jos olet sitruunan ystävä, tulet rakastamaan tätä pastaa. Se oli todella herkullista!

sitruunapasta

IMG_0837 IMG_0838

IMG_0843

IMG_0844

IMG_0845

IMG_0848

IMG_0849

Sitruksiset kanankoivet

Kanankoivet ovat sellaisia, jotka tasaisin väliajoin houkuttelevat kaupan grillipisteellä. Kyllä niitä tulee silloin tällöin hankittuakin kun tarvitsee esim. nopean lounaan töihin.  Jostain syystä niitä ei tule kuitenkaan usein valmistettua kotona. Tammikuun Talo & Koti -lehti tarjosi muutoksen tälle tilanteelle 🙂 Tammikuun lehdessä oli ohje näille sitruksisille kanankoiville ja ainekset päätyivät aika lailla samoin tein kauppalistalle. Ohjeesta on jätetty curry pois, koska se ei kuulu meidän makumaailmaan. Jos haluat sitä käyttää, niin lisää 1 tl currya mausteliemeen.

Sitruksiset kanankoivet
4 broilerin koipi-reisipalaa
1 yksikyntinen valkosipuli
reilu loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Mausteliemi:
1/2 appelsiinin mehu
1/2 sitruunan mehu
2 dl valmista appelsiinimehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl soijakastiketta
2 tl Provencen yrttiseosta

Vuokaan:
1 lime
1/2 appelsiinia
1/2 sitruunaa
muutama rosmariininoksa

Marinoi edellisena iltana kanankoivet. Kaada niiden joukkoon loraus oliiviöljyä, raasta joukkoon valkosipuli ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua yön yli.

Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paista koivet kauniin ruskeaksi. Ripottele koiville vielä hiukan suolaa. Sekoita mausteliemen ainekset. Kaada liemi uunivuokaan ja asettele kanankoivet päälle. Viipaloi sitrushedelmät ja laita viipaleet ja rosmariininoksat koipien päälle. Kypsennä 200 asteessa n. 50 minuuttia. Tarjoile avocadolla ja parsakaalilla höystetyn vihersalaatin kera.

sitruunaiset kanankoivet

IMG_0661

IMG_0665

IMG_0667

IMG_0670

IMG_0676

IMG_0677

IMG_0678

IMG_0681

Chilillä, sitruunalla ja avocadolla höystettyä parsakaalia

Viime aikoina minulle on kehittynyt parsakaalihimo. Se on perin omituista, sillä pari vuotta sitten ei parsakaalia paljon meidän keittiössä näkynyt. Mutta nyt sitä syödään lähes viikottain. Pidän tosin siitä ainoastaan raakana tai hyvin kevyesti kypsennettynä. Sisareni vinkkasi minulle hyvästä parsakaalilisukkeesta, jota piti välittömästi testata. Ohje on siis alunperin Anton & Antonin sivuilta peräisin. Tämä lisuke sopii loistavasti niin lihalle, kanalle kuin kalallekin ja miksei sitä voisi nauttia myös sellaisenaan. Parsakaalihimo senkun kasvaa 🙂

Parsakaalilisuke
1 parsakaali
1 yksikyntinen valkosipuli
1 punainen chili
4 rkl oliiviöljyä
1/2 dl mantelirouhetta tai pinjansiemeniä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
1 avokado

Paahda mantelirouhe kevyesti pannulla. Mantelin voi korvata pinjansiemenillä, ne sopivat tähän loistavasti myös. Silppua valkosipuli pieneksi. Halkaise chili, poista siemenet ja silppua pieneksi. Napsi parsakaalin nuput irti varsistaan ja leikkaa isoimmat nuput kolmeen, neljään osaan. Lorauta öljy pannulle ja lisää parsakaalit joukkoon. Paista niitä kuumalla lämmöllä muutama minuutti (max. 5 min.) Pienennä lämpöä ja lisää joukkoon chili- ja valkosipulisilppu ja kääntele vielä pari minuuttia. Kaada seos tarjoiluastiaan, mausta suolalla ja sitruunan mehulla. Lisää joukkoon paahdetut mantelit ja sekoita hyvin. Halkaise avocado ja kuutioi se ja lisää avocadokuutiot vielä viimeisenä parsakaaliseoksen joukkoon. Avot, valmista! Tarjoile sellaisenaan tai vaikka grillatun kanan, kalan tai lihan kanssa. Nam!

IMG_0620

IMG_0622

IMG_0624

IMG_0625

IMG_0628

Helpot pinaattiletut

Pinaattiletut ovat monen lapsen herkkua, niinkuin myös aikuisten. Aikaisemman lettupostauksen yhteydessä olemme kehuneet Sunnuntain valmista ohukais- ja lettujauhetta ja tässä yhteydessä voi kehua lisää, tulee meinaan todella hyvät pinaattiletut. Jauheen avulla valmistat pinaattiletut helposti itse ja ilman e-aineita. Ainoa mihin tuhlautuu aikaa on lettujen paistaminen. Mutta ovat sen arvoisia!

Pinaattiletut (iso satsi)
1 pussi Sunnuntain ohukais- ja vohvelijauhetta
7 dl kylmää vettä
150g sulatettua pakastepinaattia
0,5 tl suolaaripaus valkopippuria
juoksevaa Oivariinia paistamiseen

Vispaa ohukaisjauheen sisältö kylmään veteen. Lisää joukkoon pinaatti ja mausteet. Anna turvota viisi minuuttia. Paista lettuja oivariinilla voidellussa pikkulettupannussa niin että letut ovat lähes kokoaan hyytyneitä, näin ne on sitten helpompi kääntää. Letuista voi vallan mainiosti paistella myös isompia versioita. Nostele valmiit letut uunivuokaan ja pidä niitä 100 asteen lämpöisessä uunissa paistourakan ajan. Tarjoa maustekurkun ja raejuuston kera. Meillä hurahti melkein koko satsi kerralla 🙂

IMG_0631

IMG_0632

IMG_0633

IMG_0634

IMG_0636

IMG_0641