Tapas menu

Meiltä on aina silloin tällöin toivottu, että postaisimme blogiimme erilaisia menukokonaisuuksia. Idea ei ole lainkaan hassumpi ja erilaisten illanistujaisten menujen suunnittelu onkin aika lailla lempihommaani! Näinpä ajattelimme, että aletaan tänne meidän menuja pikkuhiljaa keräilemään. Ensimmäisenä herkutellaan tapaksilla!

Meidän tapasmenu pitää sisälläään omat yhteensopivat kestosuosikkimme. Kuvat ovat meidän Uuden Vuoden illalliselta, ne ovat siis hieman talviset, mutta tämä menu sopii nautittavaksi ympäri vuoden!

Tapas menu

Carpaccio
Manchego juustoa
Chili-valkosipulimarinoituja oliiveja
Yrttichorizo
Lämmin perunasalaatti
Chilillä ja limellä marinoituja tiikerirapuja ja chilimajoneesia

Ohjeet annoksiin löytyvät linkkien takaa. Oliivit marinoin niin että kaadan oliivit liemineen tiiviiseen, kannelliseen rasiaan ja laitan joukkoon n. puolikkaan yksikyntisen valkosipulin viipaleina sekä vajaan yhden, miedon tai medium vahvuisen chilin viipaleina ilman siemeniä. Oliivien kannattaa antaa maustua vähintään muutamia tunteja, tai mielellään yön yli.

Tiikeriravut marinoidaan myös, noin 6-8 tuntia ennen tarjoilua. Lorauta rapujen päälle oliiviöljyä, ripaus suolaa, yhden limen mehu sekä chili- ja valkosipuliviipaleita. Anna marinoitua jääkaapissa välillä sekoittaen. Chilimajoneesi syntyy helpoimmillaan kun sekoitat Hellmann’s majoneesin joukoon tulista savupaprikamaustetta.

Herkullista tapasiltaa!

Vuoden 2017 parhaat

Vuosi 2017 on ollut Parempaa kuin ihan huonoo -blogille jännittävä vuosi! Ikää blogille on kertynyt jo neljä vuotta ja tämä blogin neljäs vuosi toikin mukanaan uusia tuulia. Blogimme siirtyi elokuun lopussa Kodin Kuvalehden ruokablogiksi ja se oli meille tietenkin iso ja jännittävä juttu! Jännitti että mitenhän me pärjätään täällä suuressa blogimaailmassa! Vielä ollaan hengissä 🙂

Vuoden päätteeksi on hyvä aika kiittää kaikkia uusia lukijoita, rakkaita vakkarilukijoita sekä kaikkia jotka ovat meidän ruokia kokkailleet. Se tuntuu vaan kerta toisensa jälkeen supermahtavalta, kun joku kertoo kokanneensa jotain meidän blogin ohjeilla. Kokkaillaan taas kaikkea kivaa ensi vuonnakin!

Nämä ovat vuoden 2017 pidetyimmät ohjeet:

1. Lohi-granaattiomenacarpaccio
2. Lohi-parsa-kananmunavuoka
3. Kuusijäädyke
4. Basilikarisotto
5. Nopea kana-pestopasta

Omia suosikkeja vuoden 2017 kokkailuista oli edellisten lisäksi mm. myös nämä:

1. Täydellinen tomaattikastike – kastike joka tekee pizzasta vielä paremman, sopii myös spagettikastikkeen pohjaksi.
2. Grillatut kesäporkkanat – ihana, helppo ja kaunis lisuke kesäiselle grilliruualle.
3. Kesän maukkain tomaattisalaatti – siis niiiiiin herkullinen tomattisalaatti, toimii ympäri vuoden!
4. Baileys juustokakku – tämä kakku pääsi oikein yllättämään herkullisuudellaan, niin ihana!
5. Pirteän tulinen limekana – arjen pelastaja, ihanan maukas kanakastike joka syntyy nopeaan.

Upeaa ja herkullista Uutta Vuotta 2018!
Annukka & Micke

Entrecoteeta, sinihomejuustoa ja päärynäsalaattia

Uuden Vuoden juhlat lähestyvät! Grillattu / paistettu liha on hyvä tarjottava, sillä se ei vaadi liikaa aikaa keittiössä hääräämiseen ja täten aikaa jää enemmän vieraiden kanssa seurusteluun. Sinihomejuusto sopii loistavasti lihan päälle ja raikas päärynäsalatti kruunaa kokonaisuuden. Sinihomejuusto ja päärynä onkin mieletön makupari! Liha & salaatti yhdistelmä ei myöskään ole ihan niin raskas kokonaisuus, joten tilaa jää myös alkupaloille tai jälkiruualle tai vaikka molemmille 🙂 Pihvien kokoa kannattaa myös hiukan pienentää jos tarjolla on muitakin ruokalajeja.

Entrecoteeta, sinihomejuustoa ja päärynäsalaattia 4lle

n. 800g naudan entrecoteta pihveinä
n. 250g sinihomejuustoa, esim. Peltolan Blue, Roquefort tms.
suolaa
mustapippuria

Päärynäsalaatti

4 päärynää
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
1 ruukku salaattia
1/2 rasiaa vuononkaalia
1 ruukku rucolaa
1 dl saksanpähkinöitä

Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Valmista ensin päärynäsalaatti. Pese päärynät ja leikkaa ne lohkoiksi. Lämmitä öljy pannulla ja lisää joukkoon päärynät. Paista niitä hetki ja valuta hunaja joukkoon. Mausta päärynät suolalla ja pippurilla ja jätä ne sivuun pannulle odottamaan. (Älä enää paista.) Revi salaatit ja rucola tarjoiluastialle. Lisää joukkoon vuonokaali ja päärynät. Koristele salaatti saksanpähkinöillä.

Kun alat valmistella salaattia, laita samalla lihat suolaan maustumaan. Ripottele runsaasti sormisuolaa lihojen pintaan molemmin puolin. Anna maustua n. 10 min. Pyyhi tämän jälkeen ylimääräinen suola lihan pinnasta pois. Mausta liha mustapippurilla. Leikkaa sinihomejuusto reiluiksi viipaleiksi. Paista tai grillaa pihvit kuumalla pannulla / kuumassa grillissä noin 3 min per puoli. Medium kypsän lihan sisälämpötila on 52 astetta. Asettele sinihomejuustoviipale pihvin päälle ja anna vetäytyä hetki. Tarjoa päärynäsalaatin kanssa. Nautinnollista iltaa!

Joulu kuvina 2017

Meillä rakastetaan Joulua! Joulun eteen nähdään paljon vaivaa, suunnitellaan, panostetaan ja sitten nautitaan täysillä! Joulua odotetaan joka vuosi kovasti ja aina se sujahtaa nopeasti ohi. Mutta niin se vaan on, hyvässä seurassa aika menee nopeaan. Tältä näytti meidän ihana Joulu 2017.