Pikkelöity ananas Mauritiuslaisittain

Ruokaterveisiä Mauritiukselta! Vietimme vehreällä saarella ihanat kaksi viikkoa lämmöstä, auringosta, kauniista maisemista ja hyvistä ruuista nauttien. Vaikka loma vietettiinkin pääpiirteittäin all inclusive hotellissa, pääsimme siitä huolimatta maistelemaan paikallisia herkkuja. Paikallisuus oli hyvin otettu osaksi hotellin ruokavalikoimaa. Mauritiuslainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita kreoleilta, kiinalaisilta, intialaisilta ja eurooppalaisilta. Myös ranskalainen keittiö näkyy Mauritiuksen ruokakulttuurissa. Tarjolla on myös runsaasti erilaisia kala- ja äyriäisruokia. Ruoka oli kaikin puolin ihanan tuoretta ja herkullista.

Yksi Mauritiuslaisista herkuista oli tämä pikkelöity ananas. Hotellimme street food -ravintolan pikkukioskeissa komeili houkutteleva näköisiä säilykepurkkeja, joissa oli erilaisia hedelmiä ja vihanneksia tarjolla. Maistoimme ananaksen lisäksi samalla tyylillä pikkelöityä kurkkua ja jotain mangon tyylistä hedelmää, mutta ananas oli ehdoton suosikkimme.

Pikkelöity ananas Mauritiuslaisittain

1 tuore kokonainen ananas (n. 1,5 kg)
1/2 chili
vajaa 1 tl suolaa
1 1/3 dl tummaa ruokosokeria
1,5 dl balsamietikkaa
1 kanelitanko
4 dl vettä

Valitse kaupasta mahdollisimman kypsä ananans. Mitä tummempi sen kypsempi! Kuori ananas ja viipaloi se. Leikkaa viipaleet vielä neljään osaan. Mittaa kattilaan vesi, balsamietikka, suola ja tumma sokeri. Leikkaa chili ohuiksi viipaleiksi, poista tarvittaessa siemenet ja lisää liemeen. Kuumenna kunnes sokeri ja suola on sulanut. Kaada liemi tiiviiseen astiaan ja lisää joukkoon ananaspalat. Anna maustua vähintään yön yli. Tarjoa ananakset sellaisenaan tai vaikkapa kookosjäätelön kera jälkiruokana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.