Pasta on hyvä ja nopea arkiruoka, jolla suurempikin nälkä taltutetaan. Maukkaan ja valkosipulisen tonnikalapastan ohje on peräisin sisareltani. Jos valkosipuli ei maistu, sen voi helposti jättää ohjeesta pois, maku on vallan hyvä ilmankin.
Tonnikalapasta 6lle hengelle
1 prk tomaattimurskaa (tavallinen tai valkosipulilla maustettu)
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
nokare voita
2 pkr tonnikalaa öljyssä
1 prk Valio Viola valkosipulituorejuustoa
n. 1/2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
n. 1/2 tl sokeria
(suolaa)
penne pastaa
koristeeksi basilikaa
Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi kuutioksi. Sulata nokare voita korkeareunaisella pannulla ja lisää sipulikuutiot pannulle. Pienennä lämpöä ja kuullota kauniin kellertäviksi. Lisää kuullotuksen loppuvaiheessa joukkoon myös valkosipuli. Lisää pannulle tomaattimurska. Huuhtele purkki n. puolella desiä vettä ja lisää neste kastikkeeseen. Raasta joukkoon kasvisliemikuutio ja mausta mustapippurilla ja sokerilla. Anna kastikkeen kiehua n. 15 min. Lisää joukooon valutettu tonnikala sekä valkosipulituorejuusto ja sekoita hyvin. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Keitä pasta ohjeen mukaan. Anna tonnikalakastikkeen porista hiljalleen pastan keittelyn ajan. Valuta kypsä pasta ja kasaa mieleisesi kokoinen annos pastasta ja kastikkeesta. Koristele basilikalla ja nautiskele.
One thought on “Valkosipulinen tonnikalapasta”