Kreetalainen karitsasouvlaki

IMG_9851 2

Matkustus eri ruokakulttuurienkin äärelle on tällä hetkellä aika jäissä, mutta ruokapa on siitä ihana asia, että se voi viedä sinut koska tahansa makumatkalle minne päin maailmaa tahansa. Nämä suussa sulavat karitsavartaat vievät sinut Kreetalle! Vartaat ovat todella maukkaat herkullisen jälkimarinoinnin ansiosta ja raikas tomaatti-kurkkusalaatti sopii mainiosti lihalle lisukkeeksi.

Annokseen kuuluva jogurttikastike on tietenkin myös hyvää, mutta aika tuhtia, joten jos haluat siitäkin raikkaamman version, kannattaa jättää juusto kastikkeesta pois kokonaan. Resepti on peräisin syksyn 2020 Glorian Ruoka & Viini lehdestä ja tästä tuli kyllä heittämällä yksi uusi suosikki jo tuttujen lammasruokien joukkoon!

Kreikkalainen karitsasouvlaki neljälle

600 g karitsan ulkofilettä
1 yksikyntinen valkosipuli
rosmariinia
timjamia
oliiviöljyä

Jälkimarinadi:
4 valkosipulinkynttä
3 rosmariininoksaa
3/4 dl valkoviiniä
1 tl juoksevaa hunajaa
1 tl sinappia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua chiliä
1 dl oliiviöljyä

Tomaatti-kurkkusalaatti:
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
2 rkl sitruunanmehua
1 kesäsipuli tai 1/2 makea sipuli
1 tl suolaa
1/2 kurkku
400 g kirsikkatomaatteja
1 ruukku minttua

Jogurttikastike:
1 valkosipulinkynsi
2 dl turkkilaista jogurttia
100g vuohenjuustoa tai fetaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 rkl oreganoa hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä

Leikkaa karitsanfileet noin 3cm reiluiksi kuutioiksi. Laita lihat marinointiastiaan, lorauta joukkoon oliiviöljyä ja hienonna mukaan valkosipuli. Laita joukkoon vielä muutama oksa timjamia ja rosmariinia. Sekoita ja anna maustua yön yli. Tämän esimarinoinnin voi myös jättää haluessaan väliin, jos marinointiaika tekee tiukkaa.

Ota lihat vähintään tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita lihat varrastikkuihin. Valmista seuraavaksi jälkimarinadi. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Hienonna rosmariini. Sekoita marinadin aineet öljyä lukuunottamatta kulhossa. Lisää lopuksi öljy.

Tee sitten jogurttikastike. Kuori ja hienonna valkosipuli ja lisää se jogurtin joukkoon. Murustele vuohenjuusto tai fetajuusto jogurtin joukkoon ja mausta hienonnetulla oreganolla, sitruunan kuorella ja mustapippurilla. Valuta päälle pieni loraus oliiviöljyä.

Ennen lihojen grillausta / kypsennystä valmista vielä tomaatti-kurkkusalaatti. Raasta sitruunankuori ja purista siitä 2 rkl mehua. Viipaloi kesäsipuli varsineen tai tee makeasta sipulista ohuita puolirenkaita. Yhdistä sipuli, sitruunankuori ja -mehu, sekä mausteet. Halkaise kurkku, poista siemenet ja viipaloi se. Puolita tomaatit ja hienonna minttu. LIsää kasvikset ja minttu sipuliseokseen.

Grillaa karitsavartaita noin 10 minuuttia käännellen. Voit paistaa lihat myös pannulla. Siirrä vartaat vuokaan, sivele marinadilla ja anna maustua folion alla noin 10 minuuttia. Tarjoa vartaat tomaatti-kurkkusalaatin ja jogurttikastikkeen kanssa. Lisäksi voit tarjota vielä riisiä tai lohkoperunoita, jos kaipaat annokseen enemmän ruokaisuutta.


Raikas kreikkalainen illallinen

Ensimmäinen blogipostaus reiluun kahteen viikkoon, onpas mukavaa! Lomalla oli mahtavaa, vaikka blogia olikin hiukan ikävä 🙂 Lomasta täytynee tehdä oma postaus tuonnempana. Jokatapauksessa reissussa ehti tulla ikävä perinteistä kotiruokaa ja loppulomasta tulikin jo tehtyä listaa mitä kaikkea sitä pitääkään saada, kun pääsee taas kotiin. Eniten ikävä oli maitoa 🙂 Lisäksi himoitsimme lihapullia ja perunamuusia, parsaa ja parmankinkkua sekä jotain grillattua, itsetehtyä ruokaa. Ostimme matkalta uudet hienot grillivartaan, joten niitä piti heti testata kreikkalaisen ruuan muodossa.

Päätimme tehdä illalliseksi souvlakia, tzatzikia ja tietysti feta in the oven:ia. Kreikkalainen ruoka on ihanan raikasta ja siinä on paljon puhtaita makuja. Valmistimme kaikille yhden naudanliha- ja yhden kanavartaan. Lihat saavat marinoitua muutaman tunnin ennen valmistusta. Leikkaa naudan ulkofile sopiviksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Kaada päälle kunnon loraus oliiviöljyä, sekoita joukkoon silputtu valkosipuli sekä rosmariini ja timjami. Ripottele mukaan myös suolaa ja laita lihat jääkaappiin maustumaan. Kanoille sama käsittely, marinaadiin lisättiin vaan noiden ainesten lisäksi balsamicoa ja mustapippuria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmista tässä vaiheessa myös tzatziki. Tzatzikin maut paranevat vanhetessaan, joten on mahtavaa jos sekin ehtii maustua jääkaapissa tovin ennen tarjoilua. Raasta kurkku ja valuta se hyvin. Sekoita kurkkuraaste turkkilaiseen jogurtiin, lisää joukkoon raastettu valkosipuli, loraus oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja sitruunan mehua. Simppeliä ja niin hyvää, erityisesti kaiken grillatun ruuan kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vartaiden teko aloitettiin ottamalla lihat huoneen lämpöön ja pilkkomalla vihannekset: paprikaa, sipulia, herkkusieniä, ananansta ja kirsikkatomaatteja. Jokaiselle koottiin kaunis varras omavalintaisilla rehuilla. Uudet varrastikut ovat malliltaan kuin tikarit, tikku on lattana, eikä pyöreä ja näin lihat eivät pääse pyörimään grillatessa. Kanavartaan vaativat n. 20 min grillausaikaa ja lihavartaat n. 10 min riippuen lihan koosta, grillin tehosta ja halutusta kypsyysasteesta.  Grillauksen aikana uunissa valmistui feta, ohje siihen löytyy TÄÄLTÄ.

Sitten ei muuta kuin viini lasiin ja nauttimaan ihanasta illallisesta. Kyllä maistui hyvälle kaiken sen ulkonasyömisen jälkeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA