Parsasalaatti

Uudessa Maku -lehdessä oli taas herkullisia parsaohjeita. Ja eikä ihme, onhan parsasesonki aika lailla parhaimmillaan. Parsaa on grillailtu jo monen monta kertaa, mutta on kiva testata myös uusia reseptejä. Tämä parsasalaatti pääsi kertalaakista jatkoon! Sinappinen kastike sopii erinomaisesti paahdetun parsan ja rapeiden perunoiden kanssa. Kunhan uusien perunoiden sesonki alkaa, tämä salaatti on myös loistava hyötykäyttökohde edellisen päivän ylijääneille perunoille. Salaatti toimii varmasti lähes kaiken grilliruuan lisukkeeksi, meillä salaatin kaveriksi oli tällä kertaa itsepyydystettyä, paistettua siikaa. Aika jees 🙂

Parasalaatti neljälle
1 nippu (500g) vihreää parsaa
1 rkl oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
5-6 keitettyä perunaa (esim. Rosamunda ja sitten ne uudet perunat)
2 rkl rypsiöljyä
1 prk (50g) pieniä kapriksia
2 pientä sydänsalaattikerää tai esim. Murciana salaattia

Dijonvinegretti
1 dl oliiviöljyä
2 rkl karkeaa tai tavallista Dijonsinappia
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl vaaleaa siirappia
1/4 tl suolaa
1/4 mustapippuria myllystä

Kuori ja lohko kylmät keitetyt perunat. Paista ne pannulla ruokaöljyssä rapeiksi. Leikkaa parsoista puinen alaosa pois ja kuori parsat kevyesti. Laita parsat leivinpaperin päälle pellille ja mausta ne öljyllä, suolalla ja pippurilla. Paahda parsoja 175 asteessa noin 15 minuuttia niin että ne jäävät vielä napakoiksi.

Parsojen ja perunoiden paahtuessa valmista kastike ja salaattipohja. Kastikkeen ainekset sekoitetaan reippaasi keskenään ja soossi voi maustua jääkaapissa tarjoiluun asti. Leikkaa sydänsalaattikerät neljäksi lohkoksi ja asettele ne tarjoilukulhoon. Lisää joukkoon kaprikset ja paahdetut perunat. Ota parsat uunista ja leikkaa ne kolmeen osaan. Lisää vielä parsat salaattiin ja viimeistele salaatti herkullisella kastikkeella. Tarjoa heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tartines – täytetyt herkkuleivät

Tartinery Little Italyn kulmilla New Yorkissa oli keväisen reissumme viimeisen illan ravintola. Ranskalaishenkisessä ravintolassa tarjoiltiin mm. herkullisia tartines -leipiä, eli rapeita leipiä erilaisilla, runsailla täytteillä. Oli selvää että näitä leipiä tulee testata myös omassa keittiössä ja kesälomalla näitä vihdoin askarreltiin. Tartines -leivät ovat hauska laji myös siitä, että näihin voi keksiä aika loputtoman määrän erilaisia comboja mitä leivälle laittaa. Tässä kolme ensimmäisenä testiin päässyttä versiota. Me nautimme tartines -leivistä lounaalla, mutta niistä voi helposti rakentaa vaikka kolmen ruokalajin illallisen! Ohjeiden ainesosilla saa 2-3 leipää per lajike.

Tartines -leipiin tarvitset rapeakuorista, rustiikkista leipää. Kaikki leivät voi valmistaa grillin sijaan myös uunissa.

Sinihomejuusto – päärynätartine
Saint Agur -sinihomejuustoa
muutama saksanpähkinä
1 päärynä
rucolaa
juoksevaa hunajaa

Leikkaa sinihomejuustosta viipaleita leivän päälle. Laita sinihomejuustoleivät grillin yläritilälle ja anna lämmetä niin että juusto hiukan sulaa. Kuori päärynä ja leikkaa se viipaleiksi. Grillaa viipaleet kevyesti. Ota leivät grillistä ja lisää juuston päälle päärynäviipaleet, saksanpähkinän palasia ja rucolaa. Viimeistele pienellä määrällä hunajaa.

Avocado – parsatartine
1 iso avocado
loraus sitruunanmehua
1 vihreä parsatanko per leipä
1 kovaksi keitetty kananmuna
parmesanlastuja
rucolaa
pinjan- tai kurpitsansiemeniä
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
(valkosipulia)

Paahda pinjan- tai kurpitsansiemenet. Raasta parmesanista lastuja valmiiksi. Muussaa avocado haarukalla ja mausta se suolalla ja pippurilla. Lorauta joukkoon vähän sitruunanmehua, jotta avocadomuussi ei tummu. Seos saa olla kohtuullisen suolaista. Leikkaa parsan puiset kannat pois ja kuori niitä tarvittaessa. Sivele leipään (valkosipulilla maustettua) oliiviöljyä ja laita leivät grilliin. Grillaa myös parsat. Levitä grillissa lämmenneiden leipien päälle avocadoa, puoliksi leikatut parsat, kanamunanlohkoja ja rucolaa. Viimeistele leivät parmesanjuustolastuilla ja siemenillä.

Grillattu naudanfile tartine karamellisoidulla punasipulilla
n. 150 g naudan ulkofilettä
1 iso punasipuli
1,5 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria
tilkka vettä
chilimajoneesia (ohje täällä)
oliiviöljyä
(valkosipulia)

Valmista ensin chilimajoneesi ja anna sen vetäytyä hetki jääkaapissa. Valmista seuraavaksi karamellisoitu punasipuli. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon punaviinietikka ja sokeri ja hauduta hetki niin että sipulit karamellisoituu. Lisää lopuksi tilkka vettä, hauduta pehmeäksi ja mausta suolalla ja pippurilla.
Mausta liha suolalla ja pippurilla. Grillaa lihaa n. 2 min per puoli niin että se jää vielä mediumiksi.  Sivele leipäsiivuihin (valkosipulilla maustettua) oliiviöljyä ja laita leivät grilliin samaan aikaan kuin liha. Kun liha on valmis, leikkaa siitä ohuita siivuja ja asettele ne leipien päälle. Lusikoi lihojen päälle chilimajoneesia ja koristele leivät karamellisoidulla punasipulilla.

Vinkki! Jos teet kaikki nämä kolme leipää kerralla nautittiviksi niinkuin me, niin hyvä marssijärjestys on ensin valmistella kaikki lisukkeet (majoneesi, karamellisoitu sipuli ja avocadoseos. Keitä myös kananmuna). Pilko kaikki mitä pitää pilkkoa ja siirrä kaikki ainekset grillin lähelle. Laita ensimmäisenä grilliin lämpiämään sinihomejuustoleivät ja grillaa sitten kaikki muu, järjestyksessä parsa, päärynät, liha. Kannattaa kasata ensin avocadoleipä, sitten sinihomejuustoleipä ja viimeiseksi lihaleipä. Sitten ei muuta kuin ääntä kohti ja nauttimaan!

thumb_P8085384_1024

thumb_P8085389_1024

thumb_P8085390_1024

thumb_P8085394_1024

thumb_P8085395_1024

thumb_P8085396_1024

thumb_P8085397_1024

thumb_P8085398_1024

thumb_P8085400_1024

thumb_P8085401_1024

thumb_P8085403_1024

thumb_P8085404_1024

thumb_P8085409_1024

Parsa-avocado-sitruunarisotto

Testimielessä tehty Avocadorisotto muutti käsitykseni itsetehdyistä risotoista huonoista hyviksi 🙂 Risottoinnoissani seuraavaa reseptiä oli jo testattava. New Yorkissa söimme Tartinery ravintolassa täydellistä parsarisottoa ja mieleeni muistui että tosiaan, viime kesän Glorian Ruoka & Viini lehdessä oli parikin kivankuuloista parsarisottoa. Tämä valikoitui testattavaksi ja olimme tyytyväisiä.

Parsa-avocado-sitruunarisotto 4lle

1 punasipuli
1/2 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
1/2 nippua parsaa (meillä sujahti koko nippu)
n. 8-9 dl kasvislientä
1-2 tl raastettua sitruunankuorta
1-1 1/2 dl  Västerbottensost -juustoa
2 kypsää avocadoa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Huuhtele parsat ja leikkaa tyven puumainen osa pois. Kuori parsoja tarvittaessa. Leikkaa parsat palasiksi ja säästä nuput annosten viimeistelyä varten. Paista silputtu punasipuli ja valkosipuli voissa miedolla lämmöllä. Lisää riisit ja kuullota sekoitellen pari minuuttia. Lisää joukkoon parsapalat. Tämän jälkeen lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja sekoittele seosta miedolla lämmöllä. Lisää lientä ja kiehauta aina niin kauan että risotto on kypsää, tarkista kypsennysaika risottoriisipakkauksesta. Kun risotto on kypsää, lisää juusto ja sitruunankuori. Säästä juustosta ja sitruunankuorista osa annosten koristeluun. Grillaa parsojen nuput kauniin värisiksi ja säästä ne annoksiin koristeiksi. Hienonna avocadot haarukalla, lisää joukkoon sitruunanmehu ja suola ja lisää seos valmiiseen risottoon juuri ennen tarjoilua. Kruunaa annos parsanupuilla ja Västerbottensost -juustolla, raastetulla sitruunankuorella ja vastarouhitulla mustapippurilla.

thumb_P5225213_1024

thumb_P5225215_1024

thumb_P5225216_1024

thumb_P5225220_1024

thumb_P5225224_1024

thumb_P5225226_1024

thumb_P5225229_1024

Peruna-parsa-lohisalaatti

Oi joi! Tämä helmi on ollut kauan ”reseptipankissa”, mutta vasta nyt se näki meidän keittiössä päivänvalon. Resepti on bongattu Pirkka lehdestä pari kesää sitten ja valmistusvaiheessa sitä tuli hitusen muokattuakin. Ajankohta tämän salaatin valmistamiseen on täydellinen, sillä ensimmäiset kotimaiset uudet perunat ovat ilmestyneet (järkevällä hinnalla) kauppoihin ja parsasesonki on vielä vauhdissa. Salaatti on maittava kesälounas, vaikkapa tulevaa Juhannusta ajatellen!

Salaattiainekset:
1 kg uusia perunoita
1 pieni punasipuli tai 2 kesäsipulia varsineen
1 nippu vihreää parsaa
300 g lämminsavulohta
1 pussi (60g) rucolaa
1/2 dl pinjansiemeniä
tilliä
ruohosipulia

Marinadi:
4 rkl oliiviöljyä
1,5 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
ripaus sokeria

Jos savustat kalan itse, niin meidän ”savustusohjeet” löytyvät TÄÄLTÄ.

Pese uudet perunat, keitä ne kypsiksi ja anna jäähtyä. Paloittele jäähtyneet perunat. Kuori punasipuli ja pilko se pieneksi. Jos käytät kesäsipulia, leikkaa se ohuiksi renkaiksi, myös osa varsista. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Kaada perunat ja sipulit kulhoon ja lisää marinadi perään, sekoita varovasti. Anna seoksen maustua hetki jääkaapissa.

Leikkaa parsojen tyvestä 2-3 cm pois. Kuori parsoja tarvittaessa. Keitä parsat juuri ja juuri kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Vettä saa olla sen verran, että parsat juuri peittyvät. Keittoaika vaihtelee parsan tuoreuden ja paksuuden mukaan, ne saa kiehua 4-8 minuuttia. Kokeile veitsen kärjellä kypsyyttä, sopivan kypsä parsa on vielä napakka. Huuhdo keitetyt parsat nopeasti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen lakkaa. Valuta ja leikkaa palasiksi.

Paloittele lohi. Levitä salaattikulhoon rucola pohjalle.  Saatiin muuten osa rucolasta salaattiin jo omalta kasvimaalta! Kaada päälle peruna-sipuliseos, asettele pinnalle lohi ja parsa. Paahda pannulla pinjansiemet kevyesti (varo, nämä palavat todella herkästi) ja lisää ne salaattiin. Leikkaa vielä lopuksi tilliä ja ruohosipulia salaatin päälle täydentämään makumaailmaa. Nautitaan heti kylmän valkoviinin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA