Näin se Instagram taas tarjosi vinkit kauniiseen, nopeaan ja herkulliseen kesälounaaseen! Maukas mozzarellakana maistuu ihanalle raikkaan tomaatti-avokadosalaatin kanssa. Rapea pekoni tuo salaattiin täydellisesti lisää makua ja onhan nyt kana, pekoni ja avokado yhdessä aikas voittamaton combo! Ohje löytyi Soppa 365 IG tililtä ja se on saanut pienen muokkausen meidän keittiössä.
loraus oliiviöljyä
loraus tummaa balsamicoa
suolaa
1 yksikyntinen valkosipuli
mustapippuria myllystä
Mausta ensin kanat. Laita fileet marinointiastiaan ja lorauta päälle oliiviöljyä sekä tummaa balsamicoa. Mausta kanat suolalla ja lisää joukooon vielä kuorittu ja viipaloitu valkosipuli. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Laita grilli kuumenemaan. Viipaloi sillä aikaa kevätsipulit varsineen. Puolita kirsikkatomaatit ja kuutioi avokadot. Sekoita sipulien, tomaattien ja avokadojen joukkoon öljy, sitruunamehu ja yrttisilppu. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paista kanat grillissä kypsäksi (noin 12 minuuttia). Paista pekonit rapeiksi pannulla ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Kun kanat ovat valmiita, valuta kypsien kanafileiden päälle hieman hunajaa ja nosta ronski viipale mozzarellaa. Anna lämmetä hetken. Tarjoa kanat tomatti-avokadosalaatin ja rapeiden pekoniviipaleiden kanssa. Täydelinen kesälounas ♥