Paistettua kuhaa ja hollandaisea

Ennen Juhannusta kurvasimme Hietalahden kauppahalliin hankkimaan Juhannuskuhat mökille. Tästä annoksesta on haaveiltu jo pitkään ja päätimmekin Juhannusaaton kunniaksi herkutella kuhalla ja hollandaisella. Se kyllä kannatti! Ehkä paras kesälounas tähän mennessä.

Paistettu kuha:
150 g kuhafilettä per syöjä
suolaa
tilliä
voita paistamiseen

Hollandaise:
3 kananmunan keltuaista
200 g voita
puolikkaan sitruunan mehu
3 rkl vettä
suolaa
ripaus valkopippuria

Uusia perunoita
Salaattia

Harjaa ensin uudet perunat sekä valmista salaatti. Mökillä salaatti on kasvanut hurjaa vauhtia ja teimmekin ensimmäisen salaatin oman kasvimaan antimista. Me teimme ihan perus festasalaatin, johon laitoimme erilaisia salaatteja, avomaankurkkua, kirsikkatomaatteja, kesäsipulia varsineen sekä Patros -fetajuustoa.

Napsauta perunat kiehumaan ja ala samaan aikaan valmistamaan hollandaisea. Erottele munan keltuaiset kattilaan. Valmista kastike vesihauteessa, meillä laitetaan pienempi kattila roikkumaan isomman kattilan reunoista veteen. Vatkaa keltuaiset, suola ja valkopippuri sekaisin kunnes seos sakenee. Lisää voi nokareina ja vatkaa kokoajan. Kaada sekaan vesi ja kuumenna edelleen. Lisää lopuksi situruunanmehu. Sekoita hiljaisella lämmöllä kastike kirkkaaksi ja tasaiseksi. Tarkista maku. Suolaa ei kannata laittaa alussa kovinkaan reilusti, sillä voi on sen verran suolaista, että siitä tulee lähes tarpeeksi makua kastikkeeseen omasta takaa. Kun perunat ja kastike ovat valmiita on aika paistaa kalat. Nostimme hollandaisen pois liedeltä, mutta pidimme sitä vielä vesihauteessa ja sekoitimme kokoajan ettei se juoksetu.

Suolaa ensin kuhafileet. Lisää pannulle kunnon nokare voita ja kun voi tirisee, lisää kalat pannulle. Paista fileitä noin minuutti per puoli, kalan koosta riippuen. Kalaa ei saa ylikypsentää, ettei siitä tule kuivaa. Joten kun kalan pinta saa kaunista väriä, se on aika kääntää. Ripottele valmiiden kalafileiden päälle tuoretta tilliä ja tarjoile heti yllämainittujen herkkujen kanssa. Kuha vastasi odotuksia ja enemmänkin, teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi 🙂

Jälkiruuaksi nautiskeltiin mokkapannacottaa. Pannacottaan löytyy ohje TÄÄLTÄ. Mokkapannacotta valmistuu samalla tavalla kuin perus vaniljapannacotta, mutta keitokseen lisätään 1,5 tl pikakahvijauhetta.

Täydellinen kesälounas!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Limellä piristetty kuha

Olen ollut vuosia vähän arka tekemään kalaruokia. Micke on niissä paljon parempi kuin minä. Savustusastioiden hankinnan jälkeen kalanhimo on kasvanut ja syömme kalaa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kala ei saa maistua liikaa kalalta, mikä kuulostaa hassulta, mutta kaikki ”kala-arat” ihmiset tietävät mitä tämä tarkoittaa 🙂 Lohi, nieriä, siika ja kuha on yleensä ne kalat mitä meillä valmistetaan, ei mitään liian jänniä kaloja 🙂

Tämä ehkä maailman helpoin ja nopein kalaresepti on siskoni kehittelemä, jota valmistimme pitkästä aikaa. Kuhafileet laitetaan uunivuokaan ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Kalojen päälle raastetaan yhden limen kuori ja puristetaan mehu päälle. Lisää vielä ruokakermaa niin että kalat peittyvät. Paista uunissa 200 asteessa n. 15 min. Ripottele valmiin kalan päälle reilusti tuoretta tilliä. Täydellinen annos syntyy perunamuusin tai keitetyn perunan kera tai jos hauat kevyemmän annoksen, raikas vihersalaatti ja pala ruisleipää toimii myös. Ja odottakaas kun tulee kesä ja uudet perunat, ai jai jai!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA