Tartines – täytetyt herkkuleivät

Tartinery Little Italyn kulmilla New Yorkissa oli keväisen reissumme viimeisen illan ravintola. Ranskalaishenkisessä ravintolassa tarjoiltiin mm. herkullisia tartines -leipiä, eli rapeita leipiä erilaisilla, runsailla täytteillä. Oli selvää että näitä leipiä tulee testata myös omassa keittiössä ja kesälomalla näitä vihdoin askarreltiin. Tartines -leivät ovat hauska laji myös siitä, että näihin voi keksiä aika loputtoman määrän erilaisia comboja mitä leivälle laittaa. Tässä kolme ensimmäisenä testiin päässyttä versiota. Me nautimme tartines -leivistä lounaalla, mutta niistä voi helposti rakentaa vaikka kolmen ruokalajin illallisen! Ohjeiden ainesosilla saa 2-3 leipää per lajike.

Tartines -leipiin tarvitset rapeakuorista, rustiikkista leipää. Kaikki leivät voi valmistaa grillin sijaan myös uunissa.

Sinihomejuusto – päärynätartine
Saint Agur -sinihomejuustoa
muutama saksanpähkinä
1 päärynä
rucolaa
juoksevaa hunajaa

Leikkaa sinihomejuustosta viipaleita leivän päälle. Laita sinihomejuustoleivät grillin yläritilälle ja anna lämmetä niin että juusto hiukan sulaa. Kuori päärynä ja leikkaa se viipaleiksi. Grillaa viipaleet kevyesti. Ota leivät grillistä ja lisää juuston päälle päärynäviipaleet, saksanpähkinän palasia ja rucolaa. Viimeistele pienellä määrällä hunajaa.

Avocado – parsatartine
1 iso avocado
loraus sitruunanmehua
1 vihreä parsatanko per leipä
1 kovaksi keitetty kananmuna
parmesanlastuja
rucolaa
pinjan- tai kurpitsansiemeniä
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
(valkosipulia)

Paahda pinjan- tai kurpitsansiemenet. Raasta parmesanista lastuja valmiiksi. Muussaa avocado haarukalla ja mausta se suolalla ja pippurilla. Lorauta joukkoon vähän sitruunanmehua, jotta avocadomuussi ei tummu. Seos saa olla kohtuullisen suolaista. Leikkaa parsan puiset kannat pois ja kuori niitä tarvittaessa. Sivele leipään (valkosipulilla maustettua) oliiviöljyä ja laita leivät grilliin. Grillaa myös parsat. Levitä grillissa lämmenneiden leipien päälle avocadoa, puoliksi leikatut parsat, kanamunanlohkoja ja rucolaa. Viimeistele leivät parmesanjuustolastuilla ja siemenillä.

Grillattu naudanfile tartine karamellisoidulla punasipulilla
n. 150 g naudan ulkofilettä
1 iso punasipuli
1,5 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria
tilkka vettä
chilimajoneesia (ohje täällä)
oliiviöljyä
(valkosipulia)

Valmista ensin chilimajoneesi ja anna sen vetäytyä hetki jääkaapissa. Valmista seuraavaksi karamellisoitu punasipuli. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon punaviinietikka ja sokeri ja hauduta hetki niin että sipulit karamellisoituu. Lisää lopuksi tilkka vettä, hauduta pehmeäksi ja mausta suolalla ja pippurilla.
Mausta liha suolalla ja pippurilla. Grillaa lihaa n. 2 min per puoli niin että se jää vielä mediumiksi.  Sivele leipäsiivuihin (valkosipulilla maustettua) oliiviöljyä ja laita leivät grilliin samaan aikaan kuin liha. Kun liha on valmis, leikkaa siitä ohuita siivuja ja asettele ne leipien päälle. Lusikoi lihojen päälle chilimajoneesia ja koristele leivät karamellisoidulla punasipulilla.

Vinkki! Jos teet kaikki nämä kolme leipää kerralla nautittiviksi niinkuin me, niin hyvä marssijärjestys on ensin valmistella kaikki lisukkeet (majoneesi, karamellisoitu sipuli ja avocadoseos. Keitä myös kananmuna). Pilko kaikki mitä pitää pilkkoa ja siirrä kaikki ainekset grillin lähelle. Laita ensimmäisenä grilliin lämpiämään sinihomejuustoleivät ja grillaa sitten kaikki muu, järjestyksessä parsa, päärynät, liha. Kannattaa kasata ensin avocadoleipä, sitten sinihomejuustoleipä ja viimeiseksi lihaleipä. Sitten ei muuta kuin ääntä kohti ja nauttimaan!

thumb_P8085384_1024

thumb_P8085389_1024

thumb_P8085390_1024

thumb_P8085394_1024

thumb_P8085395_1024

thumb_P8085396_1024

thumb_P8085397_1024

thumb_P8085398_1024

thumb_P8085400_1024

thumb_P8085401_1024

thumb_P8085403_1024

thumb_P8085404_1024

thumb_P8085409_1024

Parsa-avocado-sitruunarisotto

Testimielessä tehty Avocadorisotto muutti käsitykseni itsetehdyistä risotoista huonoista hyviksi 🙂 Risottoinnoissani seuraavaa reseptiä oli jo testattava. New Yorkissa söimme Tartinery ravintolassa täydellistä parsarisottoa ja mieleeni muistui että tosiaan, viime kesän Glorian Ruoka & Viini lehdessä oli parikin kivankuuloista parsarisottoa. Tämä valikoitui testattavaksi ja olimme tyytyväisiä.

Parsa-avocado-sitruunarisotto 4lle

1 punasipuli
1/2 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
1/2 nippua parsaa (meillä sujahti koko nippu)
n. 8-9 dl kasvislientä
1-2 tl raastettua sitruunankuorta
1-1 1/2 dl  Västerbottensost -juustoa
2 kypsää avocadoa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Huuhtele parsat ja leikkaa tyven puumainen osa pois. Kuori parsoja tarvittaessa. Leikkaa parsat palasiksi ja säästä nuput annosten viimeistelyä varten. Paista silputtu punasipuli ja valkosipuli voissa miedolla lämmöllä. Lisää riisit ja kuullota sekoitellen pari minuuttia. Lisää joukkoon parsapalat. Tämän jälkeen lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja sekoittele seosta miedolla lämmöllä. Lisää lientä ja kiehauta aina niin kauan että risotto on kypsää, tarkista kypsennysaika risottoriisipakkauksesta. Kun risotto on kypsää, lisää juusto ja sitruunankuori. Säästä juustosta ja sitruunankuorista osa annosten koristeluun. Grillaa parsojen nuput kauniin värisiksi ja säästä ne annoksiin koristeiksi. Hienonna avocadot haarukalla, lisää joukkoon sitruunanmehu ja suola ja lisää seos valmiiseen risottoon juuri ennen tarjoilua. Kruunaa annos parsanupuilla ja Västerbottensost -juustolla, raastetulla sitruunankuorella ja vastarouhitulla mustapippurilla.

thumb_P5225213_1024

thumb_P5225215_1024

thumb_P5225216_1024

thumb_P5225220_1024

thumb_P5225224_1024

thumb_P5225226_1024

thumb_P5225229_1024

Avocadorisotto

Tämä on ensimmäinen risotto mitä olen omassa keittiössä koskaan valmistanut. En ole erityisesti riisin ystävä, joten se lienee suurin syy miksi risottoja ei ole tullut testattua. Muutamia hyviä risottoja olen kyllä ammattilaisten tekemänä syönyt. Erästä reseptiä etsiessäni käteeni osu viime kevään Glorian Ruoka & Viini -lehti, jossa tämä ohje oli heti kannessa. Ajattelin antaa avocadorisotolle mahkut ja hyvä niin, sillä hämmästyin itsekin miten hyvää tästä tuli ja vielä ensikertailaiselta!

1 valkosipulinkynsi
1 salottisipuli
1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
1-2 tl suolaa
1 limen mehu ja raastettu kuori
5 dl kasvislientä
1 avocado
2 rkl creme fraishea
muutama tippa tabascoa

Kuori ja hienonna sipulit. Kaada oliiviöljy laakeaan kattilaan ja kuullota sipulit öljyssä. Siirrä sipulit pois kattilasta, lisää kattilaan loraus öljyä ja kuullota riisitä pari minuuttia. Lisää sipulit riisin joukkoon. Lisää myös valkoviini ja suola. Raasta joukkoon limen kuori. Keitä seosta kunnes valkoviini on lähes kokonaan haihtunut. Lisää joukkoon kasvislientä koko ajan sekoittaen. Lisäile kuumaa lientä hiljalleen 13-17 minuuttia riisin laadusta riippuen. Riisi saa olla pehmeää mutta se tulee jättää al denteksi, eli siinä pitää olla purutuntumaa.

Levitä risotto vadille jäähtymään. Soseuta sillä aikaa avocado ja limenmehu sekä creme fraiche. Kun risotto on hiukan jäähtynyt, sekoita avocadosose joukkoon. Mausta tabascolla. Tarjoile heti tai laita risotto kelmun alle odottamaan tarjoilua. Risottoa ei saa laittaa jääkaappiin, sillä se kovettuu. Risotto säilyy huoneenlämmössä noin 5 tuntia. Meillä risotto tarjoiltiin grilipihvin ja chorizosalsan kera, niistä ohjeet tulossa. Tästä aukesi ihan uudet mahdollisuudet risotoille meidän keittiössä 🙂

IMG_8559

IMG_8560

IMG_8561

IMG_8562

IMG_8565

IMG_8566

IMG_8568

IMG_8572

IMG_8580

Chilillä, sitruunalla ja avocadolla höystettyä parsakaalia

Viime aikoina minulle on kehittynyt parsakaalihimo. Se on perin omituista, sillä pari vuotta sitten ei parsakaalia paljon meidän keittiössä näkynyt. Mutta nyt sitä syödään lähes viikottain. Pidän tosin siitä ainoastaan raakana tai hyvin kevyesti kypsennettynä. Sisareni vinkkasi minulle hyvästä parsakaalilisukkeesta, jota piti välittömästi testata. Ohje on siis alunperin Anton & Antonin sivuilta peräisin. Tämä lisuke sopii loistavasti niin lihalle, kanalle kuin kalallekin ja miksei sitä voisi nauttia myös sellaisenaan. Parsakaalihimo senkun kasvaa 🙂

Parsakaalilisuke
1 parsakaali
1 yksikyntinen valkosipuli
1 punainen chili
4 rkl oliiviöljyä
1/2 dl mantelirouhetta tai pinjansiemeniä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
1 avokado

Paahda mantelirouhe kevyesti pannulla. Mantelin voi korvata pinjansiemenillä, ne sopivat tähän loistavasti myös. Silppua valkosipuli pieneksi. Halkaise chili, poista siemenet ja silppua pieneksi. Napsi parsakaalin nuput irti varsistaan ja leikkaa isoimmat nuput kolmeen, neljään osaan. Lorauta öljy pannulle ja lisää parsakaalit joukkoon. Paista niitä kuumalla lämmöllä muutama minuutti (max. 5 min.) Pienennä lämpöä ja lisää joukkoon chili- ja valkosipulisilppu ja kääntele vielä pari minuuttia. Kaada seos tarjoiluastiaan, mausta suolalla ja sitruunan mehulla. Lisää joukkoon paahdetut mantelit ja sekoita hyvin. Halkaise avocado ja kuutioi se ja lisää avocadokuutiot vielä viimeisenä parsakaaliseoksen joukkoon. Avot, valmista! Tarjoile sellaisenaan tai vaikka grillatun kanan, kalan tai lihan kanssa. Nam!

IMG_0620

IMG_0622

IMG_0624

IMG_0625

IMG_0628