Haudutettua kanaa kerma-pippurikastikkeessa

Talviviikonloppuisin on hinku ja aikaa tehdä pitkään haudutettuja pataruokia. Viettää päivä ulkona ja antaa ruuan porista padassa sillä aikaa. Tällä kertaa tehtiin pitkästä aikaa kanaa, pippurisessa kermakastikkeessa.

Kanaa kerma-pippurikastikkeessa
1 pkt kanan rintafileitä
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 prk ruokakermaa
1 Valion Mustapekka tuorejuusto

Marinadi kanalle:
oliiviöljyä
valkosipulia
balsamicoa
suolaa
mustapippuria

Marinoi kanat joko edellisenä iltana tai niin että kanat ehtivät maustua min. 4 tuntia. Paista kanoihin kaunis pintaväri ja nosta fileet pataan. Lisää joukkoon muutamaan osaan pilkottu (kuorittu) sipuli ja valkosipuli. Kaada päälle ruokakerma ja murusta joukkoon Mustapekkajuusto. Anna hautua padassa uunin keskitasolla 100 asteessa vähintään tunti tai puolitoista.
Keitä kanalle lisukkeeksi ohraa tai riisiä. Valmista kaveriksi rapsakka vihersalaatti joka saa makua avocadosta, parsakaalista ja goudajuustokuutioista. Täydellistä sunnuntairuokaa ♥

IMG_0295

IMG_0296

IMG_0299

IMG_0301

IMG_0304

IMG_0307

IMG_0310

Gazpacho

Minä en ole varsinaisesti keittoihminen, enkä varsinkaan yleensä pidä soseutetuista keitoista. Mutta tietenkin poikkeus vahvistaa säännön! Tehtiin ensimmäistä kertaa yhdessä Gazpachoa ja voi apua miten HYVÄÄ siitä tuli! Taisin jäädä jo ensimmäisestä mauntarkistuslusikallisesta koukkuun… Tuskin maltan odottaa, että tulee kesä ja vielä maukkaammat tomaatit – gazpachoa, aurinkoa ja lasi viiniä – täydellinen lomalounas! Ohje on peräisin Safkaa -kirjasta ja sitä on hitusen muunneltu meidän keittiöön sopivaksi. (Ohjeesta puuttuu yksi punainen paprika, sillä se ei kertakaikkiaan mulle maistu.)

Gazpacho (n. 1,2 l valmista keittoa)
800g kypsiä, kotimaisia tomaatteja kaltattuna
1 yksikyntinen valkosipuli
1/2 kurkku
1/2 chili viipaleina
8 tippaa tabascoa
muutama tippa Worcestershire -kastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
2 siivua päivän vanhaa vaaleaa leipää
1,5 tl suolaa
mustapippuria
1 dl oliiviöljyä

Kalttaa ensin tomaatit. Laita tomaatit kokonaisena kiehuvaan veteen ja keitä niitä n. minuutti pari, niin että näet kun kuoret alkavat halkeilemaan. Nosta tomaatit pois vedestä reikäkauhalla, jäähdytä hetki ja kuori tomaatit. Poista niistä myös siemenkota, mutta pidä kaikki operaatiossa irtoava neste tallella. Pilko tomaatit lohkoksi ja laita ne nesteineen päivineen kattilaan. Poista chilistä siemenet ja pilko se pienemmäksi. Pilko myös kurkku ja valkosipuli. Lisää ne ja muut aineet sekä mausteet kattilaan (paitsi leipä) ja surauta tehosekoittimella tasaiseksi. Lisää perään vielä leipäsiivut ja surrauta taas tasaiseksi. Anna keiton maustua jääkaapissa vähintään tunti. Tarkista tämän jälkeen maku, lisää tarvittaessa suolaa, tabascoa ja Worcestershireä. Tosin omasta mielestä tuolla ohjeella maku oli täydellinen juuri noin. Tarjoa keitto avocadotahnan ja paahdetun ruisleivän kanssa. Ah!

Avocadotahna
1 iso kypsä avocado
100 g tuorevuohenjuustoa
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
Sekoita ainekset keskenään ja tarkista maku. Tarjoa keiton kanssa. On todella hyvää myös ruisleivän päällä!

Cazpacho

IMG_0322

IMG_0324

IMG_0326

IMG_0330

IMG_0332

IMG_0334

IMG_0335

IMG_0336

IMG_0339

Nopea kylmäsavulohipasta

No nyt sattui silmään hyvä ja nopea lohipastan ohje. Helppoa, nopeaa ja maukasta, eli aika lailla täydellinen arki-illan ruoka, joka syntyy hetkessä kiljuvaan nälkään. Makunsa puolesta ruoka sopii myös illanistujaisiin. Ohjeen bongasin White Trash Disease -blogista, olemme vain vaihtaneet graavilohen tilalle kylmäsavulohen. Graavilohi on liian ”kalaisaa” mun makuun, joten siksi vaihto.

Kylmäsavulohipasta 4lle
12-14 tagliatellekerää
n. 350g kylmäsavulohta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. puolikkaan sitruunan mehu
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
tilliä

Keitä pasta al denteksi. Pastan kiehuessa purista sitruunan mehu ja leikkaa kylmäsavulohi pienemmiksi siivuiksi. Valuta pasta ja kaada se kulhoon. Sekoita joukkoon tuorejuusto sekä kala. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehu sekä silppua joukkoon vielä tilli. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vielä mausteita ja sitruunaa. Tarjoa heti, ettei pasta pääse jäähtymään.

kylmäsavulohipasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntairuokaa – sinappinen possukastike

Hulluilta päiviltä tarttui matkaan muutama iso pala possun kassleria, josta syntyy erinomaista pulled porkkia, mutta nyt teki mieli jotain muuta. Kunnon haudutettua possua, oikein sunnuntairuokaa, jolloin lihaa on aikaa kypsytellä ajan kanssa. Kastikkeelle kannattaa antaa kunnolla aikaa, se meinaan kannattaa, sillä liha oli suussa sulavaa. Resepti on peräisin Safkaa -kirjasta, mutta sitä on hitusen tuunattu.

Possukastike 5-6lle
750 g possun kassleria
1 yksikyntinen valkosipuli
loraus oliiviöljyä
1 iso sipuli
50 g voita
suolaa
mustapippuria myllystä
3 rkl vehnäjauhoja
2-3 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
1 rkl Dijon sinappia
1 dl kuohukermaa

Suikaloi liha ja raasta joukkoon valkosipuli. Lorauta sekaan oliiviöljyä ja mausta suolalla. Anna marinoitua muutama tunti tai yön yli. Ota lihat lämpemenään tuntia, paria ennen valmistusta. Kuumenna paksupohjainen kattila tai pata todella kuumaksi. Lisää voi ja anna sen ruskistua kunnes se alkaa tuoksua hiukan pähkinälle. Lisää joukkoon kevyesti suolatut ja pippurioidut lihakuutiot ja anna ruskistua. Anna suikaleiden tiristä hetki ennekuin sekoitat niitä lastalla, näin lihanesteet pysyvät lihassa.

Lisää pataan hienonnettu sipuli, vähennä lämpöä ja anna sipulin kuullottua lihojen seassa. Lisää sekaan vehnäjauhot ja sekoittele pari minuttia. Kaada joukkoon pari desiä kuumaa vettä  ja sekoita kunnes keitos kiehahtaa ja kastike sakenee. Kaada mukaan soijakastike ja mausta suolalla ja pippurilla. Tässä kohtaa kastike saa olla aika suolainen. Hauduta miedolla lämmöllä reilu pari tuntia. Valmista loppuvaiheissa kastikkeelle kaveriksi perunamuusi. Kun pata on muhinut, tarkista maku. Me lisäsimme vielä ruokalusikallisen soijaa tässä vaiheessa. Lisää lopuksi joukkoon ruokalusikallinen Dijon -sinappia ja desi kermaa. Sekoita ja anna kiehua vielä viitsen minuttia, sitten pata on valmis tarjottavaksi. Lisukkeeksi sopivat tomaatti, raejuusto ja suolakurkku. Ihan täydellinen sunnuntairuoka ♥

possu, kassler, sinappinen possukastike

possu, kassler, sinappinen possukastike

possu, kassler, sinappinen possukastike

possu, kassler, sinappinen possukastike

perunamuusi

possu, kassler, sinappinen possukastike

possu, kassler, sinappinen possukastike