Blinipannari

Joulupukki toi mm. Glorian Ruoka & Viini 100 parasta ruokakirjan, josta löytyy takuuvarmoja ja suosittuja GRV reseptejä. Vaikka moni niistä löytyy lehdistä joita minulla jo on, on jotenkin kivaa että ne ovat tallessa myös yksien kansien välissä. Ja koska heti Joulun jälkeen alkaa blinikausi, testasimme herkullisen näköisen blinipannarin Uuden Vuoden illallisen alkupaloiksi. Blinipannari on paitsi hyvää, mutta myös oikein näyttävä tarjottava. Kokkailemalla blinit pannarin muotoon säästyy myös yksittäisten blinien paistourakalta.

Blinipannari (alkupaloiksi 6:lle)

7 dl maitoa
1 prk kermaviiliä
25 g tuorehiivaa
2 dl tattarijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
25 g voita sulatettuna

Sitruunasmetana
1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl sitruunan mehua
1/2 ruukkua tilliä
2 prk (240g) smetanaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

Pannarin päälle
1 punasipuli
300 g jokiravunpyrstöjä
100 g mätiä
1/2 dl hienonnettua tilliä
1 rkl sitruunankuorta

Sekoita maito ja kermaviili keskenään kattilassa ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja liota se sekoittamalla. Lisää jauhot ja suola taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä liinalla peitettynä noin tunti, kunnes taikina kuplii reilusti. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista sitruunasmetana. Pese sitruuna huolellisesti, raasta sen kuori ja purista mehu. Hienonna tilli ja sekoita sitten smetanan ainekset keskenään ja laita se jääkaappiin maustumaan.

Lisää blinipannaritaikinaan kananmunat ja sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille ja paista pannaria uunissa keskitasolla 25-30 min kunnes pannnukakun pinta on kullan ruskea. Anna pannukakun jäähtyä hetki. Viipaloi tällä välin kuorittu punasipuli ohuiksi renkaiksi, valuta jokiravunpyrstöt ja hienonna tilli. Levitä pannukakun päälle smetanaa ja lisää sen päälle sipulia, rapuja, mätiä, tilliä ja sitruunan kuorta. Leikkaa pannukakku annospaloiksi ja tarjoile heti.

 

Siikaa kahdella tapaa

Ehdimme vielä ennen Joulua istahtaa ystäväpariskuntamme kanssa alas saman ruokapöydän ääreen ja nautiskella hyvästä ruuasta ja ihanasta seurasta pitkän kaavan mukaan. Illan aloitti ”siikaa kahdella tapaa”. Tässä tulee hyvä vinkki, miten herkullisesti ”tuhota” vaikkapa Joulusta jääneet kylmäsavukalat. Molempiin ohjeisiin sopii yhtä lailla myös lohi siian sijaan, jos sitä sattuu jääkaapista löytymään. Molemmat ohjeet ovat mielestäni todella monikäyttöisiä ja sopivat erinäisiin kattauksiin ympäri vuoden. Siikatartarin ohje on löytynyt Maku.fi -sivustolta ja chevice puolestaan Saaristoruokaa -kirjasta.

Kylmäsavusiikatartar (n. 8 leipää)
300 g kylmäsavusiikaa
1-2 kpl salottisipulia silputtuna
1/2 dl ruohosipulia silputtuna
1/2 rkl sitruunanmehua
1 dl ranskankermaa
mustapippuria
8 viipaletta saaristolaisleipää
koristeluun ruohosipulia tai tuoretta tilliä

Kuutioi kylmäsavusiika pieneksi. Sekoita siika, sipulit ja sitruunanmehu kulhossa. LIsää ranskankerma ja mausta mustapippurilla. Anna seoksen maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Tartarin voi tehdä muutamia tuntejakin aikaisemmin, mutta silloin kannattaa sitruunanmehu lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, ettei se kypsytä kylmäsavusiikaa enää enempää. Lusikoi siika leipäviipaleille ja koristele tillillä. Tarjoile heti.

Siikachevice neljälle
2 nahatonta siikafilettä
1 avocado
1 limen mehu
1/2 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
pala mietoa chiliä
suolaa
mustapippuria
4 siivua saaristolaisleipää
voita paistamiseen

Kuutioi nahaton ja ruodoton siikafilee ja kuorittu avocado. Lisää joukkoon limen mehu. Hienonna puna- ja valkosipuli sekä chili ja lisää kala-avocadoseokseen varovasti sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista saaristolaisleivät voissa rapeiksi. Lisää chevice vastapaistettujen leipien päälle ja tarjoile heti.

Kaksi ihanaa ja erilaista herkkua siiasta, nam!

thumb_P1016157_1024

thumb_P1016159_1024

thumb_P1016160_1024

thumb_P1016167_1024

thumb_P1016170_1024

thumb_P1016168_1024

thumb_P1016172_1024

thumb_P1016174_1024

Nopeat lohileivät

Lohileipäset ovat helppoa ja hyvää pikkusuolaista tarjottavaa ja niiden valmistus ei vaadi paljon aikaa. Hyvällä kalatiskillä varustetuista kaupoista saa sopivan palan savukalaa, josta syntyy herkullinen lohitäyte leivän päälle. Meillä oli ainekset hankittu valmiiksi edellisenä päivänä ja tänään kasattin leivät pikapikaa yhtiökokousta varten.

Sekoita lämminsavulohen (n. 200 g) sekaan 1 purkki creme fraishia ja pieneksi pilkottu puolikas punasipuli. Mausta suolalla, mustapippurilla, sitruunanmehulla ja tillillä. Lisää joukkoon pieneksi pilkottu, keitetty kananmuna. Lohitäytteen maku tietysti paranee, jos se ehtii vetäytyä jääkaapissa vaikka tunnin, mutta se on valmis tarjottavaksi myös heti. Asettele täyte tumman leivän päälle, saaristolaisleipä ja maalaislimppu käyvät hyvin, tänään me käytimme ohutta Perheleipureiden Vaarin revitty -ruisleipää. Koristele kirsikkatomaateilla ja tillillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sama täytepohja sopii aikalailla kaikelle kalalle. Samoin täytettä voi laittaa myös hapankorppujen tai pienten ruisnappien päälle, vaihtoehtoja löytyy tilaisuuden mukaan. Ja taatusti maistuu kaikille, jotka ylipäänsä kalasta pitävät. Yhtiökokouksesesta ei jäänytkään yhtään lohileipää jäljelle 🙂